Takaisin virtaan

Matin ja Petran posti kirvoitti minussakin kirjoitus innon.
Minun piti laittaa tämä tänne jo eilen, mutta jostain kumman syystä blogimme tökki.

Sunnuntaina Tampereelle saavuttuani olin äärettömän väsynyt. Tuntui ettei jaksanut nauraa itselleenkään ja se on huolestuttavaa, mutta ohimenevää. Ennen uniterapialle pääsyä piti kävellä haitaria perässä vetäen parin kilometrin matka kotiin. Miksikö kävelin? Bussi olisi tullut vasta 17 min päästä ja kerkesin siinä ajassa kävellä koko matkan.
Minua odotti kotona täysi jääkaappi, sipsipussi ja limpparia. Siskoni avomiehensä kera majoittui luonani viikonlopun. Kiitoksena siitä löysin nämä aarteet. Oli nannaa...ja seuraavana aamuna seitsemältä pyykkivuoro.

Kauhean pitkä tammikuu...olen kerinnyt jo sotkea kahden maailman väliä. Hurjan luonnolliselta tuntui palata lämmitystreeneihin pari viikkoa sitten (vaikka asetelma on monella lailla erilainen kuin viime vuonna), aivan kuin vain nukutun yön jälkeen edellisestä kerrasta. Harjoitukset ja esitykset tulivat muutenkin hyvään saumaan. Aloin jo ikävöidä teatteri ja musiikkitouhuja, tätä meidän juttua, voimaa, luottamusta, huumoria, lämpöä, energiaa ja ystäviä. Minulla on ollut pisin tauko aiheesta varmaan moneen vuoteen. Hengähdystauko on tehnyt toki terää. Opinalani myös lähentelee jossain määrin viime vuosien touhua, hyvin eri kantilta kylläkin ja olen hyvin kiinnostunut ja motivoitunut opiskelusta.

Kuorotoiminta tuo mukavasti vaihtelua arkeen. Teatterin suhteen en tiedä jatkon päälle mitään...minä myös vierastan "idols"hakuprosesseja ja arveluttaa muutenkin millaista uudessa paikassa, uudessa yhteisössä toiminta olisi monen vuoden tiivin Kajaanipohjan jälkeen. Onko se sitten arkuutta, arvostelua, epäluottamusta itseen, nostalgian paloa vai mitä, hakematta jättäminen siis... Kiinnostukset touhua kohtaan on vääjäämättä kuitenkin kovat ja ei yhteisön ja teatteritoiminnan muodon erilaisuus sinänsä pelota. Tottakai kaikki täällä on erilaista - aika aikaansa kutakin. Kulta-aika Kajaanissa osui tiettyyn aikaan, ihmisiin ja omaan elämänvaiheeseen.
Kahdenkympin kriisikin kait tässä on menossa. Sopeutumista uuteen elämään, elämäntyyliin, vapauteen, vastuuseen ja omaan asemaan yhteiskunnassa sekä tavoitteisiin ja haasteisiin.

Kesätöitä haen täältä, kaupan kassalta, mutta piipahdan toki Kajaanissa jonain sopivana ajankohtana sitten kesällä. Pitäähän kesäteatteria toki käydä katsomassa. Ja onhan tässä vielä kevättä käydä siellä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä Paskan jatkoprojektissa, mutta täytyy olosuhteiden pakosta siirtyä sivummalle seuraamaan mielenkiinnolla.

Tiedotusopin luennolla käsiteltiin tiedotusopin oppihistoriaa. Minulle selvisi Frankfurtin koulukunnan olleen avantgardistisen taiteen puolella, vastapaino kulttuurituotteiden standardisoitumiselle, voiton tuottamiselle. Jos jokin muu oli saattanut mennä ohi, heräsin. Minulle tuli mieleen Sami, "Olet kuuma"-kyltti ja ilmapallo.

Kaunista jatkoa teille, antakaa kuulua itsestänne!


Suvi