Viidentoista sentin vapaa pudotus

Etsin valokuvia seuraaviin harjoituksiin ja löysin muun muassa tämän. Kuvan pieni kiljuva rääpäle on aina herättänyt minussa suunnatonta hilpeyttä ja samalla myös sääliä. Joskus toivoo, että voisi matkata ajassa taaksepäin ja nostaa nuoren minänsä syliinsä, lohduttaa ja sanoa: "Elähän vaivu epätoivoon, pikku raukka. Etköhän sinä selviä." Joskus toivoo, että pystyisi lohduttamaan nykyistä minäänsä samalla itsevarmuudella. Tuleva, hämähäkit, yo-kirjoitukset, henkinen autioituminen, futurismi-tanssi, lauantaina katsottu elokuva, läheisten pärjääminen, pelko itse ja niin moni muu mainitsematta jäänyt seikka kaivaa välillä mieltä.

Kuten jo ennen taukoa mainitsin, olette tervetulleita katsomaan teatteritaiteen lukiodiplomikurssin esitystämme perjantaina kello 14:15 Generaattorille. Vähän kyllä tämäkin pelottaa, sillä harjoiteltavaa kyllä olisi ja yksi ryhmäläinen sairastui. Pelottaa myös, voimmeko sittenkään tuona päivänä esittää koska teatterilta ei ole vielä varmistettu, käykö aika. No. Tarvitsen vain vähän uskoa.

(Ja näytelmähän oli Ei ole leskeä suremassa ja se kertoo mustan komedian keinoin erään kuolleen henkilön omaisista ja heidän surustaan.)

Pientä triviaa: siskoni teki pienenä tuohon samaiseen keittiökomeroon majoja. Kadehdittavaa.

Elinak.

päivittäistä päivitystä päivittelyä päivettymistä

Toiseen näytökseen on tulossa julistavia tasoja. Olen enemmän kuin yllättynyt, vaikka teksti omaani onkin. On sanomisen tarvetta. Kenties juuri siksi tekstiä (=puhetta) on tällä hetkellä helpompi kirjoittaa kuin konkreettisia näyttämökuvia, kohtauksia, actionia.

Jatkamma. Illalla Sexton!

eino

vastuusta ja paradokseista

Viime aikoina minulla on ollut oloja, että poliittisessa teatterissa on kyse jostain sellaisesta, jota juuri kukaan ei halua nähdä. Ja juuri tämä on paradoksaalisesti syy siihen, että sen tekeminen on mahdollista. Ajatukseni kiteytyvät tällä hetkellä pitkälti siihen "Ilkan tekstiin", josta porinaa riittää taatusti ensi-iltaan asti - sen jälkeisestä ajasta puhumattakaan. Mitä teatterissa saa sanoa ja mitä ei? Missä määrin ihmiset pystyvät katsomaan totuutta silmiin? Miksi tällaisten asioiden puhumisesta ja julkituomisesta on niin vaikeaa pitää? Onko meidän velvollisuutemme puhua näistä asioista? Kuinka hyvin tunnemme ja tajuamme vastuumme? Ymmärrämmekö, mitä esityksen väitteistä voi seurata?

Ulkopuolisille todettakoon, että tekstissämme on osia, joiden ääneensanomisesta saattaa saada nk. turpaansa. En tarkoita välttämättä konkreettisesti (vaikka sekin on varteenotettava vaihtoehto), vaan - paljon kohtalokkaammin.

Noh, turha nostella paniikkitiloja tämän enempää. Asiat on vain voitava ajatella loppuun asti yhdessä.

Tämä kaikki epäselvä ja hämärä ajatustenkulku liittyy mielessäni myös siihen katsojapalautteeseen, joka on kantautunut korviini yleisöläpäristämme. Kaikkia juttumme ei todellakaan miellytä. Ja juuri sen takia yhteinen uskomme tähän juttuun on nyt harvinaisen tärkeää. Esityksestä on tehtävä meidän näköisemme ja kokoisemme. Ja mitä vahvempi yhteinen usko juttuun ja niiden kyseenalaistenkin lauseiden merkityksellisyyteen on, sitä ansiokkaampi esityksestämme tulee.

eino

suuongelmia...

suussa tuntuu siltä, että saatan olla pian yhden hampaan verran viisaampi. ei hyvä. voin mielelläni jatkaa tyhmänä oloa, kunhan suu pysyy kunnossa eikä mitään verisiä leikkauksia tarvitse tehdä. kivistää...ien on turvonnut...en halua hampilääkäriin...:(

harjotustauko on tuntunut hyvältä. paahdettiin aika tahdilla viime viikko ja lepo on tullut tarpeeseen. on ehtinyt lukea ja ajatella, käydä äitin luona ja kummityttöä katsomassa.

