Neljässadas viesti

Juhannus tuli ja meni. Keskustelu täällä tuntuu hiljentyneen, eikä ihme. Etäisyyden ottoon tuntuu tarvittavan kosolti aikaa. Jotenkin vieläkin alitajuinen paskanpurkaminen päällä, ei vähiten siksi että ainakin tuo yksi keikka on vielä edessä. Eikä vähiten siksi, että esityksemme päätyi julkisille näyttämöille, saavutti paljon ja jätti sitten koko polemiikista vähän happaman maun.

Näitä tuntuu vaikealta yhä erottaa omasssa pienessä mielessään - esityksen ja prosessin kulkua, julkista puhetta ja yksilöllisiä kokemuksia. Oma fiilikseni Paskan jälkeen on onnellinen mutta hivenen raskas ja vaikeasti hahmotettavissa, ja luulen, että se johtuu ennen kaikkea tuosta julkisesta paskanheitosta ja mustamaalaamisesta. Mitä keskustelulla saavutettiin? Kuka heräsi ja mihin? Puututtiinko esittämiimme kysymyksiin? Vai jatkuuko sama meno ihan niin kuin aina ennenkin? Voiko teatterilla olla suora paikallispoliittinen, jopa päivänpoliittinen merkityksensä? Miksi tällainen esitys pyritään hiljentämään, kaikesta näennäisestä mediahypetyksestä huolimatta? Olisiko keskustelua pitänyt väen vängällä yrittää jatkaa, kohti jotakin pistettä, jossa vuoropuheluun voisi olla tyytyväisempi? Kuinka provosoida enää ketään? Miksi provosoida? Mitä tästä kaikesta seuraa? Mitä kohti olen itse taiteilijanalkuna menossa? Jatkuuko uuden poliittisen teatterin tutkimusprojekti? Millä keinoin, keiden kanssa, miksi, koska? Haluanko ohjata enää?

Pyöritys päässä on aikamoista heti kun käyttää muutamankin minuutin asioiden pohtimiseen. Jokin polku on vielä pahasti levällään, ja toisaalta, jotenkin niin sen täytyy vielä ollakin. Elokuu näyttää, mitä tuleman pitää. Siihen asti yritän tehdä muuta, lomailla, viettää aikaa toisissa tiloissa, maailmoissa.

Pari päivää sitten tuli Voiman juttu postiini. Lehti ilmestyy 3.7., joten lisäilen sen sitten tänne. Pieniä ikäviä asiavirheitä olivat jättäneet tekstiin, mutta muuten kelpo juttu tulossa.

Heinäkuulle mennään. Voikaa hyvin, ihmiset.

Eino