TNP:n palaute

Palaute tuli tänään kirjallisena genelle. Kritiikki kohdistuu lähinnä tuohon vallankäyttökritiikin lupailuun, jota esitys ei raadin mukaan lunastanut. Muuten melkoista hehkutusta. Hauskaa tässä on se, että täällä Kajaanissa kotiesityksissä se vallankäyttöosasto nousi kuitenkin siksi ykkösjutuksi, noin niin kuin julkisessa polemiikissa. Samat asiat ei toimi kaikkialla. Palaute on luettavissa täällä, en saanut sitä sähköisessä muodossa joten en voi pistää blogiin.

-e

hetkiä mielikuvina

Ei minulla varsinaisesti mitään painavaa asiaa tänne ole, haluan vain kertoa tästä hetkestä jostain syystä. Nyt.

Istun Koko Teatterilla, Helsingissä, näyttöpäätteen ääressä, on kolmea vailla kuusi iltapäivällä ja ulkona on pirun kylmä. Pimeä on saapumassa, hyvin hämärää jo. Kuulen baarin puolelta musiikkia, vaikka baari ei olekaan auki. Äsken saapasteli sisään englantilainen musikantti soittaakseen jollekin miehelle (joka saapasteli myös sisään) jonkun sonaatin baarin pianolla. Ovi oli lukossa, joten aukaisin sen heille ja päästin sisään. Ovatkohan nuo pussailun ääniä, joita kuulen baarin puolelta? Mikäli, niin ilmeisesti tuo heppu on lähemmässäkin kanssakäymisessä muusikon kanssa. Nyt he ovat lähdössä. Herra käy vielä vessassa, kuulen kaakelin ääniä.

Rypistelen tietokoneen rannetukea. Valot palavat. Tuo tiiliseinä on kyllä hauska sisustuksellinen ratkaisu. Nyt pariskunta lähtee. Kymmenen sekuntia sitten musikantin miesfrendi kertoili hieman nolostellen, "The bathroom.. it's a bit nasty." En usko hänen tarkoittavan että vessa olisi sotkuinen konkreettisesti, vaan luulenpa hänen tarkoittavan vessan sisustusta. Tällä paikalla on muinoin ollut pornoleffateatteri, siitä ajasta ikään kuin jäänteenä ovat säilyneet aikuisviihdefilmijulisteet ja -kuvat miesten ja naisten saniteettitiloissa.

Meniköhän tuo lukkoon tuo ulko-ovi? En ole ennen kuullut kun seinäkello lyö sekunteja noin kovaa. En ole yksin täällä, toisesta huoneesta kuuluu skannerin ääniä. Ja hiiren keskirullan rullausta. Siellä tehdään töitä.

Aatoksiani nyt. Nälkä. Ostin hätävaraksi baarin puolelta suklaapatukan, jota kadun. Sain taas työmarkkinatukea liian vähän, mikä tarkoittaa nyt konkreettisesti sitä että olen taloudellisesti todella pahassa kusessa. Se ei minua harmita oikeastaan ollenkaan jostain syystä. Vallitseva ajatus ehkä on, että nuorena täytyy olla vähävarainen. Minua huvittaa ajatella noin. Mutta (ja nyt tulee ehkä tämän koko kirjoituksen pointti) olen äärimmäisen onnellinen tällä hetkellä siitä, ettei päällimmäisenä murheenaiheenani ole TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE TAIDE, vaan yksinkertaisesti, raha.

Ihan totta. Ajattelen tällä hetkellä eniten sitä, miten pysyn leivän syrjässä kiinni seuraavat viikot ja millä ihmeellä maksan vuokrani. Ja se on enemmän vapauttava kuin ahdistava tunne. Taide, sosiaalinen- ja tunne-elämä, terveydentila ja kaikki muu tulee kaukana perässä. Eikä taide ole suinkaan päällimmäisenä tuossakaan sakissa. Olen ehkä havainnut nyt sen (subjektiivistahan tämä on, ei pidä sekoittaa normikäytäntöön), että mitä enemmän päin persettä käytännön asiani ovat, sitä huojentuneempi on oloni. Tai siis, käytännöllisemmin katsottuna, mitä enemmän painin raha-asioiden kanssa, sitä vähemmän ajattelen muuta. Tai siis vielä tarkennettuna: sitä vähemmän suurentelen muita asioita. Jostain kumman syystä oloni on tällä rahapulmien aallolla horjuessani todella hyvä, itsevarma ja luottava. Sillä rahaahan aina jostain saa ja vuokran maksettua, aivan varmasti, jollain konstilla, hätähän se keinotkin keksii. Mutta tämä kaoottisuus tekee elämästä piirun verran helpompaa. En osaa sitä millään tavalla perustella, mutta otetaanpa esimerkki:

