minne muualle purkaisin..

kuin tänne. lueskelin genen ihmisten blogeja ja tuli kamala tarve saada kirjoittaa. siirryin siis sujuvasti tänne, vaikken oikein tiedä onko kirjoitustarpeeni suunnattu tänne ja lukeekokaan tätä enää kukaan. tai toisaalta onko tarpeellista edes kirjoittaa luettavaksi vai ihan vaan itselleen. pakkoulostus.

aaaaaaahhhhhhdistaaaaa!!! en tiedä johtuuko kaikki vain kuuluisista hoorrrromooneista vai muusta kriisistä. mutta päivittäistä on tämä mielielojen vaihtelu. ja kiduttavaa. ja nyt on taas tämä ahdistusvaihe. maanantai. mikälie.

kun ei yhtään tiedä mitä tältä elämältään haluaa. mieletön päämäärättömyyden tunne. että mitä kohti tässä muka on menossa. kun tuntuu että jotain kohti kovasti haluaisin mennä. tarpeeton olo. olio vaan kuka lilluu päivästä toiseen tekemättä mitään hyödyllistä, itselleen, muille, yhteiskunnalle...maaaaaailmalle. jotenkin sitä vaikka paskaa tehdessä koki tekevänsä jotain hyödyllistä. itselleen ja muille.

työt ei maistu. arki ei maistu. juhlakaan ei maistu kun seuraavana päivänä on aina niin paha olo. ruoka taas maistuu, mutta siitäkin tulee useimmiten paha olo. ja sitten on paha olo kun kaikesta tule paha olo. kieroa, typerää, tyhmääkin.

hetkittäin on taas sellanen, että perkele. osuuskunta perustettiin ja kaikki on mahdollista ja nyt vaan ideaa uuniin ja toteuttamaan. mutta kun ei jotenkin jaksa. voimat loppu. ei vaan jaksa. ja raivostuttaa tämä oikeitten töiden puute. sellasten mistä kertyis oikein eläkettäkin. kun sitäkään ei kerry, ole kertynyt pitkään aikaan. ja kun tästä tuottajanhommasta ei kerry mulle oikein mitään. omaan henkiseen pankkiin. kun ei napostele. ei vaan. hommat hoituu joo, mutta mitään ei jää itelle käteen. ei sitten edes sitä eläkettä.

ja kun esityksetkin peruttiin. oon heti ihan koomassa. pari vuotta sitä on puskenut proggista illasta toiseen ja nyt on ihan että mitä kun esityksikään ole. eikä mitään työnalla. laulujuttukin polkee paikallaan kun ei saa itsestä mitään irti. niin ristiiriitaista..oi. kun on aikataulu täynnä, harjotukset menossa, hups sitä vaan valmistu koulusta ja sai kaikkea aikaiseksi. nyt ei mitään. tuntuu ettei ole mitään mitä saada. haluaisin kouluun. aika paljon haluaisin. kun vaan löytäisi sen alan mitä opiskella. ja mistä tehdä niitä eläkettäkerryttäviä töitä. kun se ei tätä nykyistä taida olla.

olin viikonloppuna päivän kehotietoisuuskurssilla ja alko ahdistamaan. tuumailin että tässä sitä ringissä istutaan kuin terapiassa konsanaan että hyi ja yöks. kyllähän minä nyt pystyn itseäni muutenkin terapoimaan. puhumaan tunteista jne. empä olisi niin varma.

miumau. kiitos oi uskollinen blogger ripittäytymismmahdollisuudesta. oma päiväkirja ajaisi varmasti kyllä saman asian.

sara