60-luku, surrealismi & Grande Finale (kuvat alla S:joen kamerakerho)

Avantgarde, Artaud & Futurismi

Brecht

Minä en ole yksin

Keikka on nyt sitten ohi. Huokaus ja tärinä sentään. Oli vaikeaa katsella eilen liikutuksensekaisia ihmisiä ja olla itse jotenkin olevinaan, liikuttumatta, pidätellä kuohujaan kotiportaille asti.

Tästä toipuminen ottaa aikaa, kenties paljonkin. Olo on samaan aikaan täysi ja tyhjä. Tuntuisi helpolta vajota jonnekin itsesäälin syövereihin, hautautua märehtimään tilannettaan, joka kuitenkin on varsin valoisa, hyvä. Ehkä kuitenkin on vaihtoehtoja, arjessa kiinni pitäviä unelmia, hetkiä edessä, tänäkin syksynä?

Ennen sänkyynvajoamista eilen pohdin, että tämä yhteisö ei ole merkinnyt minulle vain työtä, huvia ja kotia, vaan se on tehnyt olemassaoloni täällä merkitykselliseksi. Saanut tuntemaan, että tällä työllä todellakin on väliä; ettei ole yhdentekevää, mihin joukkoja kuljetan ja mihin joukot kuljettavat minua. Puhun tietysti paitsi Paskasta, myös koko pitkästä prosessista harrastajateatterin kanssa.

Tähän syksyyn tiivistyy paljon muutoksen pelkoa ja odotusta. Vituttaa ettei ole ohjattavaa, ja samaan aikaan yritän nauttia siitä. Nähdä unia toisista kaupungeista ja tästä, uusista ihmisistä ja vanhoista. Tehdä oloni jotenkin kotoisaksi muissa hommissa, antaa tulevien juttujen muhia ja levätä paljon ja ahkerasti.

Eilen bussissa havaitsin, että pieni äkäpussi lapsi minussa jäi vaille julkista tunnustusta koko prosessista, taas kerran. Se on kiukkuinen ja pikkumainen vekara, eikä minua hirveästi huvittaisi jutella sen kanssa. Voi olla, että olisi riittänyt, että kuka tahansa katsoja olisi sanonut, konkretisoinut, mitä esitys todella sitten sai aikaan. En oikein näe sitä satoa, metsää puilta. Tämä on tavallaan naurettavaa, kun muistelee, millaisissa tiloissa perjantainakin katsojamme poistuivat esityksestämme, millaisia tunnekuohuja, millaista ravintoa ja älyn ruokintaa esitys taas kerran (ja millä tavalla!) harjoitti, ja millainen olo itselläní nyt on. Tällaisia kokemuksia ei saa montaa elämässään. Pitäisi tuntea kiitollisuutta ja iloa (ja vaikkei huvittaisi, varmaan kohta jo tunnen, ja tunnenkin).

Ehkä aihe itse on vain niin helkutin ankara ja vaikea, erityisesti vastaanottaville osapuolille. Politiikka, teatterin politiikka, jotenkin näistä aiheista on niin helppo nähdä punaista, vedellä herneitä ja nostella adrenaliinitasojaan. Julkinen keskustelu trivialisoi koko mesitsimme. Siitä jäi paska maku suuhun, ja sen takia kirjoittelun ja keskustelun määrästä (27 tekstiä yhdestä esityksestä!) ja tapahtumisesta ylipäätään on vaikeaa iloita. Vielä.