Taide. Teen taiteesta helposti ongelman itselleni. "Miksi sitä ja miksi tätä?" ja "Millä perusteella ja mikä on tämän jutun juju?" tai "Miten tähän saisi metatasoja ja provoa?" Nyt en enää tee ongelmaa taiteesta. Lähinnä johtuu siitä, että minulla on muuta ajateltavaa, mutta myös johtunee siitä että enää tuollaiset taideristiriitaisuudet eivät minua saa enää suurentelemaan niitä ja tekemään niistä ongelmaa itselleni. Pikkujuttujahan nuo eivät ole, mutta jotenkin taide (joka siis on nyt kaukana taustalla takaraivossani) tulee ilmi elämässäni ja päähäni lämpiminä väreinä. Ei mitenkään pelottavina mörköinä. Taide on balanssissa kerrankin päässäni ja se on mahtavaa! Niin kaikki muukin on balanssissa, koska raha on niin dominoiva moottori. Enkä valehtele kun sanon että nautin tästä jollain tapaa.

Mutta siinä vaiheessa kun sitä rahaa sitten on, alkaa jälleen suurentelut. Ei sekään ole paha, ei missään tapauksessa, voisin kutsua vaikka osaksi luonnetta. Mutta siihen asti, nautin tästä yksinkertaistamisen mahdollisuudesta.

Tulenpa käymään Kajaanissa tässä joskus kunhan saan talouden balanssiin. Silloinpa nähdään! Voikaa hyvin ja hyvää!

-jonne-

iiiks mun tutkimus

vastailus musiikkimies kalle

Ilkka, ole ylpeä hiteistäsi ja vielä ylpeämpi niistä biiseistä, joille ei kuulija ensi hätään keksi nimeä, hitin "arvoonkin" kai vaadittaisiin tiettyä yksinkertaisuutta.

musiikin viikonloppulapsilla on vähän harjaantumattomat korvat. esimerkiksi minulla on kyllä korvat, mutta en ole erityisen tietoinen siitä, mitä nyt ihmiset kuuntelevat paljon, mikä seikka vetää mukaansa uudessa kappaleessa tai mistä milloinkin joku kappale saa tunnelmansa ja värinsä ja onko tunnelma erityinen vai mitä. olen hyvin iloissani siitä, jos kuulen hyvää, joko sattumalta tai guruja vakoilemalla löytämääni, musiikkia. en silti tiedä, mitkä ovat laadun takeita, enkä osaa välttämättä sanoa, mitä kuulin, sopiko se tilanteeseen tai sellaista. usein kommenttia on helpoin sanoa tarjottimelle laitetuista jutuista: se alun oven kolahdus oli niin traaginen ääni tai pääsipä laulaja korkealle tai tässä nyt oltiin selvästi Afrikassa, kun tuo rumpu...

yritän sanoa, että usko mies, huijaisit itseäsi, jos tekisit helpompaa, ja silläkin on arvonsa, ettei yleisö pysty pukemaan sanoiksi kuuntelukokemuksiaan musiikista vaikkapa Paskassa.

väitän, että Paskassa musiikki provoilee ja kaunoilee, soljuilee ja rytmittelee itsensä läpi keskinäyttämön härdellistä piittaamatta, monella tasolla, biisistä riippuen. en tiedä, onko sellainen taustamusiikkia. taustamusiikkia kai käytetään tuomaan turvallisuutta, poistamaan kiusaantuneisuutta ja kaupoissa edistämään myyntiä. alitajuntaan uivaa musiikkia, huu! ehkä Paskakin musiikki on jo aivopessyt kaikki onnettomat tai sinisilmäisesti onnelliset kuulijansa. eipä ole paljon sanomista enää sellaisilla aivoilla. "tuli vain outo tunne: pakene vuoristoon!", "ajattelin liittyä Kajaanin Harrastajateatteriin", "todella, mikä on elämässä tärkeää?" ja aina vannominen: "en minä kuullut mitään musiikkia siinä näytelmässä!", "kautta kiven ja kannon! ei siinä ollut musiikkia!"

