Minä näin teistä unta viime yönä.

("Minä näin sinusta unta viime yönä" -kyltti oli muuten koululla yhdessä puskassa pystyssä kun torstaina kävelin kotiin. Oli huumoria, kun huomasin sen.)
Siinä unessa meillä oli esitys, ja Eino oli kirjoittanut jotain kohtauksia uusiksi. Sitten oltiin ihan wotkassa ja käytiin baarissa. Sitä ennen meillä oli kuitenkin purku, ja kerroin teille, että huomaa kun ei ole pitkään aikaan ollut esityksiä eikä ole työryhmää yhtään nähnyt kun minä alan näkemään teistä unia.
Huomenna on pirskeet ja sitten varmaan onneksi taas törmäillään.
Kohua on näemmä sitten syntynyt. Minusta tuntuu, että olen paennut sitä juuri sopivasti tänne Nurmekseen, enkä oikeastaan yhtään tiedä missä mennään.
Yllättävän nopeasti on mennyt tämä aika ilman harjoituksia ja esityksiä. Johtunee varmaan siitä, että minulla on miljoona muuta hommaa tehtävänä. Tämän takia en ole pystynyt pysähtymään paikoilleen ja huomaamaan tyhjyyttä. Sekin aika vielä kyllä tulee, vaikka saatan huomatakin sen vasta kesäkuussa. Mutta ei vielä siitä. Nyt on huhtikuun loppu, ja huhtikuunlopun stressi päällä.
Nurmeksessa on paljon enemmän lunta kuin Kajaanissa, mikä on vähän outoa, koska tämähän on himpun etelämmässä kuin kajaani. Eilen aamulla kävin joella Nooran kanssa hankia pitkin ja oli ihan talviolo.
Ja taas on flunssa.
Huomiseen.

k.

mietin tässä juuri että

Onpa ihmisten mielipiteet erilaisia.Kainaria lukiessa ja vieraskirjaa seuratessa en voi olla ihmettelemättä miten eri tavalla esityksessämme käsiteltävät asiat voi tulkita. Tuntuu myös että tietyt tahot haluavat ihan tahallaan lukea esityksemme riitaa haastavaksi ja ylikärjistäväksi,tai ainakin osia siitä. Ja sitten loukkaantuvat.
Siinäpähän loukkaantuvat.
Niin mutta.Eka viikko ilman Paskaa on sujahtanut nopeasti.Välillä kyllä ikävä painaa ja tekisi mieli taas päästä esittämään.Palautetta olen kuullut aika paljon,enimmäkseen myönteistä sellaista.Mahtava tunne,että keskustelua ja kiinnostusta syntyy.
Välillä tuntuu myös tosi haikelta.Enää kuusi esitystä.Tähän mennessä on ollut uskomattoman hienoa tehdä ja olla mukana tässä.Eikä tekisi mieli lopettaa.Mutta jos ei puhuta tästä sen enempää vielä,vasta sitten toukokuun lopussa.
Ihan kuin olisi hirveästi sanottavaa mutta en nyt saa päähäni että mitä.Jatketaan,


Johanna

Hyviä uutisia!

Sevastopol on vallattu, Wrangel on ajettu mereen, kädessäni ei ole hermovaurioita, eikä ilmeisesti jännetulehdustakaan.

Ilmeisesti kyse on siitä, että lihas on kasvanut, ja kalvo lihaksen ympärillä ei, mistä aiheutuu penikkataudiksi kutsuttu ilmiö. Käsi ei ole kunnossa, mutta ilmeisesti venyttely ja harjoittelu (!!!) tekisi hyvää.

Siistiä jutussa on se, että olen saanut jo kaksi väärää diagnoosia ja syönyt yli kuukauden tulehduskipulääkkeitä, vaikka tulehdusta ei ole. Lisäksi olen pitänyt rannetukea ja sidettä, jotta käsi pysyisi paikallaan ja paraneminen nopeutuisi, vaikka kättä olisi pitänyt nimenomaan venytellä.

Lystille tuli hinnaksi noin kuusisataa euroa, kuukausi parasta harjoitteluaikaa pääsykokeiden alla, poissaolo yksistä pääsykokeista ja paljon pahaa mieltä.

Nyt taidan ruveta hiljalleen taas vähän naputtelemaan, kun perjantaina olisi tutkinto, jonka ilmeisesti näillä näkymin pystyn siis suorittamaan.


Aamulla taas hymyilytti lehteä lukiessa. Neljä esityksemme synnyttämää juttua, olihan yläkertakin sitä tavallaan. Keskusteluun soisi molemmin puolin tulevan hieman lisää malttia. Nimenomaan malttia lukea, kuunnella ja ymmärtää toisten sanomisia. Väärinymmärryksiä, kärjistämistä ja kärjistyksistä nokkiinsa ottamista on ilmassa.

Hienolta tuntuu se, että meitä on aika vaikea enää hiljentää. Asioistamme syntyy keskustelua.

Ilkka

hulupeeta

on ollut hauska lukea tuota keskustelua suoraan lehdistä. ei tarvi udella muilta että missä mennään kun aamulla ennen töihinlähtöä kotona katselee kaikessa rauhassa. ja lonttilakin tässä ihan ylpistyy kun kuva on lehdessä taas kerran. nallukat sanoo että "minä näin että sinun kuva oli lehdessä" ja "oliko se sinun tyttökaveri kuka oli sylissä". semmosta.

mielipiteet ja sanomiset vääristyy,joka tuntuu välillä ärsyttävältä, mutta mitä muuta voi odottaakkaan kun keskustelu käydään lähettämällä sähköposti lehteen. odotan innolla ensi viikon KS keskustelua, jonne aion hyvissä ajoin ahtautua. "katsomo" on pieni melkein kuin paskassa näytelmässä.

tuntuu kyllä että nyt kun on oikein aikaa olla vaan,niin ei olekkaan aikaa,vaan hirvee kiire ja tuska.päivässä ei ehdi muuta kuin käydä töissä ja taas kello onkin yhdeksän illalla ja pitää mennä nukkumaan että jaksaa kuudeksi herätä.huomenna onkin sitten jo perjantai,ja avolaja ja jännät paikat kun en tiedä ollenkaan että mitähän siellä tapahtuu. tai siis tiedän vain hitusen.

pikkuserkku menee kesällä häihin.tuli kutsu. saakeli kun on kesäsuunnitelmat vielä niin auki, työt ja kaikki. kesäteatteriin olisin innokkaana hakemassa,jos vain taloudellinen ahdinko hellittäisi.huomenna varmaan siitäkin ahdingosta selviää yksityiskohtia.

olo on aika tyhjä esityksen suhteen. ilo kun on aikaa itselleenkin,mutta kaipaus kun on yksin.

juho heikki pekka hermanni yli-lonttila

Hälyn keskeltä

Porinaa syntyy... Uumoilen, että vähän siitäkin johtuen tänne on kirjoiteltu aika hiljaisesti - nyt kun ainakin sopii kuvitella, että näitäkin rivejä luetaan ja seurataan useammalla taholla. Ajattelin muutaman ajatuksen voimin keskittyä johonkin muuhun kuin tähän kalabaliikkiin, yrittää tehdä pientä analyysiä siitä, missä menemme ja millaisessa vaiheessa juttu on.

Moni katsoja on kiitellyt esityksen monipuolisuutta ja moniäänisyyttä. Tasoja, sävyjä, pieneen luottamista esitykseen on sujahtanut yllin kyllin, ja se tuntuu selkeältä askeleelta johonkin uuteen. Esitys jalostuu koko ajan herkemmiksi pieniksi silmuiksi. Tavaraa Paskassa on liiaksikin asti, mutta kun tämä puhunta tapahtuu eri tasoilla, mesitsin vastaanottaminenkin mahdollistuu lähes kaikille katsojille - kullekin omalla tavallaan.

Teknistä hiomista ja ajatuksen kirkastamista esityksessä on vielä kylliksi. Mukavalta tuntuu silti se, että jokaisessa viidestä vedostamme eri kohtaukset ovat nousseet mielessäni esityksen keskiöön. Pasolinin ja kakkosen painolastiosion suhteen olen ehkä kriittisin - ne eivät kohtauksina toimi niin hyvin kuin niiden pitäisi, eikä ongelma ole esiintyjäntyössä vaan teknisessä toteutuksessa ja itse visiossa. Saattaa olla, että jompaakumpaa koitetaan tässä muutella tai jopa poistaakin. Uutta tekstiä kirjoitan Jumalan Teatteri -osioon, nyt tosin positiivisen kautta. Tehdään ehdotus genen jatkolle, ainakin.