Mutta tulevaisuuksia on. Minulla, meillä, kullakin meistä erillisinä, ja ehkä juuri siksi myös yhdessä. Tämä kokemus oli jaettu, eikä se muistista ihan äkkiä häivy. Panttaan varmaan vielä ja pitkään ja paljon, mutta luulen kyllä, että jos ihmeitä ei tapahdu, haluan jatkaa tätä prosessia. Laajasti ymmärrettynä, ei suoraan politiikan tai poliittisen teatterin saati kokonaan saman ryhmänkään kautta. Siis: ehkä enemmänkin taiteen tekemisen meininkinä, filosofiana, elämäntapana, ja yksittäisinä projekteinakin. Tämä tie tuntuu niin tärkeältä ja kiinnostavalta. Vähän konkreettisemmi: käänne itsessään on mielessäni ilmeinen: jos Paska näytelmä pohti 1900-luvun teatterin uudistuksia, seuraavaksi on käännettävä katse 2000-luvun uudistuksiin, "asettautumalla" liki sadan vuoden päähän, kuvittelemalla teatterille tulevaisuuksia. Tästä rakentuu tietenkin jonkinlainen utopia. Samalla käytäntöjä voisi uudistaa esiintymisen suhteen liikkuvimmiksi: puolet esityksistä Kajaanissa, puolet muualla Suomessa / maailmalla. Harjoitusdemoja work-in-progressluonteisesti, pitkillä periodeilla. Selkeästi ulospäin, isommin tavoittein, isoille ja pienille areenoille, rahatta jos pakko. Alkuun kiinnostaviin esitystaiteellisiin tiloihin ja myös laitosteattereihin, siis muillekin kuin näille parille festarille. Muutaman vuoden päästä voisi ehkä sitten iloita pienen kainuulaisen harrastajaryhmän matkustelusta Euroopan teatterifestareilla näkypankkiensa kanssa. Samalla työ voisi inspiroida tekijöitä ympäri maata töihin kanssamme - euron tai viiden tuhannen korvauksella.

Tämä on tietenkin puhdasta utopiaa, idealismia. Ja kuitenkin, pienemmin näyin ei omia taiteellisia intohimojaan kannata ruokkia. Maaperä, jossa nyt teemme töitä, on niin oivallinen, että raskasmetallijätteen suoltaminen sen kiduksiin olisi anteeksiantamatonta.

Saas nähdä miten käy. Hyvin kaiketi;)

Tulevaisuuksia kohti, arjen puurtamisen ja haikean muisteloinnin kautta.

Olette kaikki rakkaita, tyypit.

eino

lisää settiä

Tästä osoitteesta www.trissa.tv löytyy se nettijuttu Paskasta. Se loppuu hienosti. Kuunnelkaa myös Aaro Harjun paskanjauhantaa toisesta htkesäjutusta.

Parhaat palat

Havuja perkele!

Eilen oli esitys. Se menio buenosti. Karjumista ja tekemisen meininkiä riitti ja amispojatkin katsoivat Paskan kiltisti loppuun. (Moilaspeki oli raahannut koko luokkansa juttua kahtomaan.)

Tunnin päästä nokka kohti Pohjanmaata. Uusimmassa Seurassa on Pohjanmaasta iso artikkeli, ja sitäpä lukiessa ja Kortelaisjukan kanssa haastellessa torstai hupenee. Illalla käydään katsomassa tila teatterilla, majoitutaan ja aamulla herätään virkeinä peipposina podestot kourissa ja kourat känsillä.

Manniselle terveisiä Sipooseen ja Seinäjoen Maila-Jusseille pusuja ja juoksuja!

Täältä tullaan!

eino

älkäämme olko niin ankaria itsellemme

olin melkein unohtanut miten tänne bloggeriin kirjoitetaan. muutamassa kuukaudessa ehtii unohtaa yhtä jos toista nippelitietoa. eilinen täpäkkä ilta osoitti että pikkasen oli tekstiäkin hukassa, vaikkakaan minulla ei juuri muutoksia olekaan.

kaiken kaikkiaan juttu on hyvässä kuosissa, minun mielestä ainakin. myönnettäköön ettei kaikenlainen lattialla ähkiminen tuottanut suurta hurmiota minullekaan, muttei sen eilen tarvinnutkaan. huomenna sen tarvitsee. ja perjantaina. kun on salin täydeltä väkeä, sitä ähkii vaikka kuinka ja miten ja miten kauan tahansa. eikö?

ja tämä pikkuinen kutina masun pohjalla tuntuu ihanalta. että taas päräytetään ja vieläpä ihan uudessa ympäristössäkin. tänä aamuna olin ihan poikki, mutta kun tietää että loppuviikosta aherrus palkitaan sitä jaksaa vaikka mitä.

haluan uskoa että se ilo, nöyryys ja into sieltä pulpsahtaa. ihan varmasti pulpsahtaa.

s

Täynnä

Seinäjoen esitys on loppuunmyyty. 95 paikkaa varattu ja toinen salillinenkin hinkuisi paikalle. Muutamaa lisäpaikkaa yrittänemme vielä järjestää. Tiivis tunnelma tulossa! Kivaa!!!

eino

Päivän lehti kertoo

että Oulun Pohjoiset Teatteripäivät järjestetään jälleen 20 vuoden tauon jälkeen 11.-13.1.2007. Meitä ei tietääkseni ole kutsuttu.

