Paska näytelmä on tuotteistettu

Tiimarista saa täsmälleen samannäköisiä arkkuja kuin mitä meillä oli. Tosin miniatyyrikoossa.

Kapitalismi toimii! ;)

Kuulkaahan nyt

Tuo nostalgiointi on sitä samaa sumutusta ja nykyajan pakoa.

Olinpa eilen vähän votkalla.

ilkka

Muistetaan muistetaan ja löydettiin tämä

Muistatteko...?

HETKEN LAPSUKAISET

1. Futurismi sata vuotta sitten jo hiljeni
2. historiallinen avantgarde esiin syöksähti
3. uuden taidesuuntauksen melskeessä
4. elettiin hetkessä huudetiin lehdissä
5. väiteltiin syyteltiin
6. oltiin kansainvälisiä, mystisiä, häirikköjä
7. haastettiin riitaa, pintaa raavittiin
8. niin taiteen arjen kuin maailmankin
9. jossa friikki taiteilija leikki hurjaa
10. kurjaa yhteiskuntaa halusi muuttaa
11. utopiat, teoriat avasivat
12. ovia haaveiden aikaan, joskus koittavaan
13. unelmaähkyssä lavalla tässä me
14. kohta silmiänne teidänkin tässä aukaistaan

PASOLINI

1. P.P. Pasolini oli italialainen
2. vastustaja vankilan, kyseenalaisti kaiken:
3. länsimaisen kulttuurin, yläluokkaisen
4. naisen, materialismia ihailevaisen
5. Elokuvaohjaaja, kirjailija, runoilija
6. kielsi rajoitukset, julisti Rakkauden Anarkia!
7. Nero joka näytti meille modernin väkivaltaisuuden
8. uuden yhteiskunnan piip länsimaisen pahuuden
9. Seuraavaks kunniaa narrille ja kulkurille
10. tehkäämme siis tilaa Pier Paolo Pasolinille!

Genet - alku

1. ei ollut 20-luvulla vielä räppiskenee, mut parii
2. sissa eli asusteli Jean Ge-net, kun tal
3. lissa syntyi poika, Joosef oli poissa, kestä
4. nyt ei äiti-muori kitui Jean lastenko-dissa, äpärä
5. eri laitok-sissa kehit-tyi ongelma-nuori. Huori,
6. varasteli, vakoili ja Eurooppaa kiert-teli, eli
7. haali toisen omaa, urkki nurkkiin, vaelteli
8. istui vankiloissa oudois-sa mielentiloissa

Mukana ovat siis...

ainakin Juho, AJ, Johanna, Elina K., Sainari... Muita kiinnostuneita meikäläisishtä?

Haeskelen ihan lehtiteitsekin joitakuita uusia kerholaisia. Katsotaan kuinka käy.

eino

Eläimellistä menoa

Opetellaan atk-tunnilla sähköpostin lähettämistä. Ei jaksa kiinnostaa.
Sen sijaan, minäkin olen kiinnostunut tuosta jatkosta. Hihuu jee juntti-lol-apua !!1!

Terveisin Juho

Kyllä mittään

Nyt on otettava takaisin tuo edellinen itkeminen. Kuulostaa hienolta, että tutkimus jatkuu. Jonkinlaista tutkimusta oli myös havaittavissa viime viikonloppuna kehotietoisuuskurssilla oman kehon parissa. Virisi semmoinen ajatus, että tästä maailmasta voisi saada mahdollista tutkimusongelman asettelua tulevaan graduuni, jota todennäköisesti aloittelen tekemään tänä syksynä Kajaanin opettjankoulutusyksikössä. Kandidaatintyöni tein viime keväänä aiheesta LAPSEN KIELEN KEHITYS -liiketoiminnan osuus kielen omaksumisen taustaedellytyksenä. Liiketoiminta käsittää lähinnä motorisen kehityksen eri vivahteet, kehitysvaiheet sekä harjoitteita, joilla voidaan tehostaa kielen kehitystä.

Jos jollain viriää ruumiin kielestä, kielen oppimisesta, puheen kehittymisestä, kehon hallinnasta ja yksilön suhteesta ympäristöön liittyviä kysymyksiä, niin keskustelen mielelläni kanssasi.

Ajatus työstäni lähtee olettamuksesta, että ympäristö ja yksilö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, eikö mitään nk. omia sisäisiä maailmoita ole, vaan ihmisen tajunta, tietoisuus ja jopa kieli ovat saumattomassa yhteistyössä muiden ihmisten, tilan, ajan ja luonnon kanssa.