Paskan musiikki on vähän kuin ne Sampon taulut: ottaa silmään, esittelee, on tuntematonta ja tuttua, tutustumisen arvoista, historiasta ja nykyhetkestä ammentavaa, uusilla väreillä ja omalla tyylillä tehtyä, sopivassa suhteessa huolellisen ja huolettoman tuntuista työtä.

elinahm

Tilinpäätös

Eilen illalla tuumin Paskaa henkilökohtaisen tekemiseni tasolla. Tuuminpa nyt uusiksi.

Tämä keskittyy nyt lähinnä kakkospuoliajan musiikkiin.
Karrikoiden projekti eteni osaltani jotakuinkin niin, että koin jonnekin ensi-illan kynnykselle asti olevani ainoa, jonka mielestä tämänkaltainen musiikki oli perusteltua. Bändissä ilmapiiri muuttui ehkä siinä vaiheessa, kun ruvettiin Matin kans tekemään ykkösen biisejä enemmänkin yhdessä. Siihen asti koin olevani jotenkin ainoa, jolla on tavoite tämän projektin suhteen, siis musiikillisessa mielessä. Ja koen yhä epäonnistuneeni jossain, koska bänditreenit olivat sooloprojektin tuntuisia ja muille pitkälti "pakollisia". En tiedä tosin syytä.

Muutenkin tuntui, että koko työryhmässä olin yksinäni biisieni kanssa. Tai että sinne olisi mielummin otettu kymmenen uutta Mustelmaa ja Terroristia kuin sitä mitä nyt oli. Tilanne muuttui toki sitten, kun kakkonen saatiin rullaamaan, johtuen varmaan siitä, että kun se kakkonen vaan jotenkin toimi ihan hiton hyvin.

Tämä on nyt aikamoista hedonismia, mutta minä olen ihan hemmetin harmissani siitä, että vaikka nyt kritiikeissä musiikille uhrattiin yhteensä muutama lause. Jos nyt vertaa vaikka Lesken suitsutuksiin. En nyt väitä, etteikö siinäkin olisi ollut hyviä biisejä, mutta ei siinä semmoista ruudinkeksimisen makua ole. Bändi näytti siinä hiton hienolta, energiaa oli ja kaikkea, mutta ei ne biisit nyt muutamaa lukuunottamatta mitään ihmeellisiä olleet, ja eipä tainnut yksikään olla millään lailla uutta tai poikkeuksellista näyttämömusiikin historiassa. Paskan musiikki oli kuitenkin ainakin minulle ennenkuulumatonta, ei pelkästään näyttämömusiikkina vaan musiikkina yleensäkin. Esimerkiksi Laiva sateessa biisi, joka oli ehkä Leskestä toimivimpia, on kuitenkin lähinnä nätti runo säestyksellä, periaatteessa aika tavallinen pop-biisi. Jos sitä vertaa sitten kakkosen biiseihin, niin noh en minä oikein osaa selittää.

Tuntuu siltä, että on ihan sama minkälaisia biisejä tekee. Tai että jos on nätti runo, niin kyseessä on nerokas teos. Väittäisin, että jos Paskan katsojia pyydettäisiin mainitsemaan kymmenen asiaa esityksestä, niin ainakaan puolella niiden joukossa ei olisi musiikki (paitsi juu, kyllähän ne sen Kaipaavan muistaisi, tämä ole tarkoitus kuulostaa näin mustasukkaiselta). Kirkkopelto sanoi ekassa teatteritapaamisessa, että taiteen tavoitteeksi pitäisi ottaa yksilöllisellä tasolla valaistuminen ja yhteiskunnallisella tasolla vallankumous. Nyt minä yritin sitä vallankumousta ja epäonnistuin. Valaistumisesta en osaa sanoa. Olen vaan vihainen siitä, että musiikissakaan ei ole mitään väliä kunnianhimolla eikä niillä taiteellisilla pyrkimyksillä, minkä puutteesta nykyajan teatteria moitittiin. Ja siitä, että yleensäkin ihmisillä menee joku sensuuri päälle, kun musiikki menee vähän yli jostain radiotavarasta.