-e

Nöyrä asenne

Ensimmäisen "virallisen´" harjoituspäivän jälkeen minulla on vähän kummallinen olo. En osaa tarkoin kertoa, mikä on vialla tai muuttunut, mutta vielä tämä ei ole se Paska Näytelmä, jollaisena tämän jätin keväällä. Ajoittain tuntui, että tekemisestä puuttui letkeys ja välittömyys. Ilo ja nöyryys tekemiseen ja asioiden kohtaamiseen ei vielä näy. Ajoittain inhosin itseäni siinä lattialla tekemässä lähes satoja kertoja harjoiteltuja juttuja.

Inhottaa, kun itsestä nousee tällä hetkellä vain ylimielistä kusipääenergiaa, asennetta, että tässä ollaan enemmän näyttämässä kuin nauttimassa. Mielestäni se ei ole näyttämöllä kiinnostavaa vaan tympeää ja luotaantyöntävää, vaikka esiintyjä olisi kuinka hyvä. Muutama vuosi sitten näin rock-konsertissa aivan naurettavan hyvän kitaristin, josta näkyi, että se myös itse tiesi sen. Lisäksi jampan koko olemuksesta paistoi, että se oli täysi kusipää. Soittoa oli hienoa kuunnella, mutta koin esityksen luotaantyöntäväksi enkä pitänyt liiemmin koko orkesterista. Myöhemmin samaisena iltana vaihdoin muutaman sanan kitaristin kanssa eikä ensivaikutelmani muuttunut. En halua enkä toivo samanlaista kitaristin kaltaista surullista tilannetta.

Minua pelottaa ja surettaa, että jos en löydäkään näihin pariin esitykseen sitä vanhaa ja iloista tekemisen meinikiä, vaan yrmistelen välinpitämättömänä ja naureskelen ihmisille ja sisäänpäinlämpiäville vitseille. Ja harmittaa mua ne alkeelliset illan virheetkin.

Vaikkapa se myssy.


-aj

Työ

Kylttien matka alkaa Kajaanin OKL:n puukäsityöluokasta päättyen muun muassa Immun puutarhaan.

Lyhyttä tavaraa

Alku on vähän hassu kun ensin ollaan arkkujen päällä ja mennään sitten sisälle arkkuun, kompataan ja kömmitään taas heti kohta pois. Mutta koitetaan.

Keskiolutta on tosiaankin saatava kauppoihin.

Minä vähän edelleenkin vastustan yleisöä ilo-olioissa, menee mielestäni hieman sähläykseksi. Ja minustakin on outoa, kun kakkosen puhumattomuus yhtäkkiä katkeaa.

Rrrakastan uutta replaani TeaK-kohtauksessa. Se on vielä mehevämpi kuin pikkutuhma 'hinkeistä puheenollen'.

Niin että joo. Menenpä pänttäämään tekstiä kalloon. (No heh, en tietenkään mene kun tänään tulee viimeinen jakso Sinkkuja. Sitä paitsi, pitikö sitä vielä muokata?)

Elinak.

ps. Kaimalle terveisiä Helsinkiin! Tanssi jalkasi ruvelle meidänkin puolesta.

Lippuja kotiesitykseen

voi varailla jo geneltä, p. 08-6155 2250. seinäjoen esitys jo liki loppuunvarattu. -e

Näin se lähtee.

Oon taas lomilla, ja tuntuu ihan hyvältä olla. Kohta tekemisen meininkiä minullakin, paitsi tosiaan vituttaa nuo saatanan runkkarit tuolla puolustusvoimissa, jotka rajoittavat mukana-olo-aikaani (?) tämän progin suhteen. Seinäjoelle kuitenkin tämän hetkisten tietojen mukaan pääsen lähtemään, vaikka kuulinki noottia siitä. Tuli vaan koko komppanialle yhteisesti: "Jos anotte lomia niin se on teidän oma asianne hoitaa ne, ei tarvi laittaa isää, tyttö- tai poikaystävää hoitamaan niiden anomista omasta edestä.". Vittu mitä pelleilyä. Itse anoin lomani, mutta kun eivät uskoneet asian tärkeyttä, soitti Eino sille homo-runkkarille ja pyysi minua vapaaksi.

