Kalevan kritiikki

Meill´ politiikan kaiho soi

Teatteri ei saa olla mitäänsanomatonta. Teatteri ei saa luutua omiin konventioihinsa. Teatteri ei saa aliarvioida yleisöä. Sen täytyy tulla katsojan lähelle, arkeen, iholle.
Pohjois-Suomesta Työväen Näyttämöpäiville valitut esitykset saivat aikaan säpinää perjantaina ja lauantaina Mikkelissä.

Kajaanin Harrastajateatterin Paska näytelmä esittää teatterista ja sen kotimaisista jeesuksista rohkeita väitteitä. Ne ovat niin kovia, ettei väliajalla naisten vessassakaan puhuttu puutereista vaan siitä kuinka tappiin esitys osui kuvatessaan Jussi Parviaista teatteripedagogina. Teatterihistoriakaan ei ole epäpoliittista eikä epä(media)seksikästä.

Vaikka esitys on teatteritaiteen sisään päin lämpiävä, siinä ei lopulta unohdeta sitä, ettei teatteria ole olemassakaan ilman yleisöä. Esitys ja siinä luettu uuden poliittisen teatterin manifesti tavoittelee katsojasuhteen uudelleenarviointia.

Eino Saaren käsikirjoittama ja ohjaama esitys oli Mikkelissä uljas näyttö siitä, ettei uusia taiteellisia unelmia tavoitella vain väkirikkaalla pääkaupunkiseudulla. Rattaat raksahtelevat myös korpeimme kätköissä. Tämän rykäyksen jälkeen tuskin on varaa jättää Kajaanin Harrastajateatteria ilman seurantaa, kun se pyrkii kohti haastavampaa ja haisevampaa teatteria.


Näytelmä provosoi


Paska näytelmä on omalla kotikentällään Kainuussa saanut tietyt esityksessä esiin nostetut henkilöt ja tahot provosoitumaan. "Meiltä on vaadittu kohteliaampaa käytöstä. Mutta jos haluaa paljastaa jotain vallankäytöstä, ei voi paljon kohteliaisuutta miettiä", Saari huomauttaa.

Mikkeliä varten esitys oli ohjaajan mukaan päivitetty myötäkarvaisempaan suuntaan johtuen julkisen keskustelun väkivaltaisuudesta. Esitys onkin kuin moolokin kita: se pureskeli myös aiheuttamansa kalabaliikin itsensä materiaaliksi.

Vaikuttaa siltä, että Kajaanin Harrastajateatteri on demonisoitu omalla kotikentällään. Ryhmä vastaa siihen jatkamalla teatterin tulevaisuutta kartoittavalla projektilla, jonka työnimi on "Teatteri 2100". Se on neliosainen esityssarja, jonka ohjaavat Eino Saari, Atro Kahiluoto, Anni Ojanen ja Aune Kallinen.

Paska näytelmä haudattiin Mikkelissä. Esityksen jälkeen yleisö sai ottaa mukaansa esityksen punaiset manifestipahvit. Yksi niistä oli uhmakkaasti tökätty lumihankeen Mikkelin Teatterin eteen:

"Haluan nähdä esityksen, jonka aikana voin aidosti hämmentyä, liikuttua toisen ihmisen läsnäolosta, ymmärtää oman pienuuteni ihmisenä, mutta samalla tiedostaa oman merkitykseni lähimmilleni, osallistua tekemään konkreettista hyvää, herätä kyseenalaistamaan arvomaailmaani ja minäkäsitystäni tai saavuttaa katharsis."



Tunteiden vatkaaja


Teatteri Airopikin Pakkala-näytelmä Pieni elämäntarina vatkasi yleisön tunteita naurusta sääliin ja jakoi katsojat tykkääjiin ja jäätäviin tyrmääjiin.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Tuomas Kumpulainen on dramatisoinut romaanin päähenkilön Esteri Kalmin sisuskalut ja henkisen kaaoksen ryhmäterapian roolihenkilöiksi. Analyysi on briljantti, mutta esityksen minimalistinen ja naivistinen toteutustapa saattoi hämätä.

Pieni ihminen artikuloitui useissa esityksissä köyhänä, syrjäytyneenä, rikollisena ja avuttomana. Harrastajateatterit osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun rakkauden ja humaanimman yhteiskunnan puolesta. Niin teki myös Jyväskylän Kansannäyttämön Köyhän laulu, jonka käsikirjoittaja on rovaniemeläislähtöinen Veli-Pekka Kelloniemi.

"Köyhyys on aukko yhteiskunnassa, kulttuurissamme. Se pudottaa ihmisen luonnontilaan, missä olet nälän ja nääntymisen kanssa tekemisissä. Esityksessämme tiedemies esittää hypoteesin, että köyhyyden määrä on vakio, mutta se muuttaa muotoaan konkreettisesta köyhyydestä moraalin ja henkisen kautta ideologiseen köyhyyteen, joka on nyt länsimaissa vallitsevana."

Tampereen ylioppilasteatterin Ihmisleikissä havaitaan, ettei minua tavallaan ole ilman muita ihmisiä. Juhani Valkaman esikoisnäytelmässä jumala äänesti ulos heikoimman lenkin.


Eeva Kauppinen