No joo, kyllähän sitä jotkut yksittäiset katsojat olivat aika hurjissakin fiiliksissä musiikista, mutta kai se suurimmalle osalle oli vaan sitä taustamusiikkia (tämä oli nyt semmoinen halventava ilmaus, koska taustamusiikkiahan sen periaatteessa pitikin olla).

Mulla oli perjantai-iltana muuten yhden porukan kans free jazz -keikka. Oli ehkä parasta mitä olen ikinä kuullut tai soittanut. Noh, yleisö ei ollut niin innoissaan, mutta minä olen siitä asti ollut metrin maanpinnan yläpuolella. Toisaalta on ollut semmoinen olo, ettei kiinnosta yhtään treenata tai tehdä biisejä, kun se oli niin upeaa, että ei tuommoista varmaan enää tule. Hitto, kun se kuulosti kauniilta! Ei ollut semmoista metelifreetä, mitä aina joskus joutuu kuuntelemaan.

Blah.

Ilkka

Hupia

Oon vähän ottanu selvää tästä jyväskylän teatteriscenestä. Lähinnä oon vaan vilkassu mitä teattereita täällä on ja mitä esityksiä tällä hetkellä pyörii et jos vaikka jotai kävis vilkasemassa. No niin. Nojaa rauhassa taaksepäin ja rentoudu niin kerron löydöistäni.

Jyväskylän Huoneteatteri
Olga
"Tarina YKSINÄISESTÄ (sana muistiin), mutta elämäniloa vielä pursuavasta vanhasta naisesta.

Teatterikone (Generaattorihan on teatteria tuottava kone? Pelkkä yhteensattumia?)
Marie Valerie
"Monologinäytelmä naisesta, jonka kuuluisuus muuttuu sairaalahuoneen YKSINÄISYYDEKSI." (!!)

Jyväskylän Kaupunginteatteri
YKSINÄINEN nainen (!!! nimi kertoo jo pointtini)

Mikä tätä jyväskylää vaivaa?! Masentuu kun lukee tuota yksinäisyysteeman julistusta. No onhan kaupunginteatterilla myös Cabaret-musikaali, joka myös kajaanissa oli joskus viime vuosikymmenen lopulla muistaakseni ja hulvaton mieltäylentävä komedia Leipurin vaimo (vois vaikka käydä vilkasemassa, millasta huumoria täällä kylvetään). Tuon Olgan aattelin kyllä käydä katsomassa. Varmaan ens viikonloppuna sitte. Ei oo pitkä matka tästä meidän kämpältäkää.

Vielä sokerina pohjalla.
Jyväskylän Kaupunginteatteri esittää:
Nouse lempi
"Lauluja rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta." (!!!!!!)

Teidän. Rambo.

Huone punastui taas himpun verran

Täällä on taas vaihteeksi elämää. Kestäisipä elo hetken.

Arkku tuli kotiin. Riittävän tilava kyyti löytyi lopulta siskon kaverilta, jonka auto löysi Messeniuksentielle ihan itse. Äiti siunaili arkun painoa kantaessaan sitä apunani rappukäytävässä kolmanteen kerrokseen, vaikka mainitsin sen olevan tällä hetkellä höyhenenkevyt ja arkkuna siitä kevyimmästä päästä. Vastaantuleva naapuri oli vitsikkäällä päällä ja kysyi, oliko laatikossa pilkottuna se vanhempi tytär.