Että niin fiksujen johdettavana minä olen tällä hetkellä. Voimia kaikille, nähdään.


-Jääkäri Juutinen

päällimäiset ajatukset

Uusi plari,uusi esityspaikka,enemmän ihmisiä ja hieman erilainen esitysporukkakin. tuntuu tosi jännittävältä ja mielenkiintoiselta. tuntuu myös tarpeelliselta päästä esittämään paskaa vielä pari kertaa,kun jos oltais lopetettu viime kevääseen kajaanissa niin mielestäni tämä esitys olisi jäänyt liian pienen porukan kuultavaksi ja nähtäväksi. minä olisin valmis lähtemään esityksemme kanssa vaikka kiinaan esittämään poliittista teatteria,mutta seinäjoki on näin alkuun ihan jees.
olen yrittänyt udella einolta että nähdäänkö paska näytelmä vielä teatteritapaamisessa ja sain sellaisen käsityksen ettää saattaa olla että ei. onhan se ymmärrettävää,kun sami ja matti ovat missä ovat ja jos ohjelmaa on muutenkin. nyt onkin sitten tuplasti syytä vetää esitys täysillä seinäjoella, ei vain sen takia että siellä on paljon ihmisiä ja raati katsomassa, vaan siksi jos se nyt on se viimeinen kerta.
muutoksista plarissa olen tyytyväinen,paitsi että en haluaisi olla se joka näyttää kylttiä ilo-olioissa seinäjoella.ilo-oliot on suosikkikohtaukseni ja jos joku ei pidä sen tekemisestä tai ei ole siitä niin innostunut niin luopuisin mielelläni kylttihommista. jonkunhan se on tehtävä ja jos kaikki haluavat olla mukana ilo-olioissa niin kyllä minä teen sen.
jaajaa. näkkyy,

johanna

here washes

Ihan piti ääneen nauraa sen uuden sovituksen kanssa.
On niin hassua mennä toisten luo kylään ja puhua, että onpa teillä asiat täällä huonosti. Toimii varmaankin, mikäli siihen sanomiseen saa jonkinlaista painokkuutta ja uskottavuutta. Kun ainakaan minulla ei ole juurikaan tietoa niistä asioista, joista siinä puhuttiin.

Pari seikkaa jäi häiritsevinä mieleen.
Minusta Artaud ei voi sanoa sanaa "hömppä". Olikohan se koko sana nyt "ihmissuhdehömppä" vai mikä lie, mutta ei kuulostanut Artaud'n puheelta. Se muu teksti siinä kohtauksessa oli erittäin jees.
Sitten vähän häiritsi jumalan teatterissa myös se Elinan teksti. Siis lähinnä se paikka. Kai se siinä toimii jotenkin pehmentämässä ja inhimillistämässä ja vaihteluna ja kontrastina, mutta se oli minusta jotenkin väärässä paikassa. Oudoksuin sitä henkilökohtaisuutta sen kohtauksen keskellä. No onhan toki Sarankin, ja ainakin minusta myös Suvinkin tekstissä henkilökohtaisuutta, mutta jotenkin eri tavalla.
Siinä kohtauksessa on ehkä myöskin muutama ylimääräinen lause. En ihan näe tarvetta tuommoiselle kermakakkuvittuilulle, olen toki sanonut tämän talven aikana varmaan aika monesti, mutta minusta nuo letkautukset ja selkeät oman mielipiteen muokkaamat ilmaukset syövät faktojen tehoa. Mutta minä olenkin nynny ja tosikko.
Ah, tuo ilo-olioiden Karon alustus! En keksi vaihtoehtoa, mutta se vie kakkoselta sen pitkän puhumattomuuden, mikä on ollut minusta ehkä parasta siinä. Onhan siellä ollut toki se Karon toinen repliikki (+alku&loppu), mutta se on jotenkin niin lyhyt, ettei sitä hoksaa. Tuo on jotenkin turhan korrekti/opeteltu/virallinen/tarkka/repliikki. Voisko tuon tehdä vaikka silleen, että pari henkilöä puhuu tuon jotenkin vapaasti? Että sopisi vain ne tietyt tärkeät asiat, mitkä pitää sanoa. Ettei sinne tulisi semmoista "minä puhun nyt"-puheenvuoroa, vaan että säilyisi illuusio siitä mistälie yhteisöllisyydestä ja yhdessäolosta. Tuskin tämä nyt silleen iso juttu on, että se pilaisi sen tunnelman, mutta tulipahan mieleen, kun minusta se kakkonen perustuu jotenkin siihen repliikittömyyteen ja siihen että kaikki tehdään yhdessä.