Tekijänä - tämä on tunne tässä vaiheessa, mutta kuitenkin - tämä on ollut minulle myös monia aiempia esityksiä kevyempi prosessi. Ei työmäärältään, vaan yleisfiilikseltä. Olen voinut paremmin henkisesti ja luottanut juttuun pitkään. On vaikeaa selittää, miksi näin. Paljon johtuu porukastamme, jonka yhtenäisyys oli pitkään hakusessa, mutta joka loppusuoralla kaikessa heterogeenisyydessään hitsautui ennen kaikkea esityksen itsensä taakse. Osasyynsä on varmasti myös hengittävällä harjoitusmetodilla ja muilla työtavoilla.

Joskus hiljaisina illan hetkinä mietin myös, että tämä lauma on minulle ainut mahdollisuus töiden tekemiseen täällä. Se on jo siksi rakas, tärkeä. Kun katselee muita alan ja kaupungin taideyhteisöjä, porukkamme tuntuu myös harvinaiselta terveeltä ja asenteeltaan loistavalta jengiltä. Jos syksymmällä tuntui siltä, että välillä olo on liiankin nuorisokerhonsetämäinen, nämä fibat ovat kyllä matkan varrella karisseet harteilta. Tähän laumaan tosissaan haluaa kuulua.

Näinä päivinä tuntuu myös hyvältä ajatella, että minne ikinä tämäkin porukka leviää opintojen ja muiden hommien merkeissä, tämä yhteisö on jotakin sellaista, joka on aina - siis ainakin vielä pitkään - olemassa. Se on kollektiivi, hajanainen mutta hengeltään viriili lauma ihmisiä, jotka tuntevat voimansa ja heikkoutensa ja joille ei todellakaan vittuilla.

Moni osa manifestistamme on jo käymässä toteen, ja yhteisöideaalin etsimisen suhteen taidetaan olla myös oikealla tiellä. Siltä tuntuu. Tänään, täällä Suomen Turkkusess.

P.S. Muistakaahan vappubileet Messeniuksentiellä!

eino

Kritiikit

Sotkamo-lehden juttu ilmestyy vasta 9.5., siis parahiksi uudelle esityskaudellemme. Pauli H. kiitteli oikein tekstiviestitse. Kalevan jutun laitan tänne ensi viikolla, nyt kun on hoppu.

eino

Ensi viikon torstaina

Ensi viikon torstaina Kainuun Sanomien/Seurahuoneen tiloissa (5. kerros) järjestetään keskustelutilaisuus aiheesta "Mistä teatterissa pitäisi puhua?". Aihe sivunnee paljonkin esitystämme. Paikalla on alustamassa lisäkseni Ilkka Laasonen, Vähämaa tai Brunou. Tilaisuus alkaa klo 18 ja sinne mahtuu 50 henkeä yleisöön. Sankoin joukoin paikalle!!!!

eino

Voi meitä rohkeita ihmisiä!

Heh Heh... Tuli hyvä olo ku sanoin einolle ja saralle vähä kuulemisia ja sitten tulin tänne genelle.. Ku purettiin tuo lava ,niin se on ihan samassa pisteessä ku mitä alotettiin elokuussa, ja se tunnelma oli hieno ku tajusi että nämä on niitä viimeisiä öitäolo-hetkiä täällä ja rupesin muistelemaan että mistä kaikki oikein alkoikaan. Oon itse pyrkiny antautumaan joka esityksessä tälle esitykselle ja minusta kaikki viisi vetoa on ollu aika huippuja. Minusta eino oli todella rohkea siinä lehtijutussa ja tuntui todella hienolta ,kun tietää että oma ohjaaja vastaa sellaisen esityksen palautteeseen jossa oma elämä lymyilee. Einolla oli illalla aika elokuvamaiset sanat tämän proggiksen suhteen... "EI SE TÄHÄN VIELÄ LOPU." Jännää että ossaako tästä päästää hevillä irti sitten niitten kaikkien esitysten jälkeen ja milloinkahan tämä aivan... aivan lopullisesti haudataan. Meikäpä ruppee nukkumaan ja aamulla bussiin!!!
Tuleville vapaa viikoille onnistumisia rauhaa ja lepoa ja unelmien täyttymystä tälle saatanan hienolle porukalle!

Sainari vain....

Minun on sukellettava nyt analysoimaan, tästä pelistä on tainnut tulla totista totta ja siksi näppäimistö vetää puoleensa, nyt kihelmöi

Taidetta todellisuudeksi
On vaikea nähdä leikin taakse. Näyttämöllähän on totuttu näkemään naamareita, peruukkeja, suuria hattuja ja savua - se ei näytä todellisuudelta. On vaikea tarttua poliittisen teatterin kysymykseen, koska se tarkoittaa jonkinlaista irrottautumista lavan illuusioista, lavan tapahtumien pitämisestä leikkinä. Politiikan kai pitäisi olla muuta kuin leikki, lähes päinvastaista, järkevää ja haudanvakavaa. Politiikan maailmassa ei voisi olla käytössä hurlumhei-poliisivaloja vaan oikean poliisiauton valot vain.

Julkisuus
Näytelmämme on saanut julkisuutta lehdissä mm. kritiikin ja Einon vastineen muodossa. Tuo kaikki tähän mennessä koettu julkisuusrumba saa näytelmän ainakin omissa silmissäni näyttämään todellisemmalta, todellisuutta kuvaavammalta; se tuntuukin olevan taistelua vallasta ja huomiosta, keskustelua, väittelyä, siis jotakin muuta kuin satua ja leikkiä. Siksi näytelmä on tullut lähemmäksi ja kohti ja pelottavammaksi. On pelottavampaa tiedostaa puhuvansa oikeista asioista kuin maalailla puheella vain fiktiivisiä kuvia. Näytelmässä puhutaan myös ihmisistä heidän oikeilla nimillään - tämäkin on seikka, jota julkisuus korostaa. Ei olekaan kyse pienen porukan keskinäisestä juoruilusta vaan laajemmasta, julkisesta osoittelusta. Haluamme olla mukana kääntämässä teatteritekemistemme seuraajien päitä niin, että heidän katseensa osuisivat juuri tiettyihin henkilöihin ja heidän kauttaan rakenteisiin, joissa uskomme olevan paljonkin katsomisen ja näkemisen arvoista.

Vieläkin tämä on tutkimusprojekti
Minun tutkiva katseeni on tässä vaiheessa lähes yksinomaan esityksessä, sen yksittäisten palasten muodoissa, toteutuksen energiassa ja katsojissa. Haluaisin katsoa muuallekin. Saamaamme palautetta on vaikea ottaa vastaan, kun on itse liian kiinni esityksen maailmassa, sen kiihdyttävissä ja suvantokohdissa. Palaute on ollut niin kattavaa, kokonaisuutta kuvaavaa yleensä, ettei sitä voi edes ymmärtää. Minä en osaa katsoa esitystä kokonaisuutena. Kuitenkin olen palautteiden perusteella vähän kallistumassa sille kannalle, että juuri siinä kokonaiskuvassa on se merkittävin poliittisen teatterin meidännäköinen juonne. Ei pienissä liikkeissä, sanoissa, lyönneissä - yksittäiset asiat lavalla lienevät katsojille jollakin tavalla jo tuttuja - vaan siinä, miten ne liittyvät toisiinsa, ruokkivat toinen toistaan, elävät tämän esityksen mukana muodostaen yhden, suuremman, uudemman paketin. Tiedä häntä.

Suuri eettinen/ taiteellinen/ poliittinen tehtävä?
Mistä tässä oikein on kysymys? Onko meidän tehtävämme tuoda esiin nimiä, numeroita, ehdotuksia? Onko meidän tehtävämme ainoastaan nähdä tehtävämme tärkeänä? Minä haluaisin seistä asioiden takana, mutta en tarkalleen keksi minkä taakse asettuisin, koska asiat ovat niin ristiriitaisessa suhteessa toisiinsa. Selvimmin vaateemme ja ehdotuksemme tulevat toki ekan lopun - tokan alun kohtauksissa esille mielestäni. Kuunnellessani tekstejä horjun joka kerta ajatuksieni kanssa, kun en osaa päättää, että onko tuo juttu oikeasti minunkin totuuteni ja faktani ja olisinko minäkin valmis tuomaan sen julki. Tänään olin kauhistunut tiskivuorostani, mikä paljastaa yhden puolen ajattelustani: Minä olen aika sokea tekemään kunniaa ja työtä asioille, jotka ovat minulle jotakin kautta tärkeitä tai hyvää tekeviä, mutta joita en (mielestäni ainakaan) aivan suoraan ja selkeästi hyödynnä. On helppo ummistaa silmänsä tiskiläjältä, samoin kuin pesemättömältä pyykiltä, käsittelemättömiltä vääryyksiltä ja kipeiltä sanasotkuilta. Sellaista ei ole minun pikku maailmassani olemassakaan, koska minähän en taakseni sotkuja jätä! Mutta kun jätän! Jätän vain suurisuisemmat ja pinnalta rajummat selvittelemään asioita puolestani.

