Sanojille

Hei kaikki. Olipa hauska läpimeno. Tällä kertaa oleminen ja liikkuminen oli niin paljon luontevampaa ja hallitumpaa, että jopa minä kiinnitin huomiota enemmän tekstipuoleen, lähinnä esittämiseen.

Tuli mieleen, että mitähän te oikeasti mietitte juttua esittäessänne. Ei tuntemuksia tietenkään voi ihan täysin salata, mutta paljon jäi arvoitukseksi. Erityisesti painavien tekstien osalta luulen, että voisi olla hyvä pohtia, millaiseksi teksti tekee lausujansa olon. Pelottaako tämä juttu, tuntuuko tämä liian korkealentoiselta/ turhalta/ ahdistavalta/ monimutkaiselta, jääkö epävarma vai huojentunut olo sanomisen jälkeen. Tottakai jokainen omalla tavallaan rimpuilee muistamisen ja sisällön kertomisen kanssa, mutta minun katsojan näkökulmastani ei olisi haittaa, jos se, miltä teksti henkilökohtaisesti esittäjästään tuntuu, olisi esittäjälle itselleen tutkittua ja kirkasta. Sanoja ei tarvitse välttämättä muutella, omatkin ilmaukset samasta aiheesta voisivat tuntua yhtä hankalilta sanoa, mutta jotakin. Oloa, otetta... Ja se olo voisi saada myös näkyä.

Ooo. Kauhean yleistä huttua. Minulla ei ole alan termistö oikein hallussa, joten on vaikeaa muotoilla, mitä haluaa sanoa. Tekstien pohtimisesta on jo sataan kertaan joka paikassa puhuttukin, mutta minulle tuli se mieleen ensimmäistä kertaa läpärissä, kun tuntui, että montaa teistä painaa joku. Ei sitä minulle välittynyttä tuntemusta voi oikein perustellakaan. Ehkä se johtui jostakin uskonpuutteesta itseen tai tekstiin, lyhyeenkin, tai väsymyksestä tai ihan mistä tahansa. Se oli pikkuruisen pieni asia kokonaisuuden kannalta, karnevalistinen ote todellakin näkyi ja kuului ja oli ilahduttavaa nähdä jutun kehittyminen eteenpäin, mutta entä jos se olikin jättimäisen iso asia niiden kohdalla, jotka näyttivät välillä hitusen vaivaantuneilta?

Parhaastakin läpimenosta saa revittyä ongelmia. Olkaamme siitä huolimatta tyytyväisiä. Ei tarvi mennä hurmokseen asti poliittisen teatterin historiasta, kun onhan sitä vaan kuitenkin yritettävä pysytellä vauhdissa kiinni omien tämän hetken arkisten ilojen ja murheiden kanssa. Tämänkin tutkielman olisin voinut jättää julkaisematta, mutta ottakee se nyt vastaan vaikka osoituksena siitä, että edes yritin pureutua teidän teksteihinne enkä vain liikkeseen.
Ja mahdollisimman hyvää oloa teille, nähdään.
elnam

supsup

Teistä hohkasi viime reeneissä mahdottomasti lämpöä. Tuli hyvä olo.
Mitähän tässä osaisi sanoa...

Puvustuksen suhteen on vielä näpräämistä. Hienosäätöä ja kaikenlaisen uuden tuottamista. Huomiselle onkin siis tehtävää. Värjäämistä, ompelemista, sovittamista, leikkaamista ja painamista. Perusasuasia on vielä vähän mietinnässä...Haluan, että kaikilla on hyvä olo - "olla oma itsensä" on se juttu. yhtenäisyyttä, mutta ei yhtä muottia...hakee muotoaan, hakee muotoaan...visiota ootellaan.
Villasukat - kyllä.

Yköstä reenaillaan. Muotoa alkaa syntyä. Odotan sunnuntaita, että pääsen näkemään visuaalisen ilmeen kaiken muun ohella.

höps.


-Sup-

49 päivää ensi-iltaan

Ykkönen tuli käytyä läpi ja enimmäkseen ihan huojentavissa merkeissä. Homma tuntuu toimivan, ja pieniä lisäviilojakin sinne mahtui hyvin. Muutamat pätkät (Brecht, avantgarde, Jumalan teatteri) tuntuvat edelleen vaativan tiukkaa treeniä, mutta muuten katsoisin ekan näytöksen suhteen suurimman tarpeen olevan läpimenoissa, läpimenoissa, läpimenoissa. Katsotaan, josko ensi viikollekin saataisiin sellainen rakennettua, siis sunnuntain ohessa.