Kylläpä ilmaisin lyhyesti ja napakasti "pari seikkaa".
Caravan is prepared, we may now journey east to Lut Gholein, elikkäs tavarat on pakattu ja aamulla ennen kissannaukua ja ahmanpierua on lähdön hetki. Saas nähdä, miten käy.

Ilkka

Lomat ja utelus

Samille ja Matille vihdoin irtosi huilia armeijasta, melkoisen puhelinrumban ja tappelun jälkeen. Samin pomo oli nuorempi, natsimpi ja kusipäisempi kuin Matin kiva vanha herra, joten Juutiska joutunee hengailemaan ma-, ti- ja ke-päivät vielä kasarmilla ja pääsee vain illoiksi meseen. Miten niille pikkupampuille nouseekaan se neste niin helposti päähän?

Kirjoitin oikeastaan uteliaisuudesta kysyäkseni, herättikö uusi sovitus sen lukijoissa ajatuksia?

eino

Voihan mällöismies...

Heips, meikä tuli tänne ehkä vähä liian aikaisin ku olin täällä jo kolmelta ja näin tuossa orpanaa ja sitten luin tätä blogia ja oli tosi mukavaa lukea sitä. Somalian reenit alkaa tuota ja voihan nottapeijjoone ku tajusin että tulloo aika rankka elokuu paskassa että muussa asioissa. Mutta täyttä höyryä eteenpäin ja ulkona on paljon kauniita asioita pittäpä mennä muka shoppailemaan tuonne kadulle.

Sambrotta

Pieniä puuskahduksia

Lueskelin tuossa näitä blogin viime kevään päivityksiä. Aika huisia, miten aika on mennyt niin nopeaan, kun niistäkin on jo niin kauan. Ja juu, paljon tuli muistoja mieleen. Ja naureskelin Lonttilan jutuille. Ja ylipäänsä kaikki nuo kohutekstit ja muut. Kylläpä me saatiin hälyä aikaseksi. Saa nähdä miten käy Seinäjoella.

Minä jo eilen palailin vähän Paskan meininkeihin lukemalla sitä keskustelua mitä lehtien välityksellä viime keväänä käytiin ja jostain syystä minua alkoi kamalasti ärsyttää. Sama reaktio kuin silloin kun lehdet ilmestyivät. Onhan se hienoa, että saatiin julkisuutta ja keskustelua, ja melkein jotain aikaseksi, mutta se miten paljon kärjistystä ja puhetta ilman oikeaa kuuntelemista.

Minä jo aika paljon odotan sitä Paskan lämmittämistä (eihän sen ruljanssin aloittamiseen ole enää kuin kaksi viikkoa!). Odotan sitä hyvällä ja pahalla. Toisaalta olen hirveän innostunut, kun taas pääsee heilumaan. Tuota esitystä on kyllä mukava esittää! Mutta sitten taas arveluttaa mennä kaikkien ihmisten eteen vahvana, yhtenä rintamana esittämään suuria asioita. "Meidän Jengi" on nyt ollut melkein kolme kuukautta erillään (tai siis osa siitä, niin kuin minä täällä. Töpöhäntää tekemässähän melkein suurin osa on silti ollut yhdessä) ja nyt me sitten olemme taas esimerkiksi esittämässä Jumalan teatteri -kohtausta samalla tavalla kuin kahdeksan kuukauden yhdessä työskentelemisen jälkeen. Ja mitenkähän työryhmämme on elänyt tämän tauon aikana? Ei voi tietää.

Mutta uutta päin. Tuolla katselin ihania kuviakin. Voi että minulla on ollut ikävä sitä meidän tilaamme! Kaikki ne taulut, arkut ja kaikki. Jopa sitä kuvottavaa kiiwikakkua.

Viikon päästä on jo yksi koulupäivä takana. Viimeinen vuosi Knissä odottaa. Huisia.
Nyt korpeen keräämään vattuja.
Näkyilemisiin.

k