"Tsemppiä"
Minun on todettava, että (kaikella kunnialla tsemppaajia kohtaan) hieman ahdistun selkään taputtelevista tsemppailuista. Pitäisikö ajatella, että tämä tutkimusprojekti ja esityksemme, siihen liittyen sananvapauden kysymykset ja vallanpitäjien kritisointi kulkevat eteenpäin ainoastaan tsemppien tuella? Hiljainen peukun nostaminen ylös, varovainen onnentoivotus, pelkästään niilläkö meidän pitäisi jaksaa uskaltaa ratsastaa eteenpäin? Ei yksin tsemppien varassa voi edetä.

Vaikka joka ainoa katsoja kuiskaisi tsemppinsä esityksen nähtyään, esitykset päättyvät joskus. Loppuun pitäisi kehittää joku palkinto. Projektin muodossa vielä esityksiä hieman pidemmälle toivottavasti jatkuva pohdinta saisi luvan tuottaa tulosta. "Paltamon kesäteatterissa näkisi taiteellisesti korkeatasoista teatteria" ja sellaista.

Tuloksen pohtiminen alkoi pyöriä mielessäni, kun näytelmän ja todellisuuden raja aloitti hämärtymisensä silmissäni. Koska eikö todellisuudessa tapahdukin muutoksia? Vain lavalla tapahtumat tavallisesti pysyvät rajoissa (ainakin esityksen tekijöiden itse itselleen määräämissä, omissa rajoissaan) ja palaavat kumarrusten jälkeen alkutekijöihinsä. Kulissit laitetaan pinoon - minnekään ei sittenkään ollut rakennettu oikeaa unelmakaupunkia. Pienestähän tuokin muutosten ja tulosten tekeminen lähtee, todetuksi on tullut jo moneen kertaan. Sisustustrendien top5 listalla olisivat tuskin vielä joku aika sitten olleet punaiset tai mustat tekstilliset puiset kyltit.

Aah, purkaus ohi. Nyt voin taas lakata ajattelemasta vähäksi aikaa. Huomenna haluan heittäytyä esityksen imuun ja nauttia ja kärsiä siitä sillä ja vain sillä tavalla, jonka osaan: yksittäisistä kohdista suurella tunteella. Ja kenties on niin, että meidän, esiintyjien, suurin tehtävämme on nähdä tehtävämme tärkeänä!!!???

Elinam

Kainari

Lehti julkaisee tuon jutun siten, että siitä on poistettu kappale, joka koskee ostotarjousta. "Toimittajalla ei ole mitään sananvaltaa tällaisissa asioissa. Jos haluatte tehdä tarjouksia, tehkää ne minulle", opastaa päätoimittaja Matti Piirainen.

Että näin.

eino

Kaikkosvesalta

Vesa K soitteli. Kiitteli kovasti henkilökohtaista vastuuntuntoa esityksessä. Erityisen innoissaan hän oli kakkosnäytöksestä ja Silmien välliin -kohtauksesta. "Että tämmöisenä rappion ja valehtelun aikana lyödään faktoja tiskiin ja perkele, otetaan vastuu teoista ja huomisesta, tämä valoi minuun uskoa." Välitti lämpimät terveiset koko porukalle: "Lisää paskaa vaan tähän maailmaan."

VK oli kutsunut myös ystävänsä RB:n katsomaan esitystä todeten, että "sinäkin olet siellä mukana". RB oli vastannut, että "öhr".

eino

Koti Kainuussa, kotiseutu Savossa

KS 20.4.2006
"Paitsi 60-vuotispäiviään, voisi savolaisjuurinen Kajaanin sivistysjohtaja Risto Brunou juhlia tänä vuonna myös Kainuussa asumisen 30-vuotispäiviään.
...
"Täällä on koti, mutta ei kotiseutua. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän kaipaa omaa murrealuettaan, itäsavolaista luonnon vehreyttä ja vesistön rikkautta, omenapuita."
Rantasalmi on Brunoun syntymäpitäjä. Vaikka Kainuun jylhät vaaramaisemat ihastuttavat ja koti Paltamon Kiehimäjoen rantamaisemissa on rakas, syvälle on piirtynyt myös näky mäkien harjanteelta metsien yli siniselle Saimaalle, saarien täplittämälle Haukivedelle.
Itä-Savon kutsuun Brunout vastaavat etenkin kesäisin ja perinteisiin kuuluu visiitti Savonlinnan Oopperajuhlilla. Ehkä eläkepäivinä, joihin on Brunoun mukaan menossa kolmivuotinen loppukiihdytys, siellä oleskellaan enemmänkin.
Jäsenyys Oopperajuhlien ystävien Club Operassa ja Paltamon Kesäteatterin kannatusyhdistys kertovat Brunoun vapaa-ajasta. Vastapaino työlle löytyy klassisesta musiikista, lukemisesta, mutta ennen kaikkea sienestyksestä, marjastuksesta ja rankametsästä.
"Tuulinen paikka", myöntää Brunou, kun miettii viimeisimpiä työvuosiaan.
...
Risto Brunoun 60-vuotisjuhlat perjantaina, 21.4. Mieslahdessa Kainuun opistolla. Vastaanotto klo 13-15, ystävät ja tuttavat klo 15-17."

Kumpaankohan aikaan meidän pitää vierailla?
Lähetetään sille joku kyltti lahjaksi.

Ilkka

Hymyilyttäisi minuakin

Sattuipa tänään...

Kaupungin postia kuljettava papparainen toi äsken varsin vihaisen oloisena kaupungintalon ovelle jostain kummasta ilmestyneen "Minä olen sivistystoimenjohtajan uhri" -kyltin takaisin tänne Genelle. Liekö saanut nootin jostain? "Tässä teille tämä paskanne."

Kankulta

Ajatuksia Paska näytelmästa 180406
Kritiikkihän on ihan asiallinen jonkin sortin kulttuuritoimittajan tekemäksi. Tuskin voi odottaa, että hän olisi ymmärtänyt kokonaisuutta noin syvällisessä näytelmässä.
Omat fiilikseni ovat edelleen samat, kuin esityksen jälkeen: Juttu on upea! Toinen puoliaika umpeuttaa koko kaaren niin kauniisti, että pahaa tekee. Uutta poliittista teatteriahan te etsitte ja ainakin jotain te löysitte. Se jokin onkin sitten sellainen lähestymistapa poliittiseen teatteriin, että moista en ennen ole nähnytkään (enpä tosin paljoa ole nähnyt). Itse koin sen niin, että ristiriitojen esiin nostamisen sijasta nostetaankin esiin yhteistä inhimillistä pohjaa, jonka kautta yhteisön arvomaailmaa voi analysoida ilman ”taistelua ja kilpailua”. Näytelmä on tavallaan Mahnon ja Uniajan synteesi. Mahnossa idealismi kuoli, Uniaika oli pelkkää idealismia ja Paska näytelmä on idealismin uudelleensyntymä. En ole tunteella reagoiva ihminen ja yleensä vaivaudun, jos näytelmä herättää liikaa tunnetiloja. Paskassa niin ei käynyt.

Työryhmän saavuttama pakoton tekemisen ilo ja haavoittuvuuteen asti avoin rooleista
luopuminen oli niin rohkeaa ja kaunista, että meinasi itsellekin tulla ilon ja surun kyyneleitä silmiin. Teknisiä ongelmia esityksessä on paljon. Kaltaiseni huonokuuloinen ihminen ei juuri rappien sanoista mitään selvää saanut, itsestä poispäin lausutut repliikit jäivät kuulematta. Mutta ei se tahtia juuri haitannut. Ensimmäinen puoliaika jäi toisen varjoon, jos olisin lähtenyt kesken pois, koko juttu olisi ollut täysin auki. Jussi Parviainen osastolla käsiteltiin teatteripolitiikkaa, ei poliittista teatteria, eihän Parviainen mitään poliittista teatteria ole koskaan tehnytkään. Tuollaiset pikkujutut ovat kuitenkin niin pientä kärpäsen surinaa kokonaisuuden rinnalla, että niitä ei edes muista, ellei oikein pinnistele.