mahtavaa että saatiin ykkönen läpivedettävään kuosiin, mutta yhdyn edelliseen että muutoksia on vielä tehtävä. kokonaisuus ei ole vielä ihan sitä mitä se voisi olla.
oli itselleni aika yllätys miten kumma yleisökontaktia oli rakentaa. olin jotenkin alusta asti ihan pihalla kun katsomossa oli väkeä!! luonnollisuus ja välittömyys eivät olleet ensimmäiset asiat mitkä mieleen putkahti. toivon niin että tunnelma muuttuu...sitä pitäisi itse olla niin auki koko ajan vaikkei yleisö heti lämpenisikään. pelottavaa...mutta haastavaa.

juu. huomenna lähden mikkeliin ja tutkailen vähän mitäs muun suomen harrastajateatterit ovat puuhailleet. oispa se vänkää jos ensi vuonna oltais mekin siellä asiaamme toitottamassa!

vähän minulla taitaa olla ikävä teitä kaikkia. voikaa hyvin!

sara

Haivenia tulevasta

Tänään on vahva olo esityksestämme. Sen tärkeydestä ja suunnasta. Luulen, että kakkosnäytös tietyllä tapaa manifestoituu. Siitä tulee puolustuspuhe (vaikka puhetta sinänsä tullee vähänlaisesti). Puolustuspuhe nimenomaan siinä mielessä, että tarkoitus on puhua ennen kaikkea joidenkin asioiden puolesta kuin joitakin vastaan. Tämä vaatii tietyllä tapaa esityksemme ja projektimme yhä selkeämpää politisoimista.

Panttaan vielä kirjoitustyöhön rupeamista siksikin, että ykkösen virheet on korjattava alta. Tehtävä niihin ne tarvittavat muutokset, jotta tietää, mistä kakkonen lähtee liikkeelle. Mutta suhina ja suunnittelu kakkosen suhteen tässä päässä on jo kovaa vauhtia käynnissä. Olen innostunut, ja se lupaa hyvää.

Ykköselle tullaan tekemään muutoksia moneen kohtaan, mutta enimmäkseen viilausmielessä. Brechtistä pitää saada voimallisempi. Luulen, että saksa toimii, jos mesitsi tulee sellaisella tanakkuudella, että asian (Kainuu) puolesta oikeasti halutaan taistella ja puhua. Sekä siihen että surrealismiin kaavailen myös podestoilla olevan porukan mukaan ottamista. Ja ylipäätään yhteisen tekemisen konkreettista lisäämistä entisestään. Jumalan Teatteriin tulee vähän lisää tekstiä ja ronskimpi ote. Ilkan tekstiä näillä näkymin jaetaan, ja siitä tehdään esittävämpää. Artaud-tanssissa Aj:lle pitää saada liikkumisesta nauttiva ja voimallinen ote. Niin että siinä oikeasti purkautuu jotain, ja mitä hurjemmalla intensiteetillä, sitä parempi. 60-lukua hinkataan siihen suuntaan, että sen aiheeksi nostetaan selkeästi Lapualaisooppera, eikä epämääräinen aikakausi kaikkine tapahtumineen. Elementit pysyvät siinä samoina, mutta pikku muutoksia tulee niin tanssiin, lauluun kuin tekstiinkin. Lisäksi 60-luvun ja Pasolinin paikat kohtausjärjestyksessä ovat mietinnässä. Niihin tullee myös puvustuksellisia muutoksia. Genet´n tilanne on vielä kokonaan auki.

Yksityiskohtiin palaan myöhemmin.

Eino

Jopas jotain.

On se vain niin, että tästä jutusta tulee vielä hyvä juttu - niin ainakin uskon. Eilinen ekpuoliajan läpäri antoi minulle jopa jotain. Alkaa päästä vähitellen kärryille siitä mitä tulevan pitää. Huomioon ottaen on ilmiselvää, että hiomista on paljon, ehkä uudelleen sovittelemista, sillä jotkut kohtaukset oli minusta jotenkin hitaita/pitkiä, eikä saanut ihan selvää vaihuiko nyt kohtaus vai ei. Toki juttu on niin vaiheessaan, ettei tuon pitäisi vielä niin huolettaa. Kyllä kaikki ajallaan...