Edelleen aika vähäiseen rooliin on jäänyt tuo sivussa oleminen, sen mahdollisuudet, arkkuolemiset sun muut. Täytyy pitää niitä juttuja liikkeessä, luoda vielä uusia polkuja sinne.

Ekan näytöksen loppu tällä kaavalla ainakin huipentuu, terävöityy ja tulee lähemmäs tätä päivää. Jotenkin niin sen pitää mennäkin.

Huomenna rakennellaan, työstetään tekstejä, avantgardea sun muuta. Sunnuntaina läpäri videointeineen.

eino

Kuin kaksi pyöreää puolukkaa

hyvässä vaiheessa..

..ollaan. miun mielestä. eilenkin oli lonttilan sanojen mukaan "tekemisen meininki" kun viuh vaan mentiin kohtauksia. tuntuu hyvltä että aikaisempi työ tuottaa tulosta ja nyt sitä vaan hinkataan ja hiotaan ykköstä loistokuosiin.

eilen kyllä jo pikkasen tuli haikeuden oloja, kun siellä se ensi-ilta siintää lähempänä ja lähempänä. sehän tarkoittaa että meidän etsiskely-muikistelu-kiukuttelu-ahdistus-oivallus -aikamme yhdessä on sitten ohi. kaikessa kiireessä ja näinkin pitkässä prosessissa on hyvä välillä muistuttaa itseään että tämä harjoitteluaika on kuitenkin se kaikista paras juttu. vaikka valmista settiäkin on kiva esittää. itseasiassa minä olisin valmis vetämään tätä juttua vaika 50 kertaa. tuntuu hassulta että monen kuukauden projekti kulminoituu alle kymmeneen esitykseen..

kakkospuoli onkin sitten oma juttunsa. kun sen synnytys on niin vaiheessa, ja pientä ähkyä uuden tuottamisessa on ilmassa. mutta kyllä me siitäkin hyvä kokonaisuus saadaan. uskoa itseemme, toisiimme, ja johonkin korkeamaan voimaan kyllä tarvitaan. kuiteskin.

mutta taidampa ottaa plarin kauniiseen käteeni ja päntätä jumalan teatteria kaaliin. illalla nähhään. mäiskinnän, pasoliinin ja kaiken kiva merkeissä.

miu miu:)
Sara

helmikuisia kuvia

parin sivun verran tuossa sivullamme. -e

välitilassa

Kakkosnäytöksen treenaus jäi tauolle. Olisiko meillä ollut 7-8 treenit, ja puolet matskusta saatiin kasaan. Tyytyväinen täytyy olla, vaikka hyvin keskeneräistä homma on sekä esitystekstin että itse tekemisen tasolla. Tällä viikolla pompsitaan takaisin ykköselle. Senkin treenaamisesta on jo viikkoja, joten muistinvirkistys on taatusti tarpeen. Sunnuntaina juttu pitäisi kuvata Färsaarien ja Seinäjoen festareita varten.

Syvemmälle sisäänpäin käy tie. Metodi tuottaa siinä sivussa nihkeitä olotiloja, itsensä kohtaamisen kaikki vaikeudet, keskittymisen haasteen, yhä suurempaa kamppailua epävarmuuden kanssa, ulkopuolisuuden tunteita ja "punnituksi" tulemisen kokemuksia. Mutta palkitsee, varmasti.

Joskus helpottaa, kun tajuaa, että jos jotkin niin nämä tuntemukset ovat jaettuja.

Paluun kautta uuteen nousuun,

eino

meitzi feat. teitzi

on se vaikea käyttöinen tuo mac.multimediavekotin,ja mä en osaa käyttää yhtään.herjaa kokoajan.piti tulla kirjoittamaan tänne toiselle koneelle ku siinä on se näppärikin ihan outo.pisteen nappaa niin tulee viiva(??).

tuunaisin laatikkoani heti seuraavaksi, mutta siellä lavalla tuntuu olevan menoa melskettä vilinää vilskettä, niin ei uskalla mennä sinne. oma laatikko alkaa tuntumaan omalta,ja pitäisi se matto ja tyyny sinne vielä naulata niin siellähän viihtyisi.ehkäpä sitten yöteatterissa nukun siellä,kun se on niin kiva. mulla on jo aarrekartta ja ystävät siellä, aarre on minun!

toinen puoliaika on lähtenyt kyllä vähän rikkinäisesti käyntiin.siis harjoituksia tuntuu olevan aina joskus, niin ei oikein pääse siihen putkeen kiinni. nappaa välistä.toisaalta,harjoituksia tuntuu välillä olevan ihan perkeleesti liikaa. minua ainakin väsyttää. lähes poikkeuksetta tosin harjoituksiin tultua on kivaa.eilen oli oikein mainiota. oli kuvat ja tulevaisuustarinat, niitä oli kiva katsoa ja kiva esittää,vaikka oma tulevaisuus olikin vielä melko risainen. filosofian ja historian opettajilla on epävarma tulevaisuus.

ohoho,meillä alkaa treenit.pitää mennä,jäi kesken.