Summa summarum: Olettaen, että näytelmän tarkoituksena oli etsiä uutta tapaa saada
poliittisen teatterin keinoin katsoja tiedostamaan ja tuntemaan asioita: Paska näytelmä on huikean kaunis.

Vielä kerran suuret kiitokset Sinulle ja porukalle!

kankku
kankku

Tiistailta

Vuodatin Tiirikkalan kritiikistä jo jotain tuonne omaan blogiini, jääköön se tässä hieman vähemmälle. Se tosin täytyy sanoa, että vituttaa ettei lehdissä edelleenkään voida kirjoittaa kuin pikkunätisti siitä, miten nuoret suoriutuvat ja puuhastelevat ja kuinka kivaa ja vänkää se on. Sanotaanko niin, että täydellistä lyttäystäkin olisi paljon helpompaa sietää, mutta että keskitytään mesitsin kannalta epäolennaisuuksiin ja jahkaillaan mitä oudoimpia kummajaisuuksia tyyliin "esitys käyttää hyväkseen Generaattorilla keväällä nähtyjen vierailuesitysten keinoja" (siis mitä?!) tai "myös Suvi Väyrynen laulaa kauniisti ja selkeästi" (kaikki kunnia Suville, mutta kun kuorolauluja on koko esityksessä yhteensä kolme eikä niistä kahta voi edes kutsua "lauluksi). Luovuttamamme kirjekuorikin oli pelkkä nimellinen vitsi, josta ei taatusti kuulu mitään koskaan. Sama liirumlaarum jatkuu vuodesta toiseen.

Viikonlopun aikana ylpeys juttua kohtaan on kasvanut. Porukkamme on tehnyt lujalla ja jutulle uskollisella asenteella töitä ja se tuntuu palkitsevalta. Analyysin aika ei silti tunnu olevan vielä - aivoratasto käy vielä ylikierroksilla eikä ole oikein ehtinyt palautua ensi-illasta. Ehtiihän sitä, ja eiköhän tänne blogiinkin rupea pikku hiljaa syntymään purkaviakin keskusteluntynkäsiä.

Kaikkein hienointa noissa kolmessa vedossa on oikeastaan ollut katsella niiden ei-taiteilijoiden ja ei-niin-tuttujen ihmisten reaktioita. Juttu näyttää uppoavan laajalti yleisöönsä, ja puheet elitismistä tai esityksen vaikeudesta voidaan kyllä haudata saman tien. Kehuja tulee yllättäviltäkin tahoilta, kuten nyt Samin vanhemmilta kiertoteitse eilisiltana: "...puhuivat koko matkan paskaa/totuuksia...tykkäsivät saatanasti..."

Joo. Pääsiäisdraaman ja yhden pitkän työpäivän kautta lepoisia vesiä kohti.

eino

Viilistelyä

Harmittaa...

...kun en tullut laskeneeksi, paljonko noita kylttejä alun alkaen oli. Varovaisenkin arvion mukaan 40-50 on lähtenyt kaupunkille. Eilinen eritoten ihmetytti, loppu sujui niin paljon hulppeammin kuin ensi-ilta ja lähes jokainen todella tarttui siihen pieneen punamustaan rakennelmaan.

Huh. Kolmas veto edessä ja sitten ansaittu muutaman päivän huili. Kyllä tekkee hyvvää. Nyt vaan kusta pois hattuloisista ja iltaa kohti!

eino

Lissää palautetta...

Kajaanin parasta teatteria. Palautti uskoni teatteriin. -Heikki Törmi

Älyttömän tärkeä esitys. Esiintyjien epätasaisuus häiritsi alkuun, mutta hyvin pian senkin antoi anteeksi. En yleensä pidä katsojien osallistamisesta, mutta tämä esitys teki sen vastaansanomattomasti. -Annukka Ruuskanen

Tämä esitys muutti minun elämäni. -Lauri Niskanen

Otan yhteyttä AlmaMediaan. -Anne Huotari

Toisen esityksen aattona

Sunnuntaita. Olo on levännyt, ja jännityksellä odotan, mitä ilta tuo tullessaan. Moni tuumaili enskarikekkereissä, että tämän jos jonkun esityksen olisi voinut jättää yhteenkin vetoon. Luulen, että tämä alkava rupeama on silti enemmän kuin tarpeen - mielenkiintoista vain nähdä, mihin suuntiin juttua ruvetaan porukalla nyt kuljettamaan.

Kekkerit olivat leppoisan valoisat tappiin asti. Joskus kuuden maissa tuli kömmittyä yöpuulle lempeissä ja onnellisissa tunnelmissa.

Tännään uutta yleisöä, luultavasti rennompaa menoa ja toivon mukaan vapautuneessa, mutta entistä räväkämmässä mielessä.

eino

Yksi maailma, jota jo ikävöin, tehtiin eilen lavalla

Hienointa oli seurata yleisöä. Reaktioista, jotka pysyivät touhun perässä, tulin tosi iloiseksi. Oli ihanaa ja hämmästyttävää huomata ihmisten kuuntelevan aidosti sanoja ja sanomia. Itselläni oli jopa juontoja kuunnellessa pakahtunut olo. Siellä sitä oli, ajateltua, tutkittua ja opeteltua, ei vain vuorosanoja vaan asiaa. Esityksen jälkeen oli raukea olo ja - kyllä, se odotettu itku tuli, kun Sonja kiitti näkemästään ja kokemastaan. Ensimmäinen kuulemani yleisöpalaute, ihanasti rohkaiseva.

Edelleenkin olen vähän hukassa. En tiedä, olemmeko tehneet jotakin erityistä. Samoin ihmettelen, mitä pelkäsin hillittömästi ja jatkuvasti ensi-illan loppumiseen asti mutten enää. On omituista tuntea "kuuluvansa juttuun". Vai pitäsikö sanoa yhteisöön? Pelttavaa, uutta. Varsinkin, kun lähes koko eka puoliajan vain kyykin katsomossa ja kummituseläimissä olin hirvittävässä kipsissä ja meinasin karata ja purskahdin nauruun, kun näin Eliaksen kasvi-ilmeisen kummituseläin/lapsen. Se nauru tuli paitsi sen kerran jännityksen takia, myös koko sadan vuoden harjoitusjakson takia. Kun en muista aiemmin tässä rojektissa "revenneeni" mitenkään, siis tarkemmin ajattelematta nauranut tai itkenyt.

Ouuhh. En ymmärrä, mitä herkistelen vieläkin. Hommat jatkkuu,
elinam

Lissää palautetta...

Mykistävä esitys. -Kankku

Parasta teatteria mitä olen koskaan nähnyt. -Mika Silvennoinen

Jumalan Teatteri -osuus oli paras teatraalisin kohtaus mitä olen koskaan nähnyt. - Jonne P.

Palataan. -Vesa Kaikkonen

Aivan mahtavaa. -Kirsi Saastamoinen.

Täysosuma. -Ella K.

...

Sonjalta

Hei Eino
JA kiitos vielä hienosta hetkestä ja kokemuksesta. Tuli valtavasti ajatuksia esityksen aikana jotka hyvällä tavalla tulivat ja menivät. Ei ollut painetta keksiä pyörää esityksen aikana eikä sen jälkeenkään mutta ajatukset kyllä juoksivat ja tunteet laukkasivat.

Alkupuolisko oli kovin viihdyttävä ja tuli paljon myös faktaa joka oli itselle uutta, valaisevaa ja informatiivista. Koko esityksen ydin minulle oli esiintyjien aukinaisuus rehellisyys ja hetken kunnioittaminen. Se lämpö ja rakkaus mikä asui toisen puoliskon ihmisten kohtaamisessa on todella harvinaista herkkua koettavaksi tänä päivänä. Puhuin Annelin ja Eskon kanssa esityksen jälkeen siitä kuinka harvinaista nykyään on se että todella tuntee toisen ihmisen. Harvoin pysähdytään tai jaksetaan oikeasti kysyä toiselta mitä oikeasti kuuluu, miten toinen todella voi. Tai katsoo pienen hetken toisen lapsuuden kuvaa ja kokee hienon intiimin hetken tuon toisen ihmisen kanssa ja näkee suoraan syvälle toisen haavoittuvaan henkilökohtaiseen pintakerrokseen.