Kotona arkku tuntuu hirvittävän isolta, pää melkein osuu kattoon kun päällä seisoo. Siivosin ja järjestelin arkun uudestaan. Löysin sisältä pari vanhaa plaria, joitakin kohtausluetteloita (muistanette varmaan, että jossain vaiheessa Parviais-kohtaus oli ensimmäisenä?), karkin, yksinäisiä tulitikkuja, usea moniste Ratsatuslaulun nuotteja, palaneita sädetikkuja, valokuvia, jotka olivat olleet esillä ja valokuvia, joita kukaan ei nähnyt.

Nyt arkku sai arvoisensa paikan huoneestani. Uudeksi asukeikseen se sai Pottereita ja aikakauslehtiä, kannen päälle heitin lampaantaljan. Arkun päällä on nyt hirveän hyvä istua, seinään nojaten ja menneitä miettien.

Elinak.

(ps. Jaanalle terkkuja)

Takaisin virtaan

Matin ja Petran posti kirvoitti minussakin kirjoitus innon.
Minun piti laittaa tämä tänne jo eilen, mutta jostain kumman syystä blogimme tökki.

Sunnuntaina Tampereelle saavuttuani olin äärettömän väsynyt. Tuntui ettei jaksanut nauraa itselleenkään ja se on huolestuttavaa, mutta ohimenevää. Ennen uniterapialle pääsyä piti kävellä haitaria perässä vetäen parin kilometrin matka kotiin. Miksikö kävelin? Bussi olisi tullut vasta 17 min päästä ja kerkesin siinä ajassa kävellä koko matkan.
Minua odotti kotona täysi jääkaappi, sipsipussi ja limpparia. Siskoni avomiehensä kera majoittui luonani viikonlopun. Kiitoksena siitä löysin nämä aarteet. Oli nannaa...ja seuraavana aamuna seitsemältä pyykkivuoro.

Kauhean pitkä tammikuu...olen kerinnyt jo sotkea kahden maailman väliä. Hurjan luonnolliselta tuntui palata lämmitystreeneihin pari viikkoa sitten (vaikka asetelma on monella lailla erilainen kuin viime vuonna), aivan kuin vain nukutun yön jälkeen edellisestä kerrasta. Harjoitukset ja esitykset tulivat muutenkin hyvään saumaan. Aloin jo ikävöidä teatteri ja musiikkitouhuja, tätä meidän juttua, voimaa, luottamusta, huumoria, lämpöä, energiaa ja ystäviä. Minulla on ollut pisin tauko aiheesta varmaan moneen vuoteen. Hengähdystauko on tehnyt toki terää. Opinalani myös lähentelee jossain määrin viime vuosien touhua, hyvin eri kantilta kylläkin ja olen hyvin kiinnostunut ja motivoitunut opiskelusta.

Kuorotoiminta tuo mukavasti vaihtelua arkeen. Teatterin suhteen en tiedä jatkon päälle mitään...minä myös vierastan "idols"hakuprosesseja ja arveluttaa muutenkin millaista uudessa paikassa, uudessa yhteisössä toiminta olisi monen vuoden tiivin Kajaanipohjan jälkeen. Onko se sitten arkuutta, arvostelua, epäluottamusta itseen, nostalgian paloa vai mitä, hakematta jättäminen siis... Kiinnostukset touhua kohtaan on vääjäämättä kuitenkin kovat ja ei yhteisön ja teatteritoiminnan muodon erilaisuus sinänsä pelota. Tottakai kaikki täällä on erilaista - aika aikaansa kutakin. Kulta-aika Kajaanissa osui tiettyyn aikaan, ihmisiin ja omaan elämänvaiheeseen.
Kahdenkympin kriisikin kait tässä on menossa. Sopeutumista uuteen elämään, elämäntyyliin, vapauteen, vastuuseen ja omaan asemaan yhteiskunnassa sekä tavoitteisiin ja haasteisiin.

Kesätöitä haen täältä, kaupan kassalta, mutta piipahdan toki Kajaanissa jonain sopivana ajankohtana sitten kesällä. Pitäähän kesäteatteria toki käydä katsomassa. Ja onhan tässä vielä kevättä käydä siellä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä Paskan jatkoprojektissa, mutta täytyy olosuhteiden pakosta siirtyä sivummalle seuraamaan mielenkiinnolla.