Kieli on aina kehonkieltä. Esimerkiksi äänihuulet, keuhkot, aivot ja suu ovat puheentuottamiseen liittyviä ruumiinosia. Eliminä ne ovat tuottamassa yksilöllisestä olennosta lähteviä signaaleja, jotka pitkän kehityksen kuluessa olemme nimenneet ja synnyttäneet yhteisiksi merkkijärjestelmiksi, siis kieliksi.

Mahdollisuudet tutkimuksessa ovat periaatteessa rajattomat. Ongelmani tässä vaiheessa on rajata tutkimustehtävä sellaiseksi, että se sopii myös näihin ilmaisullisiin touhuihin. Ihanteeni olisi yhdistää mielekkäällä tavalla tiedettä (kasvatustiede, psykologia) ja sitä, mitä tässä mökissä tutkaillaan.

Taidan olla jo vähän liekeissä tästä hommasta. Meikä ilmottautuu projektista kinnostuneiden joukkoon.

-Antti-Jussi

Uutta settiä

Panin pohjia tulevasta tuonne sivuillemme, ehkä huomasittekin jo. Tämmöistä siis tulossa.

"Ei vähä mitään", niin kuin Pauli Haataja tapasi sanoa.

Että sidoksia tulevaan on tehty, projekti jatkuu ja syventyy, tämä on vasta alkua, ja kiinnostuneet voivat tosiaan ottaa yhteyttä. Noista muista ohjaajista tiedotan sitten, kun uskallan tiedottaa ja varmaksi sanoa. Hyvältä näyttää.

Kutina sentään.

eino

Ei mittään

Luettuani tuon Saran jutun, rohkaistuin itsekin kirjoittamaan asioistani. Mä olen vähän samoilla fiiliksillä ollut loppukesästä ja alkusyksystä asti. Seinäjoen viikko oli jonkinlainen tribuutti menneille, komea päätös yhdelle aikakaudelle, joka oli varmasti jokaiselle työryhmän jäsenelle merkittävä.

Koulua on ollut jo kuukausi, enkä ole saanut ryhdytyksi oikein mihinkään. Yksittäisiä pikku tehtäviä ja kirjoitteluprojeteja annetaan kuin liukuhihnalta, mutta ei niihin oikein saa otetta. Ei jaksaisi ryhtyä, kun tuntuvat niin joutavilta. (esimerkiksi kotiseutuesitelmä, 7 liuskaa ja 40 min suullinen esitys...:)

Vaikka tuonne genelle onkin aina mukava poiketa ja jotain näppäillä, ei oikein mitään kunnollista pysty virittelemään kun ei ole muita ihmisiä. Missä ne kaikki oikein luuraa? -Ai niin, ympäri suomea yksi Helsingissä, toinen Tampereella, joku Porissa, kotona, lähihoitajakoulussa, Paltamossa, prikaatilla ja ties missä.

-Älkää jättäkö!

-aj

kädet heiluvat joutilaina

syksy on välillä liian kylmä ja välillä liian lämmin. arki on tasaista, puuduttavaa, velvolliisuuksia eikä yllätyksiä näy missään. tosiaan kun on ollut vähän yli sen vuoden joku projekti työn alla, niin tyhjiö tuntuu valtavalta ja olo rauhattomalta. ihan kuin olisin unohtanut jotakin, kuin minun pitäisi olla nyt jossain muualla, tekemässä jotain mihin riittäisi innostusta ja aatteen paloa. puvustushommat olivat ihania mutta nekin ovat nyt vähän vähissä. äh.
johanna

minne muualle purkaisin..

kuin tänne. lueskelin genen ihmisten blogeja ja tuli kamala tarve saada kirjoittaa. siirryin siis sujuvasti tänne, vaikken oikein tiedä onko kirjoitustarpeeni suunnattu tänne ja lukeekokaan tätä enää kukaan. tai toisaalta onko tarpeellista edes kirjoittaa luettavaksi vai ihan vaan itselleen. pakkoulostus.

aaaaaaahhhhhhdistaaaaa!!! en tiedä johtuuko kaikki vain kuuluisista hoorrrromooneista vai muusta kriisistä. mutta päivittäistä on tämä mielielojen vaihtelu. ja kiduttavaa. ja nyt on taas tämä ahdistusvaihe. maanantai. mikälie.

kun ei yhtään tiedä mitä tältä elämältään haluaa. mieletön päämäärättömyyden tunne. että mitä kohti tässä muka on menossa. kun tuntuu että jotain kohti kovasti haluaisin mennä. tarpeeton olo. olio vaan kuka lilluu päivästä toiseen tekemättä mitään hyödyllistä, itselleen, muille, yhteiskunnalle...maaaaaailmalle. jotenkin sitä vaikka paskaa tehdessä koki tekevänsä jotain hyödyllistä. itselleen ja muille.

