Pieniä puuskahduksia

Lueskelin tuossa näitä blogin viime kevään päivityksiä. Aika huisia, miten aika on mennyt niin nopeaan, kun niistäkin on jo niin kauan. Ja juu, paljon tuli muistoja mieleen. Ja naureskelin Lonttilan jutuille. Ja ylipäänsä kaikki nuo kohutekstit ja muut. Kylläpä me saatiin hälyä aikaseksi. Saa nähdä miten käy Seinäjoella.

Minä jo eilen palailin vähän Paskan meininkeihin lukemalla sitä keskustelua mitä lehtien välityksellä viime keväänä käytiin ja jostain syystä minua alkoi kamalasti ärsyttää. Sama reaktio kuin silloin kun lehdet ilmestyivät. Onhan se hienoa, että saatiin julkisuutta ja keskustelua, ja melkein jotain aikaseksi, mutta se miten paljon kärjistystä ja puhetta ilman oikeaa kuuntelemista.

Minä jo aika paljon odotan sitä Paskan lämmittämistä (eihän sen ruljanssin aloittamiseen ole enää kuin kaksi viikkoa!). Odotan sitä hyvällä ja pahalla. Toisaalta olen hirveän innostunut, kun taas pääsee heilumaan. Tuota esitystä on kyllä mukava esittää! Mutta sitten taas arveluttaa mennä kaikkien ihmisten eteen vahvana, yhtenä rintamana esittämään suuria asioita. "Meidän Jengi" on nyt ollut melkein kolme kuukautta erillään (tai siis osa siitä, niin kuin minä täällä. Töpöhäntää tekemässähän melkein suurin osa on silti ollut yhdessä) ja nyt me sitten olemme taas esimerkiksi esittämässä Jumalan teatteri -kohtausta samalla tavalla kuin kahdeksan kuukauden yhdessä työskentelemisen jälkeen. Ja mitenkähän työryhmämme on elänyt tämän tauon aikana? Ei voi tietää.

Mutta uutta päin. Tuolla katselin ihania kuviakin. Voi että minulla on ollut ikävä sitä meidän tilaamme! Kaikki ne taulut, arkut ja kaikki. Jopa sitä kuvottavaa kiiwikakkua.

Viikon päästä on jo yksi koulupäivä takana. Viimeinen vuosi Knissä odottaa. Huisia.
Nyt korpeen keräämään vattuja.
Näkyilemisiin.

k