hetkiä mielikuvina
Ei minulla varsinaisesti mitään painavaa asiaa tänne ole, haluan vain kertoa tästä hetkestä jostain syystä. Nyt.
Istun Koko Teatterilla, Helsingissä, näyttöpäätteen ääressä, on kolmea vailla kuusi iltapäivällä ja ulkona on pirun kylmä. Pimeä on saapumassa, hyvin hämärää jo. Kuulen baarin puolelta musiikkia, vaikka baari ei olekaan auki. Äsken saapasteli sisään englantilainen musikantti soittaakseen jollekin miehelle (joka saapasteli myös sisään) jonkun sonaatin baarin pianolla. Ovi oli lukossa, joten aukaisin sen heille ja päästin sisään. Ovatkohan nuo pussailun ääniä, joita kuulen baarin puolelta? Mikäli, niin ilmeisesti tuo heppu on lähemmässäkin kanssakäymisessä muusikon kanssa. Nyt he ovat lähdössä. Herra käy vielä vessassa, kuulen kaakelin ääniä.
Rypistelen tietokoneen rannetukea. Valot palavat. Tuo tiiliseinä on kyllä hauska sisustuksellinen ratkaisu. Nyt pariskunta lähtee. Kymmenen sekuntia sitten musikantin miesfrendi kertoili hieman nolostellen, "The bathroom.. it's a bit nasty." En usko hänen tarkoittavan että vessa olisi sotkuinen konkreettisesti, vaan luulenpa hänen tarkoittavan vessan sisustusta. Tällä paikalla on muinoin ollut pornoleffateatteri, siitä ajasta ikään kuin jäänteenä ovat säilyneet aikuisviihdefilmijulisteet ja -kuvat miesten ja naisten saniteettitiloissa.
Meniköhän tuo lukkoon tuo ulko-ovi? En ole ennen kuullut kun seinäkello lyö sekunteja noin kovaa. En ole yksin täällä, toisesta huoneesta kuuluu skannerin ääniä. Ja hiiren keskirullan rullausta. Siellä tehdään töitä.
Aatoksiani nyt. Nälkä. Ostin hätävaraksi baarin puolelta suklaapatukan, jota kadun. Sain taas työmarkkinatukea liian vähän, mikä tarkoittaa nyt konkreettisesti sitä että olen taloudellisesti todella pahassa kusessa. Se ei minua harmita oikeastaan ollenkaan jostain syystä. Vallitseva ajatus ehkä on, että nuorena täytyy olla vähävarainen. Minua huvittaa ajatella noin. Mutta (ja nyt tulee ehkä tämän koko kirjoituksen pointti) olen äärimmäisen onnellinen tällä hetkellä siitä, ettei päällimmäisenä murheenaiheenani ole TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE, vaan yksinkertaisesti, raha.
Ihan totta. Ajattelen tällä hetkellä eniten sitä, miten pysyn leivän syrjässä kiinni seuraavat viikot ja millä ihmeellä maksan vuokrani. Ja se on enemmän vapauttava kuin ahdistava tunne. Taide, sosiaalinen- ja tunne-elämä, terveydentila ja kaikki muu tulee kaukana perässä. Eikä taide ole suinkaan päällimmäisenä tuossakaan sakissa. Olen ehkä havainnut nyt sen (subjektiivistahan tämä on, ei pidä sekoittaa normikäytäntöön), että mitä enemmän päin persettä käytännön asiani ovat, sitä huojentuneempi on oloni. Tai siis, käytännöllisemmin katsottuna, mitä enemmän painin raha-asioiden kanssa, sitä vähemmän ajattelen muuta. Tai siis vielä tarkennettuna: sitä vähemmän suurentelen muita asioita. Jostain kumman syystä oloni on tällä rahapulmien aallolla horjuessani todella hyvä, itsevarma ja luottava. Sillä rahaahan aina jostain saa ja vuokran maksettua, aivan varmasti, jollain konstilla, hätähän se keinotkin keksii. Mutta tämä kaoottisuus tekee elämästä piirun verran helpompaa. En osaa sitä millään tavalla perustella, mutta otetaanpa esimerkki:
Taide. Teen taiteesta helposti ongelman itselleni. "Miksi sitä ja miksi tätä?" ja "Millä perusteella ja mikä on tämän jutun juju?" tai "Miten tähän saisi metatasoja ja provoa?" Nyt en enää tee ongelmaa taiteesta. Lähinnä johtuu siitä, että minulla on muuta ajateltavaa, mutta myös johtunee siitä että enää tuollaiset taideristiriitaisuudet eivät minua saa enää suurentelemaan niitä ja tekemään niistä ongelmaa itselleni. Pikkujuttujahan nuo eivät ole, mutta jotenkin taide (joka siis on nyt kaukana taustalla takaraivossani) tulee ilmi elämässäni ja päähäni lämpiminä väreinä. Ei mitenkään pelottavina mörköinä. Taide on balanssissa kerrankin päässäni ja se on mahtavaa! Niin kaikki muukin on balanssissa, koska raha on niin dominoiva moottori. Enkä valehtele kun sanon että nautin tästä jollain tapaa.