työt ei maistu. arki ei maistu. juhlakaan ei maistu kun seuraavana päivänä on aina niin paha olo. ruoka taas maistuu, mutta siitäkin tulee useimmiten paha olo. ja sitten on paha olo kun kaikesta tule paha olo. kieroa, typerää, tyhmääkin.

hetkittäin on taas sellanen, että perkele. osuuskunta perustettiin ja kaikki on mahdollista ja nyt vaan ideaa uuniin ja toteuttamaan. mutta kun ei jotenkin jaksa. voimat loppu. ei vaan jaksa. ja raivostuttaa tämä oikeitten töiden puute. sellasten mistä kertyis oikein eläkettäkin. kun sitäkään ei kerry, ole kertynyt pitkään aikaan. ja kun tästä tuottajanhommasta ei kerry mulle oikein mitään. omaan henkiseen pankkiin. kun ei napostele. ei vaan. hommat hoituu joo, mutta mitään ei jää itelle käteen. ei sitten edes sitä eläkettä.

ja kun esityksetkin peruttiin. oon heti ihan koomassa. pari vuotta sitä on puskenut proggista illasta toiseen ja nyt on ihan että mitä kun esityksikään ole. eikä mitään työnalla. laulujuttukin polkee paikallaan kun ei saa itsestä mitään irti. niin ristiiriitaista..oi. kun on aikataulu täynnä, harjotukset menossa, hups sitä vaan valmistu koulusta ja sai kaikkea aikaiseksi. nyt ei mitään. tuntuu ettei ole mitään mitä saada. haluaisin kouluun. aika paljon haluaisin. kun vaan löytäisi sen alan mitä opiskella. ja mistä tehdä niitä eläkettäkerryttäviä töitä. kun se ei tätä nykyistä taida olla.

olin viikonloppuna päivän kehotietoisuuskurssilla ja alko ahdistamaan. tuumailin että tässä sitä ringissä istutaan kuin terapiassa konsanaan että hyi ja yöks. kyllähän minä nyt pystyn itseäni muutenkin terapoimaan. puhumaan tunteista jne. empä olisi niin varma.

miumau. kiitos oi uskollinen blogger ripittäytymismmahdollisuudesta. oma päiväkirja ajaisi varmasti kyllä saman asian.

sara

Parahin Ilé,

kiitos kirjoituksestasi, siinä oli sitä jotakin, hymiö. Minä ajattelen asiasta jotakuinkin näin:

kun istun teatterin hallituksessa (eli siis teatterin rahakirstun päällä), minun on ajateltava ja toimittava siten, että homma pyörii ja talous rullaa. Homma ei nimittäin pyöri jos talous ei rullaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esityksiä tehtäisiin täällä Talouden Kohentamiseksi.

Jos taas teen taidetta ja olen ohjaaja, pyrin ajattelemaan rahaa niin vähän kuin mahdollista, mutta joudun kyllä kuuntelemaan tuottavan tahon raamit taiteelleni. Jos nämä raamit ovat tarpeeksi ikävät tai moraalisesti arveluttavat, en tee taidetta.

Kun ohjaan pekkatöpöhäntää jonka pitäisi tuottaa, en ajattele rahaa vaan sitä, mistä löydän itseäni kiinnostavan kulman jutulle. Jos en tätä kulmaa löydä, en tee esitystä. En voi kuvitella tilannetta, jossa tekisin esityksen vain jotta joku saisi siitä rahaa. Esitysten tekeminen on sivumennen sanoen tähän mielestäni surkea bisnes. Kun taas istun palaverissa, jossa pohditaan töpiksen budjettia, puhun kyllä mielelläni rahasta, koska siitä on parempi puhua ettei käy hullusti.

Jakomielitautista roolienvaihtoa? Kyllä, mutta muutakin.

Kesäteatteria ei täällä tehdä rahan takia, vaikka siitä kovasti puhutaankin. Oikeasti: Töpöhännässä mukana olleista yksikään ei tehnyt sitä juttua rahan takia. Tuotannollisen ajattelun osuus siitä on kuitenkin huomattavissa määrin suurempi kuin vaikkapa Paskassa, koska budjettikin on suurempi. Siinä on siis suurempi vaara tehdä persnettoa. Persneton ajatteleminen on siksi tärkeää, että jos emme sitä ajattele, joudumme tässä touhussa kaivamaan rahat omista taskuistamme, ja siellähän ei tunnetusti rahaa ole. Lisäksi on totta, että kesäteatterin tuotoilla pystyy tekemään proggiksen tai pari talvella. Se on mukavaa ja siitä saa minusta iloita: hei, me pystymme palkkaamaan meille vetäjän vähäksi aikaa! Tai ostamaan uuden äänipöydän! Siis: kehittämään toimintaamme! Puhumattakaan siitä, että väkeä on käynyt. Siitä saa ja on syytäkin iloita, koska esityksiä nyt vain on kivempi esittää kun siellä on enemmän kuin kaksi ihmistä lehtereillä.

Ja toisaalta: nämä proggikset tehtäisiin kyllä ilmankin sitä rahaa. Köyhemmin, mutta kuitenkin.

Kun kritisoin rikkaan laitosteatterin ohjelmistopolitiikkaa, kritisoin ehkä ennen kaikkea sitä, että vaikka siellä on jo valmiiksi sitä rahaa, sillä silti tähdätään siihen rahan tekemiseen, ensisijaisesti. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Siis: siellä olisi taloudellisesti edellytyksiä tehdä aivan huikeita juttuja, mutta ne eivät silti tämän ihmeellisen taloudellisen kurjimuskierteensä takia niin toimi. Tätä en ymmärrä. Joku sanoo tietysti tähän, että lipputulojen on katettava iso osa budjetista ja sitä rataa. Paskanmarjat: Kajaanin teatterin lipputulojen osuus vuosibudjetista on muistaakseni 6%. Se on talouden kannalta lähestulkoon se ja sama, istuuko niissä esityksissä 100 vai 200 ihmistä. Kristianin kausi on myös hyvä esimerkki siitä, että löytää se väki sinne muutenkin kuin musikaaleja mutustelemaan.

Laitosteattereiden ongelma on paitsi rakenteissa, myös siinä, että tämä kaikkivoipa taloudellinen ajattelu on syövyttänyt niiden siellä työskentelevien ihmisten taiteellisen ajattelun. Niistä on oikeasti tullut suojatyöpaikkoja, joissa poissaolollaan loistaa nimenomaan taide.

Minua mietityttää hyvin paljon, voinko koskaan tehdä töitä noissa rakenteissa. En tiedä, en tosiaan tiedä.

Markkinavoimista riippumattomia yhteisöjä ei käytännössä juuri ole. En voi sanoa että mekään olisimme sellainen, siis sen enempää kukaan meistä yksilöinä kuin yhteisönäkään. Niitä vastaan taisteleminen on aikamoista matsia tuulimyllyjä vastaan, mutta silti: mitä enemmän tätä meuhkaamista tapahtuu, sen parempi. Jokin liikahtaa jossakin, varmasti. Subjektiivisissa kokemuksissa mutta ehkä ympäröivissä koneistoissakin.

"Raha ei ratkaise" tarkoittaa minulle tiivistetysti seuraavia asioita: 1) taiteellisen toimintani motiivi ei voi koskaan olla yksistään raha. voin tehdä esityksiä joista en saa rahaa mutta en voi tehdä esityksiä joiden motiivina olisi raha. 2) en suostu tekemään töitä ympäristössä, jonka filosofia on bisnesmaailman filosofia. 3) en suostu tekemään kaupallisia hankkeita enkä edistämään kaupallisen maailman tavoitteita taiteellisella (tai muullakaan) työlläni. 4) olen mieluummin työtön ja rahaton kellaribändiproggiksien tekijä kuin käyn kerran vuodessa "huorissa" tienaamassa elantoni. 5) lause on myös elämää ja taiteellista työtä ohjaava filosofinen periaate tyyliin: raha ei ratkaise = joo tarjoan sinulle kaljan kun olet tänään köyhä tai raha ei ratkaise = ennemmin köyhä maailmanparantaja kuin asuntolainahelvetissä yökkäävä ferrarijuppi

eino

Minulla on kurkkukipu, joka tekee syömisestä erittäin kivuliasta ja nukkumisesta vaikeaa. Kuumalla juomalla sen saa joskus turrutettua hetkeksi, mutta ei aina. Lääkäri määräsi särkylääkettä, mutta en oikein tiedä auttaako. Kurkkuun sattuu silti, mutta olo on ihan mystinen, voi olla ruuan vähyyskin ja unen.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, kun me kritisoimme teatterin kaupallisuutta. Tai siis sitä, että kansa hurraa ja kassa laulaa. Ja ainakin minä koin sen ehkä Paskan tärkeimpänä teesinä, että meille raha ei ole tärkeää. Olin jopa jotenkin ylpeä siitä, että tämä toiminta ei perustu rahaan. Koin sen täysin markkinavapaaksi vyöhykkeeksi, käyttääkseni nyt tällaista hevonpaskabisneskieltä. Sitten tässä ihan muutama viikko sitten minua alkoi vaivaamaan hirveästi se, että jos muualla raha on paha, niin miksi on niin hieno asia, että kesäteatteri tuotti ehkä miljoona euroa? Siis että teatterin talouden hyvinvointi on suorastaan kirosana kaikkialla, paitsi meillä. Huomasin tämän, kun puhuin isäni kanssa ihan ohimennen kesäteatteriesityksestä, ja mainitsin, että se oli taloudellinen menestys. Ja kun muka koko edellisen talven olin niin ylpeä siitä, että raha se ei ratkaise täällä päin. Hävettää aika vitusti olla tämmöinen kaksinaismoralisti. Käsi ylös kenen mielestä raha ei ratkaise? Ja käsi ylös kenen mielestä Töpöhännän merkittävin vaikutus oli se, että harrastajateatterin taloudellinen tilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä (ja tottakai se käytännössä mahdollisti/helpotti toiminnan jatkumista)? Sehän oli hittimusikaali, niin ei vaan oikein saa sanoa ääneen, koska se ei ole oikein uskottavaa tällaisessa markkinavoimista riippumattomassa ryhmässä.

Tämä asia vaivaa minua aika paljon. Tietenkään Töpöhäntää ei tehty rahastusmielessä tai ainakaan en jaksa siihen uskoa, mutta kyllähän siitä hallituksessa puhuttiin, että nyt pitäisi sitten rahaa tulla. Eiköhän Sound of Musicia tehdessäkin ole mietitty, että minkä verran jutun pitäisi tuottaa. Ja sitten kun me istuskeltiin Seinäjoella teatterin aulassa halveksien esitteitä, jotka kertoi että katsomot on ollut täysiä, ei tullut kovinkaan monella mieleen, että hetkinen, niinhän ne oli kesäteatterissakin. Systeemi laitosteattereissa ja harrastajateattereissa on toki erilainen, ja kai se on niin, että rahaa pitää tehdä, koska se mahdollistaa toiminnan jatkumisen, mutta minä haluaisin tietää mikä on se ero joka tekee meidän toiminnasta jalompaa kuin siitä pyllistelystä ja perseentarjoamisesta ns. asiakkaille. Siis syy ja perustelu on nyt varmaan se, että yhdistyksen taloudelle oli elintärkeää, että esitys tuottaa, ja ymmärrän sen, mutta ainakin minun teatterianarkismiltani putosi pohja hoksattuani tämän. Minä kun en itse ollut tekemässä töpöhäntää, niin en voi sanoa omakohtaisesti, mutta miten ne teistä töpöhännistä, jotka seisovat "raha ei ratkaise"-lauseen takana, kokevat asian.

Pistän tämän kirjoituksen mielummin tänne kuin tuonne vieraskirjaan, joka on sellainen haaskalintuchat, että siellä tulisi vain sitä samaa anonyymiä huutelua kuin yleensäkin, enkä ole siitä niin kiinnostunut, koska tiedän kyllä Veron Maksajien ja Isänmaan Puollustajien mielipiteet.

Ilkka

IRONIAA!?!?!?!?!?!?!?

-Sami, mitä sä opit tänään koulussa?
-En mä tiiä äikällä oli jotain juttua ironiasta...
-No tiiätsä että mitä on ironia...
-En mä oikein tiiä eiks se oo jotain IVAA...
-Sami. Tässä ois sulle sitä ittiäin!
-Mee googleen ja kirjota hakusanaks- Internet is for - ja ota toinen juttu siitä sivusta ja kuuntele se kolmen minsan biisi!!!!

(Kuuntelee biisin)
(Sami sanoo)
-No tää on nyt sitä itseironiaa ja varmaan jotkut tietääki genellä tän jutun...
-Hei! Voi ei ääh niin tietääkin.

Tammikuu

Lindholmindavet vaan kaikille.

Kalentereihin siis seuraavat ajankohdat: 19-21.1.2007 ja 25.-28.1.2007. Ne ovat viikonloppuja, edellinen treenejä täällä, jälkimmäinen votkaa Mikkelissä.

Jos kutsu ei käy, tämän lopetus on kyllä melko ikävä. Jospa se sixpäkki heltyis.

eino