Tiedotusopin luennolla käsiteltiin tiedotusopin oppihistoriaa. Minulle selvisi Frankfurtin koulukunnan olleen avantgardistisen taiteen puolella, vastapaino kulttuurituotteiden standardisoitumiselle, voiton tuottamiselle. Jos jokin muu oli saattanut mennä ohi, heräsin. Minulle tuli mieleen Sami, "Olet kuuma"-kyltti ja ilmapallo.

Kaunista jatkoa teille, antakaa kuulua itsestänne!


Suvi

joo terve

surkea olo.
tuntuu tyhjältä, koko elämä. nyt just kun on kauheesti kaikkea tapahtumaa, teatterin ja muun elämän osalla myös. ärsyttää tämmöset olot, kun ne ei johdu mistään tai johda mihinkään, ärsyttää ja tympäsee vaan ja kaikki ihmiset ja kaikki asiat ärsyttää vaan.
on ollut niin kiire viime aikoina ettei ole ehtinyt miettiä mitään asioita. ei oo ehtinyt miettimään sitä että on tylsää. tuntuu siltä niinku ei olisi elänyt ollenkaan viime viikkojen aikana, suorittanut vain kaikenlaista. jännä kun mikkeli ja kaikki oli tuona aikana, ja siis tykkäsin reissusta kauheasti, siitäkin huolimatta että etukäteen olin ihan vittupäänä asian suhteen.reissu kuitenkin kääntyi iloksi sekä odotukseksi siinä vaiheessa ku lämmittelyviikonloppu pyörähti käyntiin ja päästiin tekemisen meininkiin. mutta siitä huolimatta nyt vaan tympäsee ja ärsyttää. vaikka reissu oli mahtava ja kiva niin tuntuu ettei se antanut itselle paljon mitään. kaikki semmonen palaute ja kehitys ja semmonen mitä tuolta on voinut mukaan tarttua tuntuu merkityksettömältä, ja kun tuo Paska on kuitenkin minulle ainakin niin entistä elämää että siihen on jotenkin tosi vaikea suhtautua ja sitä on hirmu vaikea elää. se voima mikä siinä on, varsinkin toisella puoliajalla, ihmisten avoimuus, läheisyys ja henkilökohtaisuus, ei tuntunut miltään. juuri sitä minä tässä vaiheessa elämääni kaipaisin. se ongelma mikä minulla on aina ollut esim. koulunkäynnissä, välinpitämättömyys, tuntuu nyt hiipivän elämän muillekkin osa-alueille. arki rullaa eikä tunnu miltään. vituttaa tommonen. varmaan johtuu siitäkin tämmönen epämääräinen olo kun on ollut niin hulina ja hurja,tapahtuma- sekä muutos"rikas" talvi. ja tämä olo on varmasti just nytten jostain syystä, on huomenna jo paremmin.
siitäkin ahdistus ja semmonen jonkunlainen väsähdys johtuu kun työt loppui tänään.nyt minun ei tarvitse enää kuluttaa puolta päivän hereilläoloajastani ihmisten miellyttämiseen ja mukavana olemiseen. toisinaan kun lähtee mopo keulimaan niin sitä ei saa hallintaan ennenkuin se kaatuu, vaikka kova jätkä rossailemaan olenkin. ja se juilii kun sitä mopoa nykii niskoilleen ihan tietoisesti.
mutta noh, tämä olo on nyt ja aina toisinaan pitää olla tämmönen epämääränen vitutusolo että menee vaan jonnekkin ja tekee vain jotain, tässä tapauksessa kirjoittaa eikä lue. eikai siitä sen enempää
terveisin lontti.

Omituinen paikka tämä maailma.

Tunnen ensimmäistä kertaa todella että minulla on oikeus ja asiaa ja halu kirjoittaa tälle palstalle. Että olen oikeasti osa tätä ryhmää kun tarpeeksi monta yötä ja päivää olen ollut retkellä kanssanne. En ole enää turisti. Vaikka en koskaan voi olla "täysipäinen" jäsen joukossanne kun koko matkaa en mukananne kulkenut mutta nyt ehkä jo tarpeeksi pitkän.