Henkilökohtaisesti sain esityksestä valtavasti lämpöä ja energiaa joka paransi varmasti paremmin kuin tuhat antibioottikuuria. Esityksen ensimmäinen puolisko sai minut heräämään myös omaan surullisuuteeni. Osallistumattomuuteeni ja kyvyttömyyteeni. Miten vähän on tehnytkään Generaattorin hyväksi tänä aikana ja varsinkaan nyt kun lopettamispäätös tuli. Itse lukeutuu tuohon saamattomien ja vastuuta väistävien vätysten joukkoon joka ei ota vastuuta ja uskalla aukaista ääntään tärkeän asian puolesta.

Miten hienoa työtä sinä ja ylipäätään Gene on tehnytkään. Mikä vaikutus sillä on ollut näiden kauniiden ja ajattelevien nuorten itsetuntoon. Miksi sellainen halutaan haudata. Siksikö ettei kukaan enää ajattelisi ainakaan ääneen, että kaikessa hiljaisuudessa voitaisiin kuopata tämä kaupunki kauniiksi muistoksi ja sanhelinäksi kulttuuripuheiden joukossa. Pidin myös ykköspuoliskon lopusta jossa ladeltiin rumemmat faktat pöytään.

Yritän sisuttaa itseni kirjoittamaan jotakin järkevää asiasta Kainariin ja yritän keksiä keinon millä voisi vaikuttaa Generaattorin olemassaoloon päättäjien kautta. Tosin en usko että minulla on mitenkään suurta painoarvoa, mutta pienistä puroista koostuu isompi virta.

Kaikki tämä tuntuu kovin turhalta sanahelinältä. Kiitollista että sain tämän mahdollisuuden jakaa hetken noiden lämpimien ihmisten kanssa.

AAaa vielä semmoinen iso oivallus jonka haluan jakaa. Pidempään ollut minulla pinnassa epäröinti ja kyseenalaistus tätä työtä kohtaan. Onko tässä mitään mieltä ja olenko itse ihan kuusessa ja todella väärällä alalla. Tänään oivalsin sen mitä aion ryhtyä opiskelemaan ja se on kuuntelemisen ja hiljentymisen taito. Siinäpä työkenttää loppuelämäksi.

Kiitos kiitos ja kiitos. Välitäthän terveiset mahtavalle ja taitavalle työryhmällle.
Halaus
Sonja

Ehkä minäkin voisin tänne jotain raapustaa.
Ensi-ilta tosiaan on ohi.
Välillä pelotti ja oli kamalaa, mutta silti tosi kivaa.
Tämä vuosi on ollut minulle niin paljon.
Esityksessä on minulle niin monia rohkeuden tekoja, että itkettää.
Eino saisi olla melkein ylpeä minusta, kun pystyin niin rohkeisiin tekoihin.
Vaikka tämä nyt ei olekaan vielä oikeasti lopussa, niin silti haluan kiittää teitä.
Ja vielä on kuitenkin kevättä edessä. Ja monia esityksiä. Vielä vaikeita hetkiä.
Mutta teidän avullanne, rakkaat, ne kyllä selviää.

Kiitos.

k.

Ohi on...

Joo-o. Rustailen minäkin tänne nyt jonkun lauseen. Olo ei ole tyhjä eikä überväsynyt, vaan iloinen ja onnellinen. Esitys meni helvetin hyvin, pieniä kommelluksia sattui, mutta meininki oli melkoinen. Ja porinaa riittää. Jos nyt yhtään näihin ensimmäisiin katsojapalautteisiin on luottamista, niin aikamoinen kevät on edessä.

Kiitos, rakkaat, kaikki. Enempää sanoja ei juuri nyt ole.

eino

kerkesin

ekana tänne kai.

siinä se nyt sitten oli. eka veto. kumma, todella hyvä olo. ei mitään tuskaista "taideteon" jälkeistä oloa. ei mitään muuta kun hiton hyvä mieli. ja lavalla oli niin kivaa. tunnit vaan viuhahti ohitse.

ihanaa palautetta on tullut. vaikkakin sitä on aika vaikea ottaa vastaan. siis että, siinähän me ollaan. annettaan sitä mikä hyvältä tuntuu. ei ainakaan tietoisesti esitetä. trai esitetään toki. tämä on esitys. välitetään silti toivottavasti jotain. mutta ettei sitä mieti että toivottavasti minä sinua kosketan. kun minä vaan kosketan. olen läsnä. olemme läsnä.

lonttila sannoo että oon tomera kun kirjotan. ja sehän minä olen. lämpiöstä kuuluu iloista puheensorinaa. tässähän tämä ilta männöö. kiitos itse kullekin. sunnuntaina pannaan taas haisemaan.

hik.

sara

Jessshh

Toverit, on vallankumouksen aamu;)

Aurinko paistaa, linnutkin saattavat laulaa, sää tuntuu ensimmäistä päivää olevan todellan keväinen, ellei jopa kesäinen. Välillä näyttää arska painuvan vähän pilvenpolton puoleen, mutta muuten - riemua rinnassa!

Tästä se lähtee, kärsimysperjantain hengennostatus. Illalla salissa paukkuu räväkkää enerkijaa ja lämmintä mieltä. Jännittää, toki, mutta kutkutus on enimmäkseen ärhäkän mukava, sopivasti masua ja aivosolustoja härnäävä. Ja yöllä tuli nukuttuakin, ihme kyllä, kymmenisen tuntia, vailla hajuakaan peikkounista tai muistakaan fantasioista. Vielä pitäisi tuo lattia luututa ja sitten sitä päästäänkin jo työn touhuun.

Spekuleerataan ja analysoidaan myöhemmin, tänään on sen Tekemisen Meiningin aika.

P.S. Bileiden ajankohta on muuttunut. Juhlinta alkaa tänään jo klo 19.

eino

Tyhjenevät aivot

huhhuh

melko pelokas,väsynyt, odottava ja haikea olo. Joan Baezin north country blues soi,varmasti tuo oman mausteensa tähän henkisen painolastin maahan työntävään tuntemukseen. ei oikein tiedä että olisiko jo hätä saada homma käyntiin, vai lisää aikaa karata huomisen lämmön alta.

en tänään välipäivänä ole juurikaan ajatellut esitystä,vaikka välillä väkisin hiipii ajatuksiin tuoden mukanaan fyysiset tärinät kun alkaa jännittämään. niitähän nyt on ollut koko viikon,ja vähän pidempäänkin. kuluneen päivän aikana olen moikannut Kajaaniin pääsiäisen viettoon tulleita siskoa ja veljeäni. siskon poikakaveri kikkaili junan kanssa, ja näin ollen viettää tämän yön Kuopion rautatieasemalla, hyppää klo 4.30 aamulla junaan,ja on seitsemältä Kjnissa.hurjaa.
toinenkin valitettava takaisku kohtasi tänään minut, japanilainen vieraamme ei tulekkaan pääsiäiseksi tänne,eikä siis sunnuntaina katsomaan esitystämme. voivoi, sanoi tiuhti, kun viuhti alkoi kiljumaan.

lähetin kummitädilleni paskanäytelmä-kortin,jossa houkuttelin katsomaan.käytännöllisiä kortteja,kun tuosta vaan juhokin osaa lähettää. hjerranen aika.

liekkö hyövää kirjoitella täällä, aika kuluu myös nukkumalla.nyt jännitys tosin riipii miten haluaa, minussa ei ole miestä keinua kauniissa unissa,samalla aikaa kun paska näytelmä tyynyn alla kuiskii kiusauksia ja viettelyksiä. mitä se tämmönen on.no nyt nukkumaan,hyvää yötä ja huomiseen.
- Lonttisen Juho

Miksei kukaan kertonut,

että Kurolan Nikon taiteilijanimi onkin Heikki Westergård? Ainakaan, jos tämän päivän etusivuun on luottaminen.

Aj:n tavoin olen minäkin väsynyt. En ole nukkunut kunnolla sitten maanantain. Vatsassa kipristelee. Jännitän ensi-iltaa. Mutta toisin kuin Aj, en ole surullinen, kaikkea muuta. Vielä pari viikkoa sitten tämä näytelmä pelotti, varsinkin toisen puoliajan kanssa en meinannut päästä sinuiksi. Nyt tunnelmat ovat aivan toisaalla. Luotan tähän proggikseen, outoihinkin kohtauksiin, porukkaamme. Jos esityksemme voisi tiivistää eheäksi ja konkreettiseksi hahmoksi, menisin ja halaisin sitä nyt heti enkä päästäisi irti. (En oikeastaan miellä arkkua symbolina esitykselle, vaikka oma, alati hajoava laatikkoni on sekin minulle tärkeä. Kulmikasta esinettä vain on kovin vaikea halata.) Uuden poliittisen teatterin tutkimusprojektin merkitys on yhtäkkiä kirkastunut minullekin, se tuntuu omalta ja rakkaalta. Ja hei Eino: kyllä tästä näytelmästä tuli järkevä.