-juho

Taide?

au

Olen antanut tämän jutun kolautella minua vapaasti. Sen se on tehnytkin ja tekee joka harjoituskerta, erityisen omakohtaisesti nyt estradilla mukana hyöriessä. En tietenkään osaa täysin selittää syntyneitä ajatuksiani, mutta haluan yrittää.

Tekeminen ja näkeminen. Yhdessä pohtimiemme rumien tai kiellettyjen asioiden tekeminen on kaunista ja hauskaa, mikä johtunee keventävästä liioittelemisesta ja koko kontekstista tuttuun sievään juttuun. Kuitenkin luulisin katsojana kiinnittäväni vakavampaakin huomiota jos en asioiden "rumuuteen" niin ainakin niiden arkisuuteen. On kiusallista, että esimerkiksi pieni harmiton röyhtäisy lavalla saa esiintyjän tuntumaan aiempaa anarkistisemmalta. Pieni inhimillisyys on monessa tilanteessa suurta anarkismia. Muistatteko komean uutisoinnin viestistä, jossa George Bush pyysi Ricelta lupaa saada käydä vessassa? Spekulointi siitäkin alkoi: Miksi juuri silloin vessaan - tuntuiko kokous niin tylsältä vai jännityskö tai salailuko oli syynä? Itseäni yllätti eniten tieto siitä, että Bush ylipäätään käy toisinaan miestenhuoneen puolella.

Inhimillinen, intiimiksi lukeutuva käytös onkin siis eläimellisen tuntuista. Ainainen pidättäytyminen rumuudesta ja kielletystä helpottanee yhteisten asioiden hoitamista - politiikkaa! - kun yksilön ei anneta temmeltää aivan täysin omilla ehdoillaan ja tarpeillaan.

Viestejä tulevaisuudesta. Tulevaisuus on ihana esittämisen ja tarinoimisen kohde, koska siitä ei oikein voi esittää kritiikkiä. Jokainen ennustajaeukko on oikeassa oman tarinointinsa ajan. Se tuo ainakin itselleni varmuutta paperinukkehäsläämiseeni. Oli myös mukavaa seurata muiden esityksiä, koska jokaisen tulevaisuushaaveet on helppo - muuta ei kai voisikaan - hyväksyä. Ei tarvitse miettiä kuten menneisyydestä tai nykyhetkestä kertovaa tarinaa kuunneltaessa, että nyt se liioittelee, nyt varmasti keksii ja nyt jättää huomiotta jotakin tärkeää. (Hyväksyminen vierailikin monessa tarinassa, kun seikkaileva hahmo kertoi tulleensa vuosien myötä entistä suvaitsevammaksi. Kävisipä minullekin niin.)

Vielä valokuvista. Hämmentävää, miten paljon toisen valokuvasta löytää omia muistoja. Vaikka jokainen kuva onkin uusi ja outo, kaikki tapahtumat ja paikat tuntuvat jollakin tavalla tutuilta, jotakin omaa kokemusta vasten. Eilen syntyi taas mieleeb hienoista kritiikkiä sille, miksi matkustaa vaikka Disneylandiin asti poseeraamaan, kun lapset näyttävät yhtä hämmästyneiltä ja iloisilta kotipihan hiekkalaatikkokuvissa.

Hei vielä. En yritä vääntää mitään teorioita. Huomenna saatan olla jo toista mieltä. Mutta jatkakaamme, tuntuu jännittävältä.

elinam

Humppatirallaa!!

Tekemisen meininkiä, perkele! Olisi jo ja taas aika päästä hommiin käsiksi - tuntuu että aika kuluu kaikkeen muuhun, leikkiin ja treenien vähyyteen ja ties mihin koneen äärellä jurottamiseen. Kakkosen maaston hahmottamiseksi tiiviimpi puhti ei olisi pahitteeksi.

Vaan lässytyksen sijaan käymme innolla uutta viikkoa päin. Pohjamatskun luomista ja jo tehdyn eteenpäinviemistä edessä. Sirpaleisuutta kuvioon tuo se, että ensi viikolla joudutaan palaamaan ykkösen mäiskimiseen. Sen suhteen fiilis on kyllä luottavainen ja varma - neljässä harjoituksessa pitäisi syntyä kelpo jälkeä ja päästä läpimeno kolmosen makuun.

