Kyllä mittään

Nyt on otettava takaisin tuo edellinen itkeminen. Kuulostaa hienolta, että tutkimus jatkuu. Jonkinlaista tutkimusta oli myös havaittavissa viime viikonloppuna kehotietoisuuskurssilla oman kehon parissa. Virisi semmoinen ajatus, että tästä maailmasta voisi saada mahdollista tutkimusongelman asettelua tulevaan graduuni, jota todennäköisesti aloittelen tekemään tänä syksynä Kajaanin opettjankoulutusyksikössä. Kandidaatintyöni tein viime keväänä aiheesta LAPSEN KIELEN KEHITYS -liiketoiminnan osuus kielen omaksumisen taustaedellytyksenä. Liiketoiminta käsittää lähinnä motorisen kehityksen eri vivahteet, kehitysvaiheet sekä harjoitteita, joilla voidaan tehostaa kielen kehitystä.

Jos jollain viriää ruumiin kielestä, kielen oppimisesta, puheen kehittymisestä, kehon hallinnasta ja yksilön suhteesta ympäristöön liittyviä kysymyksiä, niin keskustelen mielelläni kanssasi.

Ajatus työstäni lähtee olettamuksesta, että ympäristö ja yksilö ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, eikö mitään nk. omia sisäisiä maailmoita ole, vaan ihmisen tajunta, tietoisuus ja jopa kieli ovat saumattomassa yhteistyössä muiden ihmisten, tilan, ajan ja luonnon kanssa.

Kieli on aina kehonkieltä. Esimerkiksi äänihuulet, keuhkot, aivot ja suu ovat puheentuottamiseen liittyviä ruumiinosia. Eliminä ne ovat tuottamassa yksilöllisestä olennosta lähteviä signaaleja, jotka pitkän kehityksen kuluessa olemme nimenneet ja synnyttäneet yhteisiksi merkkijärjestelmiksi, siis kieliksi.

Mahdollisuudet tutkimuksessa ovat periaatteessa rajattomat. Ongelmani tässä vaiheessa on rajata tutkimustehtävä sellaiseksi, että se sopii myös näihin ilmaisullisiin touhuihin. Ihanteeni olisi yhdistää mielekkäällä tavalla tiedettä (kasvatustiede, psykologia) ja sitä, mitä tässä mökissä tutkaillaan.

Taidan olla jo vähän liekeissä tästä hommasta. Meikä ilmottautuu projektista kinnostuneiden joukkoon.

-Antti-Jussi