Tuntuu hölmöltä kun on jotenkin sellainen olo että kaikki on tehty. Vaikka se ei ihan totta olekaan. Tarkoitan eloani ja tekojani Kajaanissa. Höyläpenkkiä toki tulee vielä ja kesällä leirit mutta ajatus siitä että haaveet pitäisi nyt suunnata jonnekin muualle, uusiin maaleihin, eri ihmisten kanssa (jaa kenen ihmisten, en minä täällä mitään ihmisiä tunne!), tuntuu olevan ihan liikaa.

Tällä hetkellä istun Tammelan koulun opettajanhuoneessa. Puuhastelin 3päivää ekaluokan kanssa ja huominen on taas tyhjää täynnä. Ehkä aamulla taas puhelin soi ja joku koulu tarvitsee minua. Itsehän minä tätä halusin mutta on tämä silti omituista. Juuri kun alkaa muistaa mihin suuntiin käytäviä pitää kävellä, oppii lasten nimet ja muutama naama opettajanhuoneessa alkaa näyttää tutulta ja ystävälliseltä, kaikki on ohi. Minä olen kai pätkätyöläinen. Minulla ei ole yhtään työkaveria. Sissihommia.

En minä silti valita. Elämä vain nyt on tällaista asettumista ja leijumista. Lilluntaa jossain tilassa, suurimman osan aikaa
ilman maalia.

Illalla jatkuu oman elämäni idols kun menen yhden improryhmän pääsykokeisiin. Olen jo periaatteellisesti niin vastaan kaikkea pääsykokeilua ja itsensä tärkeäksi tekemistä että ajattelin jättää menemättä. No, ehkä menen kun olen kerta jo kakkosvaiheessa. Että niinku teatteriviikonlopussa. Huoh. Ja improteatteri... Onkohan se mun laji. (Ja nyt joku niistä käy lukemassa tämän ja en todellakaan pääse mihinkään ryhmään). No, katsotaan.

Nyt soitti Noora-ystävä ja lähden hengailemaan tuonne keskustaan. Josko ostaisin itselleni jonkin kauniin tavaran ja tulisin onnellisemmaksi. Materialismi on hieno aate. Ja tämä hengenvuodatus jäi aivan kesken ja elämä on edelleen vaan omituista.

Matti, sä olet mun sankari. Ihana teksti.

Voikaa hyvin kaikki.

Pus.

Petra

Jari Litmaselle suunnitellaan näköispatsasta

Jari Litmaselle suunnitellaan näköispatsasta
Julkaistu: 12:03

stt–hs


Jari Litmanen

Lahti. Jalkapalloilija Jari Litmaselle puuhataan näköispatsasta Lahteen. Hanketta ajaa junioriseura FC Reipas. Patsaan pystyttäminen vaatii arviolta 100 000 euroa. Valtakunnallisen keräyksen järjestäjäksi on lupautunut Palloliitto.

FC Reippaan puheenjohtaja Harri Metsänen kertoo idean tulleen lahtelaisyrittäjä Antero Korhoselta, joka on nimetty patsastoimikunnan puheenjohtajaksi.

"Kuvanveistäjää uskaltaudumme etsimään sitten, kun rahoitus on reippaassa vauhdissa. Toivomme asioiden lutviutuvan niin, että patsas voitaisiin paljastaa ensi vuonna. Kaupungilta on saatu alustava lupaus siitä, että paikka löytyy Litmaselle tutun Suurhallin vaiheilta."

Rahoitukseen luodaan kannatustuotteita samaan tapaan kuin puuhattaessa Siiri Rantaselle hiihtäjäpatsasta Lahden urheilukeskukseen.

Metsäsen käsityksen mukaan Suomessa ei toistaiseksi ole yhtään jalkapalloilijapatsasta. Litmanen, kohta 36, on pelannut ennätykselliset 106 A-maaottelua ja tehnyt niissä 28 maalia. Seuratasolla hänen suurin saavutuksensa on Mestarien liigan voitto Amsterdamin Ajaxissa vuonna 1995.