Äänen osuus tässä poliittisessa pläjäyksessä on vielä ihan lapsen kengissä, siis en ole vielä juuri tehnyt mitään. Kuten arvasin, jo ennen kuin eilen soittimia mikittelin ja äänipöytään kytkin, tuon äänimmailman kanssa tule olemaan ihan helppoa - ja tottahan se on, kuin vesi. Pitää alkaa välillä pistäytymään treeneissä seuraamassa jutun kehityksen kulkua, ja tehdä tutkimusta tuon tilan suhteen. Ajatus olisi, että musiikki ja kaikki toistettava puhe olisi selvää, ikään kuin ravintolassa taustalla soiva musiikki, niin ettei siihen tarvitse erikseen keskittyä. Siitä tulee saada selvä ja minun tehtäväni onkin jäsenellä kaikki ne äänet omille paikoilleen, että edellä mainittu olisi tosi. Musiikki on yleensäkkin teatterissa hyvä tehokeino ilmaista jotain, mitä ei pelkin sanoin tai liikkein voi tehdä. Se antaa oikean tunnelman, rytmin ja sen tietyn täyteläisyyden tunteen tilanteisiin tehden niistä oivia osia sitä suurta kokonaisuutta varten. Eihän tämä mitään mykkäleffaa ole, eikä tarkoituskaan ole, vaikka eihän mykkäleffatkaan huonompia ole kuin ne joissa se ääni on. Mithää?!?! Onhan mykkäelokuvissakin musiikkia. Hyvä minä. (: Mutta niin.. ihan sama.

Niin. Bändillä on kova työ tehtävänään; treenata biisit hyvään kuntoon, ja ei ainostaan soittaa niitä vain hyvin, vaan myös tulkita ne ja ilmaista sillä soittamisellaan ja olemuksellaan sitä olemisen energiaa, lämpöä ja kylmyyttä, vihaa ja rakkautta, selvyyksiä ja ristiriitaisuuksia, (ja lisää tähän jokin asia, tai useampikin). Laitteistosta on pientä pulaa, mutta yksi puute ainakin on ratkaistu: toinen kapulamikki, jonka itselleni ikiomaksi juuri tilasin kun halvalla tarjosi sen mies, joka minulle tänään soitti Helsingistä puhelimella. Huisaa. Oli tarkoitus aluksi ostaa vastaaotin ilman mikkiä, mutta oli myynyt sen jo aikaisemmin epähuomiossa. Pahoitellen asiaa, tarjosi minulle samalla toisen valmistajan pakettia, johon sisältyvät sekä mikrofoni että vastaanotin (+kaikki tarvittava). Eli hyvä juttu tuo. Pitää vielä tutkailla kaikenlaisia ideoita joita päähäni pilkahtaa.

Eli suunnittelu alkakoon. Ja toiveet kun ilmoittaa vain, niin katsotaan miten on resursseja niitä toteuttaa. Messissä ollaan!

äänisami

ylpiä ja tyytyväinen

Minä olen myös tyytyväinen. Elinaan erotuksena ehkä se, että sekä ohjaajana että katsojana. Ei niin että juttu olisi likimainkaan valmis, mutta läpärit osoittivat, että oikealla suunnalla ollaan ja viritys toimii hienosti. Yksittäiset kohtaukset (Brecht, Jumalan teatteri, surrealismi, 60-luku, ainakin) kaipaavat kyllä vielä hiomista ja muutoksia, samoin kohtausjärjestys pientä muokkausta. Joitain pitkiä tekstiosuuksia tulen myös lyhentämään, turhia krumeluureja. Mutta tästä on hyvä jatkaa kakkosta kohti.

Tuo idea Artaud-tanssin "nauttimisesta" tuntui hyvältä. 60-lukukohtauksen ongelmaksi katson osittain sen sijainnin esityksessä - väärä kohta pitkittää pitkää pätkää entisestään. Ja juu, voisihan siihen alkuun vielä jotain aivojentyhjennystarkkuutta hamuilla. Mutta älä Elina turhan ankara ole itsellesi, tansseilla on tässä iso osansa ja niin sen pitää ollakin.

Erityisen iloinen ja ylpeä olen ja olin eilen siitä, että juttu alkaa haista ryhmältämme, siellä alkaa olla sitä tekemisen meininkiä ja yhteistä voimaa yllin kyllin, ja se lupaa paljon kevättä silmällä pitäen.

Mutta nyt pari päivää iisisti, pistäytyminen Helsingissä ja sitten kakkosen äärelle.

Voimia, lepoa ja vointeja, toverit.

eino

Tyytyväinen katsoja, huolestunut koreografi

Hei

Kiitos läpäristä. Esityksen ilme on todellakin omannäköinen, kukaan ei taatusti tule näkemään "sitä mitä arvelikin" katsomossa, kun minullekin kaikki on edelleenkin uuden, ihmeellisen, yllättävän, räikeän ja lempeän väristä yhtä aikaa.

Kohdat, joita jännitin (yleisön takia, pelkuri minä) menivät erityisen hyvin, kuten kaikki katsojakontaktit ja avantgardepuhe.

Ja pehmeys, tuttuus, turvallisuus, villasukkaisuus kuroivat juttua erinäköisistä palasista huolimatta kokonaisemmaksi. Ainoat kohdat, jotka voisin jutusta erottaa pois, ovat koreografiat. