Tilinpäätös

Eilen illalla tuumin Paskaa henkilökohtaisen tekemiseni tasolla. Tuuminpa nyt uusiksi.

Tämä keskittyy nyt lähinnä kakkospuoliajan musiikkiin.
Karrikoiden projekti eteni osaltani jotakuinkin niin, että koin jonnekin ensi-illan kynnykselle asti olevani ainoa, jonka mielestä tämänkaltainen musiikki oli perusteltua. Bändissä ilmapiiri muuttui ehkä siinä vaiheessa, kun ruvettiin Matin kans tekemään ykkösen biisejä enemmänkin yhdessä. Siihen asti koin olevani jotenkin ainoa, jolla on tavoite tämän projektin suhteen, siis musiikillisessa mielessä. Ja koen yhä epäonnistuneeni jossain, koska bänditreenit olivat sooloprojektin tuntuisia ja muille pitkälti "pakollisia". En tiedä tosin syytä.

Muutenkin tuntui, että koko työryhmässä olin yksinäni biisieni kanssa. Tai että sinne olisi mielummin otettu kymmenen uutta Mustelmaa ja Terroristia kuin sitä mitä nyt oli. Tilanne muuttui toki sitten, kun kakkonen saatiin rullaamaan, johtuen varmaan siitä, että kun se kakkonen vaan jotenkin toimi ihan hiton hyvin.

Tämä on nyt aikamoista hedonismia, mutta minä olen ihan hemmetin harmissani siitä, että vaikka nyt kritiikeissä musiikille uhrattiin yhteensä muutama lause. Jos nyt vertaa vaikka Lesken suitsutuksiin. En nyt väitä, etteikö siinäkin olisi ollut hyviä biisejä, mutta ei siinä semmoista ruudinkeksimisen makua ole. Bändi näytti siinä hiton hienolta, energiaa oli ja kaikkea, mutta ei ne biisit nyt muutamaa lukuunottamatta mitään ihmeellisiä olleet, ja eipä tainnut yksikään olla millään lailla uutta tai poikkeuksellista näyttämömusiikin historiassa. Paskan musiikki oli kuitenkin ainakin minulle ennenkuulumatonta, ei pelkästään näyttämömusiikkina vaan musiikkina yleensäkin. Esimerkiksi Laiva sateessa biisi, joka oli ehkä Leskestä toimivimpia, on kuitenkin lähinnä nätti runo säestyksellä, periaatteessa aika tavallinen pop-biisi. Jos sitä vertaa sitten kakkosen biiseihin, niin noh en minä oikein osaa selittää.

Tuntuu siltä, että on ihan sama minkälaisia biisejä tekee. Tai että jos on nätti runo, niin kyseessä on nerokas teos. Väittäisin, että jos Paskan katsojia pyydettäisiin mainitsemaan kymmenen asiaa esityksestä, niin ainakaan puolella niiden joukossa ei olisi musiikki (paitsi juu, kyllähän ne sen Kaipaavan muistaisi, tämä ole tarkoitus kuulostaa näin mustasukkaiselta). Kirkkopelto sanoi ekassa teatteritapaamisessa, että taiteen tavoitteeksi pitäisi ottaa yksilöllisellä tasolla valaistuminen ja yhteiskunnallisella tasolla vallankumous. Nyt minä yritin sitä vallankumousta ja epäonnistuin. Valaistumisesta en osaa sanoa. Olen vaan vihainen siitä, että musiikissakaan ei ole mitään väliä kunnianhimolla eikä niillä taiteellisilla pyrkimyksillä, minkä puutteesta nykyajan teatteria moitittiin. Ja siitä, että yleensäkin ihmisillä menee joku sensuuri päälle, kun musiikki menee vähän yli jostain radiotavarasta.

No joo, kyllähän sitä jotkut yksittäiset katsojat olivat aika hurjissakin fiiliksissä musiikista, mutta kai se suurimmalle osalle oli vaan sitä taustamusiikkia (tämä oli nyt semmoinen halventava ilmaus, koska taustamusiikkiahan sen periaatteessa pitikin olla).

Mulla oli perjantai-iltana muuten yhden porukan kans free jazz -keikka. Oli ehkä parasta mitä olen ikinä kuullut tai soittanut. Noh, yleisö ei ollut niin innoissaan, mutta minä olen siitä asti ollut metrin maanpinnan yläpuolella. Toisaalta on ollut semmoinen olo, ettei kiinnosta yhtään treenata tai tehdä biisejä, kun se oli niin upeaa, että ei tuommoista varmaan enää tule. Hitto, kun se kuulosti kauniilta! Ei ollut semmoista metelifreetä, mitä aina joskus joutuu kuuntelemaan.

Blah.

Ilkka