Mitä vielä? Eilisiltana katsomossa istunut siskoni oli kyllä pitänyt esityksestä, mutta oli toisaalta nähnyt painajaista Samin silmistä.

Elinak.

Meitä seurataan...

Löysin tällaisen blogikirjoituksen tuon Saran tekstin alla olevan kommentin kautta. Lukekaa, ihanaa tekstiä. Ja kiitos sinulle, anonyymi seuraajamme, sanoistasi, ajatuksistasi. Tohtinen lainata niitä tänne.

Eino


Tekemisen meininkiä
April 12th, 2006
Haikailin eilen keijukaispölyä, jotta olisin voinut kiitää Villa Kiveen runoilijoita kuulemaan. Sama toive on mielessäni tänäänkin, määränpää vain on toinen. Tahtoisin Kajaaniin nähdäkseni Paskan Näytelmän.

Luitte aivan oikein. Olen koko talven seurannut uuden poliittisen teatterin tutkimusprojektin etenemistä, kiitos Generaattorin, syksyllä 2003 käynnistyneen kajaanilaisen kulttuurihankkeen, joka pyrkii tukemaan paikallisia kulttuurintekijöitä ruohonjuuritasolta lähtien. Se on oiva esimerkki rohkeasta ja ennakkoluulottomasta toiminnasta, jossa uskotaan ihmisiin, luovuuteen, taiteeseen ja vimmaan.

Paska Näytelmä saa ensi-iltansa ylihuomenna. Vaikka en ole nähnyt harjoituksista ainoatakaan, olen tekijöiden pitämän UPTT!-blogin kautta saanut olla mukana suuressa seikkailussa, tutustunut poliittisen teatterin traditioihin, etsinyt uutta, räpiköinyt eksyksissä, tehnyt punjabi-housuja, pähkäillyt häkkikanojen kohtaloa, sukellellut uima-altaassa, nähnyt unia lipputangosta, lukenut Brechtiä, pohtinut tulevaisuutta, inhonnut numeroita, seissyt keittiökomerossa, tyhjentänyt aivoni, kironnut pieleen menneitä suunnitelmia. Ennen kaikkea olen tuntenut kaikki esteet tieltään raivaavan energian ja saanut nauttia lukuisista onnistumisista ja me-hengestä.

Minä uskon nuoriin taiteilijoihin, joissa on elinvoimaista punnerrusta ja jotka tekevät rosoista ja luutuneita asenteita ravistelevaa taidetta. Suuri taide syntyy usein omakohtaisen kipeyden pohjalta; silloin kun luova ihminen rupeaa tunnustamaan mustia puolia itsestään. Enkä nyt tarkoita, että huudetaan perkelettä ja hakataan päätä seinään – asioita voi ilmaista toisinkin. Myös ilo ja yhteisöllisyys ovat huikeita oivalluksia synnyttävä luovuuden lähde, sen ovat kajaanilaiset ennenkin todistaneet, enkä voi kuin ihmetellä kainuulaisten tinkimätöntä tekemisen meininkiä.

Blogin perusteella yleisöä odottaa räväkkä pläjäys, ja hyvä niin. Kukaan ei jaksa ottaa loputtomiin vastaan tätä vallalla olevaa ja niin tyhjänpäiväistä, hei me vain hymyillään -mentaliteettia, vaan välillä tarvitaan omapäistä, vakavaa ja persoonallista otetta. Yhteiskunta ei kaadu siihen, että taidelaitoksissa ja muilla julkisilla areenoilla kuvataan aitoa elämää. Me tarvitsemme myös tunteita kuohuttavia hetkiä, ja niitä on luvassa Kajaanissa. Taas.

PS. Tällaisia blogeja on äärettömän nastaa lukea. Vinkkejä vastaavanlaisista proggisraportoinneista otetaan riemuiten vastaan.

Oloja

Mä mitään vapaapäivää pysty pitämään. Ruumis on jäykkä, mutta hereillä. Se on jo vireystilassa. Mieleltäni on väsynyt ja surullinen.

Eilisten viimeisten harjoitusten jälkeen mulla oli lopunajan olo. Tuntui, niin kuin kaikki kahdeksan kuukauden työ ja yhdessäolo olisi jollakin tapaa päättynyt. Päivän huili ja sitten esitykset siihen. Se tuntui jotenkin kohtuuttomalta. Että tämä projekti valmistuu ja loppuu. Ei mä ole sitä tehdessä niin kummemmin ajatellut. Ja jotenkin nyt ensi-ilta tuntuu mulle yhdentekevältä. Tiistaina olin ihan paskat housuissa: hätäilin, myöhästyin tutuista paikoista, ämpyilin teksteissä ja ajoitukseni olivat jotensakin läpi esityksen epätarkkoja.

Minun mielestä Sami S:n suunnitelma on hyvä. Pakko tämän jännityksen: odotuksen ja stressin on jotenkin purkauduttava. Itku siinä tulee vielä. Tässä on nyt niin paljon omaa henkilökohtaista painolastia ja kokemusmaailmaa mukana, että en taida edes tietää, mitä todella olen tekemässä. Tällä hetkellä mä vihaan koko helvetin projektia. Mä en kuitenkaan missään nimessä haluaisi luopua siitä. Siitä on tullut jo jonkinlainen konkreettinen olento. Ja se oma arkku siellä podestalla jököttää odottavana ja varmana kuin vanha ymmärtävä ystävä.

Mä en oo vielä lukenu tämän päivän kainaria. Tästä nyt kun piipahdan suihkussa ja lähden kaupungille, niin ehkä haen.

-aj

hip

piti tulla äitin hoiviin lepuuttamaan itseään. alkaa tuntua väsynä nämä 12 tuntiset päivät. mikäpä sen piristävämpää kuin tulla äidin puuroille ja samalla hoitamaan kaksi vuotiasta siskon tyttöä. ihana pirpana. mallioppimista kakkospuolelle:)

kauheen luottavainen olo. että jos kenenkään paikat ei pauku tai flunssa kaada ihmisiä sänkyyn, me ollaan ihan täydessä tykissä perjantaina!! tänään vielä reeniluontoisesti testataan mihin rahkeet alkaa riittää ja perjantaina räjäytetään!!! on se ihme jos tällänen meno ei hymyä ihmisten huulille nosta ja samalla sytytä keskustelua asiasta kuin asiasta. ai että. kihelmöi masussa..

mutta nyt alkaa pikkuneiti heräilemään. aika siirtyä olennaisten asioiden äärelle, eli "leikitään,leikitään, leikitään".

hop!

sara

Kunkut ja kumppanit

Tuntuu Sameilla täällä höyry nousevan päästä. Noh, jännitys tiivistyy itse kunkin korvien välissä...

Tein tällaisen kökön yksinkertaistetun kolmijaon esiintyjille, jonka kautta pystyy ajattelemaan, mitä ennen kaikkea kohtauksissa pitää ilmaista ja mitä siellä voi vielä kasvattaa. Toivottavasti jeesaa niitä, joilla on vielä aukkosia mielessä.

TEKEMISEN MEININKIÄ (sitä mitä Silmien Välliissä on nyt) sopii lisätä seuraaviin:

-Brecht
-Juska Paarma
-Elias-räp
-Aivojentyhjennyslaulu
-surrealismi
-Litmanen
-Hovitanssi
-Silmien välliin
-Kuninkaat
-Ilo-oliot
-kansalaistottelemattomuusohjeiden antaminen
-lähes kaikki juonnot

TARKKUUTTA seuraaviin:

-futurismi
-60-luku
-Artaud (voisi kuulua myös edelliseen ryhmään)
-Juontoräp
-kaikki vaihdot

HERKKYYTTÄ seuraaviin:

-avantgarde
-kummituseläimet
-Jumalan Teatteri
-henk. koht. painolasti
-katsojien katsominen kakkosella (no joo, ja ykköselläkin)
-molemmat nukketeatteriosiot
-Saran räp & Turkki-tanssi
-hyminä

Tulikohan siinä kaikki..? Tämä siis kärjistetysti. Ehkä ylimmäisen kasvattaminen muuallekin on tärkeintä, jos järjestykseen pitäisi laittaa.

Rakkauden teatteria,

eino

Tuntemuksia

*#%!ttaa nyt vähän se, etten osaa tehdä mitään ?=¤kan vertaa. Ei hyvä näin likellä ensi-iltaa. Jos en yhtään luottaisi juttuun, heittäisin hanskat naulaan. Se olisi luovuttamista, joka ei tässä tapauksessa tule kuuloonkaan. Eli hanskat pysyy kädessä. Pitäisi jaksaa ajatella, ja vaikka mikään ei tunnu toimivan, pitäisi pystyä tekemään se toimivaksi. Jos tämä ei tästä parane, taidan vaihtaa alaa kokonaan. Huomenna sen sitten alkaa jo nähdä, että tuleeko tästä mitään - ehkä joku sitten on jo tyytväinen joltain osin. Jos ei osaa, niin ei sitten %&#tu osaa.

Nyt menen nukkumaan ja nukun tämän olon pois. Jos huomenna ei ohi ole niin jään kotiin ehkä.

Samij

Sydänparka aivan arka

Hau.

Tunteet liikkuvat nyt ja ovat liikkuneet vaihtelevasti koko pitkän harjoitusprosessin ajan. Minä koen ja sanon taas, että kysymyksessä on juttu, jonka harjoittelemisessa ja esityksellisessä muodossa mikään juonne ei jää mitäänsanomattoman tuntuiseksi. Kaikki tuntuu raapaisevan rajusti omaa olemista, ei vain tekemisen tapaa vaan koko persoonaa. Tunteenpurkaus Samin tavoin ei olisi ollenkaan odottamaton. Oikeastaan todella odotettu; kuukausikaupallahan tässä ollaan pohdittu, miltä ensi-illan, valmiin teoksen jälkeen tuntuu itse kustakin.

Eilinen lehdistötilaisuus sai mietteliääksi. Einolta tuli hyvänä kertauksena jutun ideaa. Mutta aika paljon säikähdin, kun puheeseen tulivat juuri ne rajuimmat yleisöshokit, paskanheitto ja kissantappo. Omasta puolestani voin sanoa, niin nössöyttäni kuin taas vaihteeksi korostankin, että moisia ääriprovokaatioita en ole oppinut vieläkään ymmärtämään.

Pikemminkin harjoitusprosessi on vahvistanut minussa olevaa pinttynyttä käsitystä, että jos jotakin uutta, yllättävää tekoa on seliteltävä teon jälkeen, varsinkin sen loukattua jotakuta, harva jää kuuntelemaan. Tässä maailmassa tuntuu olevan jo valmiiksi niin paljon harmia ja väärinkäsityksiä, että miksi sellaisia pitäisi teatterista vielä tahallisesti lisätä.

Teatterin uudistaminen tutkimusprojektina tuntuu välillä pelottavalta. Kun siinä on tutkittavana niin paljon, eikä vähiten yleisö. Rohkeutta uuden, valoisamman ja terävämmänkin löytämiseen, vaikka sen historian kautta sitten, todella tarvitaankin. Ykköspuoliajalla yleisössä istumisesta voin olla siksi iloinen, koska voin katsella katsojien ilmeitä. Muutakin tulen varmaan näkemään, mutta Huotarin Uotin ja Niskasen Laurin kasvoissa näkyi hienoa uteliaisuutta, mikä ilahdutti uskomattoman paljon.

Kolme yötä.
Elinam

Näetteköte saman kuin minä!?!!?

Luulisinpa että ette näe. Oli tänään ihan hirvein aamu ikinä ja parempi että puran asioita tähän kun että kesken harjoitusten alkaisin huutamaan. Olin lukenut illalla fysiikan kokeisiin ja tuntui etten osaa hevonvittuakaan näistä juttuista ja samalta tuntui kokeessa ja melkein rupes itkettämään ja oli vaikee mennä kotiin. Mulla on ollut vaikeuksia olla kotona ja katsoa isää ja äitiä silmiin ja puhua niille...
Mä oon tullu kotiin aina otsa kurtussa tai väsyneenä tai surullisena ja sitten mä oon purkanu raivoo meidän ihaniin kissoihin (siis en pieksäny mutta ajanu ne pois ja huutanu ja kironnu jä vähä heitelly pois huoneestani..) ja musta tuntui että mä oon paha ihminen kun mä tuolla tavalla käyttäydyn. Sitten mua on myös häirinny tässä proggiksessa mun oma FUNKTIO. Tai mun tarkoitus yleensä. Mä oon pitkään jo tuumaillu ja suunnitellu että ku on kumarrettu ja annettu ohjeet ensi-illassa, niin mä juoksen kirkon portaille ja alan vollottaa...Oon myös miettiny ihmisen sankaruutta ja luhistumista.
Mutta nyt päivällä puhuin äidin kanssa (joka on yksi niistä harvoista ihmisistä maapallolla joka oikeasti välittää musta.) ja äiti lohutti ja puhui rohkaisevia sanoja. On vain jatkettava eteenpäin ja muistakaa että LUHISTUA EI SAA!!!!!! VAIKKA KUINKA TUNTUIS SILTÄ!!! Sen opin tänään....


Sami Sainio tällä kertaa...

Tähän alkaa sopeutua. On päässyt jo vähän, tai aika paljonkin, mukaan tähän juttuun ja kohta alkaa olla valmista - myös minunkin osalta.

Hankala tämä tosiaankin on. Läpärin kautta sain tunnon kohotuksen ja olen hyvillä mielin. En ole tehnyt ennen mitään saman kaltaista. Siis, "jos ei saa irti bändistä ja kokonaisuudesta heti ekan sound checkin jälkeen niin tämä on uutta ja vaikeaa" -juttu teki mieleni matalaksi ja sai menettämään aluksi uskoni. Nyt ollaan kuitenkin jo nollatason yläpuolella, hyve. Tosiaankin alan olla tyytyväinen bändin kokonaissoundiin balanssiin. Rappien kanssa vielä tekemistä: ei saa mitään selvää! Eihän räpistä saa muutenkaan selvää, vai saako? No en minä, ainakaan ensimmäisellä kuuntelukerralla. No se kai selkenee tässä ajan mittaan. Jos ei niin hirtän jonkun - tai sitten en.

Minusta on nyt kans tullut vissiin osa-aikais geneläinen, vaikkei ihan kokoajan tunnukaan siltä. Geneläisillä on homma hallussa, ja minulla se on paikoitellen niin hukassa, ettei karhukaan löytäisi enää metsä puolukoita jos näin hukassa olisi. Huomenna tai oikeastaan tänään on lehdistötilaisuus. Sinne pitänee mennä. Ja muutenkin, jos vaikka Kurola tarvisi apua tai olisi muuta tekemistä tai jotain. No ei tämä stressaamallakaan parane. Siis en stressaa yhtään. Paitsi terveellä tavalla vain: (:

Nyt siis: "Perinteistä avantgardea jo vuodesta..." eli ilon kautta vain, niin kyllä se tästä korjaantuu vielä.


Sammy Jay

Lissää mäskiä

Sunnuntailta

Kuvia läpäristä 8.4.

uskomattoman ihana..

oli tuo juhon teksti!!!! tulin niin hyvälle tuulelle. just tätä, just tuota. sitä tämä on ja tuntuu. ja hitto. olen ihan innoissani.

eilen katsastin egotripin. pikkasen epäillen menin, että liekkö noilla mitään niin uutta tarjottavaa..mutta hitto!! siitäkin olen niin innoissani. hyvä meininki ja hyvä mieli jäi. voi että kun tuota livemusaa sais tähän kaupunkiin pikkasen enempi!!! elävänmusiikinklubitännejaheti!!

pian kotiin tekemään herkkuruokaa ja keräämään voimia tätä vihon vimppaa puristusviikkoa varten. eipä sillä. minä vaan odotan sitä. energian nousua ja vielä jonkun rajan ylistystä.

vuh vuh. tämä innkas hauvavauva painelee nyt kotiin. muiskis murut!
huomisseen!!

sara

urizen

no niin, pitkästä aikaa tännekkin.

hitto,vaikka aina väsyttää yhtä paljon tulla harjoituksiin,niin nyt on taas se tosi mukava että harjoitusten aikana tulee taas hirmu hyvä meno.alkaa olla tätä loppujännitys/innostusta ja sehän se pitää pystyssä,vaikka väsyttää ja jokapaikkaan sattuu. toivottavasti en ole tulossa sairaaksi,on nimittäin jo pari päivää ollut niin että kokoajan saattuu joka paikkaan,mikä yleensä on minulla flunssan ensimerkkejä.toivotaan.onneksi on kelit helpottanut,sikäli kun tuo vesikelikään ei mikään paras ole.

mutta joo,hirmu innostunut projektista.voi että,viikon päästä ensi-ilta.pelottaa ja jännittääkin ihan hitosti.tekstit pelottaa eniten,ja kuuskytluvun kappaleet. tekstit on minulle niin uusi ala, että semmosia tololan kuvailemia "lukkoja" syntyy tuon tuosta.tähän mennessä on aina yleisön edessä muistanut vähän paremmin, ja sitten kun vielä pitäisi keskittyä vähän muuhunkin kuin että mitä sanoo seuraavaksi. no,kyllä se siitä. kuuskytluku on sitten ihan toinen juttu.

peijakas että David Axelrod on kova jätkä.meillä on nyt Ellun ja AJn kanssa tuota pändiprojektia ja sitten meidän kesäsuunnitelmat ja sitten on vielä ihan toisissa porukoissa vaikka mitä projektisuunnitelmia,niin näyttää siltä että kulunut kahdeksankuukautta on opettanut minua olemaan aktiivinen, omatoiminen ja luova siinä asiassa mitä olen pitkään halunnut tehdä,eli siis jotain kajaanilaisen kulttuurin parissa. ja parhaan mahdollisuudenhan siihen toki on tämä meidän yhteinen projekti nyt suonut.vaikka väsyttääkin,niin pitää yrittää se muistaa,että mitä kaikkea väsyttäjä myös antaa samalla.

brecht- ja jumalanteatteripätkien skarppaaminen ja positiivinen palaute palautti taas uskoa itseensä. noissa kun on kuitenkin niin hukassa että mitähän tässä nyt tekisi ja miten.tuntuu monesti että siinä vaan möllöttää ja vääntää naamaa.mutta sitten välillä tuntuu että tekee myös oikein,ja silloinhan sitä innostuu tekemään enemmänkin oikein. tai siis pyrkii ainakin innokkaammin.

alusta tykkään nykyään enemmän,kun aloitusräpissäkin olen mukana levyineni. se on kyllä vielä aika hakusessa että mitähän siinä tekee,ja joka kerta meneekin vähän sitenjotenkuten. eli hakusessa,mutta kivaa.Samin kanssa saatiin erinäisillä konsteilla sitä levareista aiheutuvaa suhinaa pienemmäksi,mikä on tosi jees ainakin saranräpissä,ja kuuskytlukutanssissa.onhan sitä vieläkin,mutta jo helpotti vähän.räväkämmissä kappaleissa se ei niin ole kuulunut sieltä takaa.
lauantain valot myös jännittää ja odotuttaa, ja yöteatteri.kaikenlaista.

muistin juuri että huomenna on levyjensoittokeikka,mikä on tosi mukava juttu. pitkästä aikaa,paljon uusia mahtavia levyjä ja miksausideoita ehtinyt tässä pitkän tauon aikana tulla,ja pääsee kokeilemaan.superjee.mutta no, huomenna seittemäksi taas töihin, joten ei kai tässä paljon parane jäädä nettiin keikkumaan.hyvää yötä,ja lauantaina taas rähinäksi.
urizen ihan kaikille tasapuolisesti.

- lonttilan juho

Summa summarum

Näin taittui päätökseensä ensimmäinen viimeisistä viikoista. Mitä tapahtui? Yksi läpäri, tila pystyssä, valosuunnittelija vaihtui, kakkonen kirkastui, ykköstä hiottiin, kehot jännittyivät ja väsyivät.

Tavoitteita seuraavalle, viimeiselle: meininkiä alkuun, meininkiä kaikkialle, esiintymisestä nauttimisen kasvattaminen maksimaaliseksi, saumojen loppuunhiominen, 60-lukuun bändille hahmot, biisit ja tekniikka kuntoon, treeniä katsojakontaktille, lopetusratkaisu. Näin karkeasti, siinäpä se.

Sami on jo nukahtanut tuolla toimistossa, joten nyt lienee meikäpojan aika lähteä kotiin.

Auvoista vapaapäivää,

eino

Valopäämme

no nyt on..

tekemisen meininki! kroppa kertoo sen. oon ihan jumissa. pitäis tytön muistaa venytellä iltaisin. sitä ei ihan heti tajuakaan miten jumiin tällainen fyysistely vetää. ai. mutta samalla on hyvä olo että keho saa taas pientä rääkkiä päivittäin. kolemetuntinen läpimeno ei kyllä oo minulle ihan pientä rääkkiä...

mutta alkaa olla hyvä olo jutun suhteen. porukka alkaa vihdoin hitsautua yhteen ja hitsi että oli läpimenossa ajoittain hienoja oloja!! että tässä sitä mennä porskutetaan ja kerrotaan tärkeitä ja isoja juttuja!! ja ei ole pelkoa eikä yksinäisyyttä lavalla kun aina on joku tyyppi kenen silmiin voi vilkasta ja muistaa että porukalla tässä seisotaan!

tekemistä on tosiaan vielä ykkösellä..selkeyttämistä. ja kakkosella jännään alkua ja taaperon nahkoihin menemistä. että olenko minä uskottava? mutta kyllä ne sieltä löytyy. tarpeellinen paino alkuun ja kepeys pikkuisiin.

piti pitää tänään vapaapäivä. mutta en osannu jäädä kotiin. lepäillään sitten pääsiäisen jälkeen.

pus!

sara

Kevyt, painava sana

Spektaakkeli lähestyy maaliviivaansa. Viivoja porukka näyttää kyllä jo vedelleenkin, jos yrittää yhtään asettua ulkopuolelle ja katsella katselijan silmin esityksemme rienaavan riemukasta kulkua. Omaan blogiini ähkyilinkin jo jotain peruspullaa, mutta lisättäköön tähän että kauhean ylpeä olo tuli eilen. Porukastamme ennen kaikkea, siitä jostakin "me-hengestä", josta tässä nyt höpötellään kyllästymiseen asti sekavia, jota ongelmoidaan, kaivataan ja pohditaan harva se ilta. Että joku yhteinen asia on jo olemassa, esitykseen sisään kirjoitettuna, ilmaisusta ja mesitsistä välittyvänä, siitä olen onnellinen. En tiedä tarvitseeko sitä edes nimetä, tai osaisinko.

Tänään aamulla ei meinannut sängystä päästä. Kroppa jumissa jännittämisestä, vaikka itse en lavalla heilunutkaan. Esitys tunkee uniin, ihon alle. Yritin päivemmällä kuljeskella kaupungilla, viettää tovin hidasta aikaa, kuljeskella, antaa katseen lipua ohikulkijoissa, olla ajattelematta, nieleskellä lumihiutaleita jne., mutta tajuntaan on kyllä vaikeaa saada muuta mahtumaan. Rajallisuutensa, keskeneräisyytensä, jaksunsa ja outoutensa kanssa kamppailu jatkuu.

Kymmenen päivän päästä juhlitaan. Toden teolla. Siihen asti työtä.

einonne

Kakosen valtakunta

Tere, harjoittelun tiivistyminen tuntuu jo, sen verran paniikissa piti tänäkin aamuna ajaa harjoituksiin liian myöhään kotoa lähteneenä.

Kakkoselta on pudonnut jotakin pois. Sen tekeminen tänään oli niin kivaa, että arvelin, että nyt joku unohtui. Eikö tässä välissä pitänyt olla joku raskas hankala tympeä kohtaus? Ei vain ollut. Hioutumista on siis selvästi tapahtunut, ainakin minun näkökulmastani katsottuna. Tai sitten olen vain ehtinyt tottua hitaisiin liikkeisiin, tunkeileviin kontakteihin ja päättömään keholliseen, ilman tarkkoja muotoja tehtävään hökeltämiseen. Aluksi kaikki tuntui uudelta, nyt olen hieman turtunut.

Haastavuus ei ole kadonnut kuitenkaan minnekään. Pätkä valokuvista kuninkaiden kautta omiin kysymyksiin on miettimisen arvoinen tie. Siinä noita mainittuja juttuja yhdistävässä jokaisen omassa ideassa on minusta se kakkosen "kliimaksi". Sillä henkilökohtaisuuteen (ja sitä kautta poliittisuuteen??) päästään, ainakin omalla kohdallani, varmimmin juuri menneen, todellisen ja kyselemisen ja puuskuttamisen kautta. Ei niin paljon unelmoimalla. Tulevaisuusnukketeatteri on jo tavallisempaa teatteria, satua, siihen latautuu toki paljon itsestä mutta ehkä vähän hallitummin.

Hiuhiu. Tuttua juttua höpötän teille. Kiitän kuitenkin kärsivällisyydestä kaikkia, harjoituksiin ei näin isolla porukalla voi olla joka kerta osumatta paria nälkäistä vatsaa tai väsynyttä mieltä. Valitusta ei ole liiaksi kuulunut. Hiljaista on melkein huolestumiseen asti.

Elnam