Neljä iltaa viikossa on monelle koulua käyvälle varmaan tuhti rytmi - ohjukselle se tuntuu vähältä, juuri nyt. Grr.

Yritin laittaa tänne myös kuvia, mutta bloggerimme ei tunnu hyväksyvän niitä. Paska kone.

eino

Valaistus

"Aus einem verzagten Arsch kommt kein fröhlicher Furz. Alakuloisesta perseestä ei tule iloista pierua."

Mitäpä tuohon enää lisäämään.

Ilkka

helmikuun ensimmäinen ja seitsemäs

No niin, tästä se taas lähtee. Ohjaaja ei ole kahdessa viikossa muuttunut, vaikka suunnitelmat käyvätkin metamorfoosiaan hiljalleen. Huolekkuuden ja luottamuksen kanssa tasapainoilu jatkuu.

Eilen tuntui hyvältä nähdä ja ymmärtää, ettei kakkosen teksti sellaisenaan toimi, että siitä puuttuu monia tasoja, ihmisten, porukkamme tuntua ja hajua. Ehkä tiettyä rajuuttakin. Mutta odotan innolla että pääsemme haistelemaan, kokeilemaan, tutkimaan tätä uutta maastoamme, omia tuntemuksiamme teatterista, politiikasta, maapallojen, oravien ja kyynikoiden pelastamisprojekteista. Jos tämä on syntyäkseen, se syntyy meidän välillämme ja leviää sieltä käsin.

Prosessi, matka tämän näytöksen kanssa on kestollisesti huomattavan paljon lyhyempi kuin ykkösen. Kenties juuri sen takia syksyn ja alkutalven opeista on otettava nk. vaari, ammennettava myös siitä, mitä olemme jo oppineet, löytäneet, sisäistäneet.

Kuukaudessa pitäisi päästä läpimenojen makuun. Maaliskuu on Tunne-projektin, kirjoitusten ja muiden ensi-iltojen takia niin rikkonainen.

Voimalla ja syrämen herkkyyellä iltaa ja iltoja päin, toverit!

"Luulen että kuulen tuulen joka väittää et jos maltan elämältä kaiken kaiken mitä tarvitsen sen varmasti myös saan.."

eino

settii.

teervee. enpä ole vähän aikaa kirjoitellut tänne, koska olen ollut kiinni aina kaikessa tärkeässä (kunhan olen ollut laiska, minulla ei ole mitään tärkeää). alan huomata, että paska näytelmä on todella tärkeä prokkis minulle. tämän tauon aikana en ole tehnyt muuta kuin kärsinyt kokeista ja ollut kiinni vepsän jutussa. tulee kylmä hiki. joten niinkin hyvää juttua, kuin paskaa näytelmää, tulee ikävä vähemmän hyvien juttujen parissa.
asia vaan on niin. mut kyllä mä vähän toivon että vepsä ei lukisi uptt-juttuja, koska annoin hänelle just aineen. ei sillä, se aine oli tajuttoman huono. ajattelin, että jos kirjoittais vähän taiteesta, niin sai hyvä numeron (muut luokan pojat kirjoitti aiheesta jääkiekko). mutta siis tämä aine on täyttä paskaa. kerroin asioita, mitä pitää huomioida tehdessään arviointia elokuvasta tai muusta hökötyksestä. siinä ohi mennen kerroin, että teatteri esitykset ovat aina vähän erilaisia, joten esitys kannattaa katsoa moneen kertaa jos on mahdollista. siis nyt en puhu jonne putkonen-teoriasta, vaan siitä että niitä kannattaa, joka on totta. aine oli täyttä hevonvit..
siis kuka nyt haluaa käydä katsomassa juokse ku hullua tai sextonia toista kertaa? tervetuloa rakkauden näyttämölle jos haluaa taidetta, joka on mullistavaa. no heh. ei asiat nyt noinkaan ole. edellä mainitut esitykset eivät nyt olleet niin huonoja. vaikka nyt on ollut puhetta siitä juokse ku hullusta. varsinkaan sexton. se oli ihan ok. meidän koulussa jos kysyy, niin kaikki jotka ovat nähneet ovat pitäneet siitä!
sextonin aihe vaan ei hirveänä puhutellut minua, vaikka se nyt on aika hyvä aihe, koska olen itsekkin isonen! jee. elias kakistaa, yo. mut hienoo, kun kohta alkaa harkat. pääsee heittää settii.

tsaobombay!

Eeeelias