Nöyrä asenne

Ensimmäisen "virallisen´" harjoituspäivän jälkeen minulla on vähän kummallinen olo. En osaa tarkoin kertoa, mikä on vialla tai muuttunut, mutta vielä tämä ei ole se Paska Näytelmä, jollaisena tämän jätin keväällä. Ajoittain tuntui, että tekemisestä puuttui letkeys ja välittömyys. Ilo ja nöyryys tekemiseen ja asioiden kohtaamiseen ei vielä näy. Ajoittain inhosin itseäni siinä lattialla tekemässä lähes satoja kertoja harjoiteltuja juttuja.

Inhottaa, kun itsestä nousee tällä hetkellä vain ylimielistä kusipääenergiaa, asennetta, että tässä ollaan enemmän näyttämässä kuin nauttimassa. Mielestäni se ei ole näyttämöllä kiinnostavaa vaan tympeää ja luotaantyöntävää, vaikka esiintyjä olisi kuinka hyvä. Muutama vuosi sitten näin rock-konsertissa aivan naurettavan hyvän kitaristin, josta näkyi, että se myös itse tiesi sen. Lisäksi jampan koko olemuksesta paistoi, että se oli täysi kusipää. Soittoa oli hienoa kuunnella, mutta koin esityksen luotaantyöntäväksi enkä pitänyt liiemmin koko orkesterista. Myöhemmin samaisena iltana vaihdoin muutaman sanan kitaristin kanssa eikä ensivaikutelmani muuttunut. En halua enkä toivo samanlaista kitaristin kaltaista surullista tilannetta.

Minua pelottaa ja surettaa, että jos en löydäkään näihin pariin esitykseen sitä vanhaa ja iloista tekemisen meinikiä, vaan yrmistelen välinpitämättömänä ja naureskelen ihmisille ja sisäänpäinlämpiäville vitseille. Ja harmittaa mua ne alkeelliset illan virheetkin.

Vaikkapa se myssy.


-aj