Mutta siinä vaiheessa kun sitä rahaa sitten on, alkaa jälleen suurentelut. Ei sekään ole paha, ei missään tapauksessa, voisin kutsua vaikka osaksi luonnetta. Mutta siihen asti, nautin tästä yksinkertaistamisen mahdollisuudesta.
Tulenpa käymään Kajaanissa tässä joskus kunhan saan talouden balanssiin. Silloinpa nähdään! Voikaa hyvin ja hyvää!
-jonne-
Istun Koko Teatterilla, Helsingissä, näyttöpäätteen ääressä, on kolmea vailla kuusi iltapäivällä ja ulkona on pirun kylmä. Pimeä on saapumassa, hyvin hämärää jo. Kuulen baarin puolelta musiikkia, vaikka baari ei olekaan auki. Äsken saapasteli sisään englantilainen musikantti soittaakseen jollekin miehelle (joka saapasteli myös sisään) jonkun sonaatin baarin pianolla. Ovi oli lukossa, joten aukaisin sen heille ja päästin sisään. Ovatkohan nuo pussailun ääniä, joita kuulen baarin puolelta? Mikäli, niin ilmeisesti tuo heppu on lähemmässäkin kanssakäymisessä muusikon kanssa. Nyt he ovat lähdössä. Herra käy vielä vessassa, kuulen kaakelin ääniä.
Rypistelen tietokoneen rannetukea. Valot palavat. Tuo tiiliseinä on kyllä hauska sisustuksellinen ratkaisu. Nyt pariskunta lähtee. Kymmenen sekuntia sitten musikantin miesfrendi kertoili hieman nolostellen, "The bathroom.. it's a bit nasty." En usko hänen tarkoittavan että vessa olisi sotkuinen konkreettisesti, vaan luulenpa hänen tarkoittavan vessan sisustusta. Tällä paikalla on muinoin ollut pornoleffateatteri, siitä ajasta ikään kuin jäänteenä ovat säilyneet aikuisviihdefilmijulisteet ja -kuvat miesten ja naisten saniteettitiloissa.
Meniköhän tuo lukkoon tuo ulko-ovi? En ole ennen kuullut kun seinäkello lyö sekunteja noin kovaa. En ole yksin täällä, toisesta huoneesta kuuluu skannerin ääniä. Ja hiiren keskirullan rullausta. Siellä tehdään töitä.
Aatoksiani nyt. Nälkä. Ostin hätävaraksi baarin puolelta suklaapatukan, jota kadun. Sain taas työmarkkinatukea liian vähän, mikä tarkoittaa nyt konkreettisesti sitä että olen taloudellisesti todella pahassa kusessa. Se ei minua harmita oikeastaan ollenkaan jostain syystä. Vallitseva ajatus ehkä on, että nuorena täytyy olla vähävarainen. Minua huvittaa ajatella noin. Mutta (ja nyt tulee ehkä tämän koko kirjoituksen pointti) olen äärimmäisen onnellinen tällä hetkellä siitä, ettei päällimmäisenä murheenaiheenani ole TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE, vaan yksinkertaisesti, raha.
Ihan totta. Ajattelen tällä hetkellä eniten sitä, miten pysyn leivän syrjässä kiinni seuraavat viikot ja millä ihmeellä maksan vuokrani. Ja se on enemmän vapauttava kuin ahdistava tunne. Taide, sosiaalinen- ja tunne-elämä, terveydentila ja kaikki muu tulee kaukana perässä. Eikä taide ole suinkaan päällimmäisenä tuossakaan sakissa. Olen ehkä havainnut nyt sen (subjektiivistahan tämä on, ei pidä sekoittaa normikäytäntöön), että mitä enemmän päin persettä käytännön asiani ovat, sitä huojentuneempi on oloni. Tai siis, käytännöllisemmin katsottuna, mitä enemmän painin raha-asioiden kanssa, sitä vähemmän ajattelen muuta. Tai siis vielä tarkennettuna: sitä vähemmän suurentelen muita asioita. Jostain kumman syystä oloni on tällä rahapulmien aallolla horjuessani todella hyvä, itsevarma ja luottava. Sillä rahaahan aina jostain saa ja vuokran maksettua, aivan varmasti, jollain konstilla, hätähän se keinotkin keksii. Mutta tämä kaoottisuus tekee elämästä piirun verran helpompaa. En osaa sitä millään tavalla perustella, mutta otetaanpa esimerkki:
Taide. Teen taiteesta helposti ongelman itselleni. "Miksi sitä ja miksi tätä?" ja "Millä perusteella ja mikä on tämän jutun juju?" tai "Miten tähän saisi metatasoja ja provoa?" Nyt en enää tee ongelmaa taiteesta. Lähinnä johtuu siitä, että minulla on muuta ajateltavaa, mutta myös johtunee siitä että enää tuollaiset taideristiriitaisuudet eivät minua saa enää suurentelemaan niitä ja tekemään niistä ongelmaa itselleni. Pikkujuttujahan nuo eivät ole, mutta jotenkin taide (joka siis on nyt kaukana taustalla takaraivossani) tulee ilmi elämässäni ja päähäni lämpiminä väreinä. Ei mitenkään pelottavina mörköinä. Taide on balanssissa kerrankin päässäni ja se on mahtavaa! Niin kaikki muukin on balanssissa, koska raha on niin dominoiva moottori. Enkä valehtele kun sanon että nautin tästä jollain tapaa.
Mutta siinä vaiheessa kun sitä rahaa sitten on, alkaa jälleen suurentelut. Ei sekään ole paha, ei missään tapauksessa, voisin kutsua vaikka osaksi luonnetta. Mutta siihen asti, nautin tästä yksinkertaistamisen mahdollisuudesta.
Tulenpa käymään Kajaanissa tässä joskus kunhan saan talouden balanssiin. Silloinpa nähdään! Voikaa hyvin ja hyvää!
-jonne-
posted by Eino Saari at 20.2.07
6 Comments:
Tuo on muuten jokin kirjoittamaton sääntö, ettei nuorella ole/saa/voi olla paljon rahaa. Että nuorena ihmisen kuuluukin nähdä vähän nälkää. Outoa. En tiedä onko sääntö hyvä vai huono asia.
Joo. Pitää olla 25-vuotias että työkkäri antaa vähän ekstraa, eikä silloinkaan rahantulo ole mitenkään hirmuista luksustasoa.
Tai sitten, pitäisi olla Oikea Ammatti! Tai hakea järjettömiin määriin ammattikorkeakouluja jatkuvasti.
Sossukin pettää, ei kannata uskoa siihen.
Jos saisin Kelalta työmarkkinatuen (23,50 e/pvä miinus verot) sijaan esimerkiksi tuntipalkkaa vaikka vain femman tunti, kuukausituloni olisi pari tonnia. Tällä hetkellä (pitäisi ainakin olla näin, ellei Kela nyysisi tukiani pois) työmarkkinatuen ja asumistuen saatuani ja siitä vuokran pois maksettuani, käteen jää vajaa 150 euroa. Sillä sitten maksellaan kännykät, sähköt ja teeveet.
Ihme järjestelmä kyllä..
-j-
Ja Votkat ja tupakit!
voi jonne..ja äiti täällä ja sydän ja voi. tule kotiin.
Otetaanpa vähän takaisin. Enhän tienaisi sentään paria tonttua, vaan tonnin luokkaa, jos kela minulle tuntiliksana vaikkapa femman heittäisi. Olisi se tonnikin poikaa kyllä.
Niin ja votkat ja tupakit! Nehän minun priorisointilistastani puuttuivatkin!
Helsinki kouluttaa kovalla kädellä kyllä, kotona on turvallista, koti kutsuu, kotiin tulen. Sinne se sielukin ajoittain pakenee. Ruumis seuraa mieltä ennen pitkää, älä äippä huolehdi turhaan! Mie kyllä täällä tappelen systeemiä vastaan rankalla otteella, kuitenkin höyhenhansikkain, olenhan reservin sivari.
-j-
Niin ja vielä kaikki lapsoset sananen työmarkkinatukijärjestelmän epäkohdista! Vaikka sitä kautta saa helposti töitä (itse varsinaiselle työpaikalle ei synny työntekijäkuluja, sillä Kela maksaa palkat) ja ehkäpä myös helkkarin hyviä työpaikkoja saattaa löytyä (tämä on ihan mahtava, yhteisöllinen paikka missä olen!) niin Kela ei anna tienata työmarkkinatuen alaisuudessa ekstratienestiä kuin 253 euroa kuussa, muuten tukiaiset rupeavat tipahtelemaan. 253 on kiva luku, mutta mistäpä löytää sivutienestiä, jossa voisi määritellä oman työaikansa, työmääränsä ja palkkansa? En ole vielä löytänyt.
Nyt lähtisi halvalla työvoimaa!
-j-
Lähetä kommentti
<< Home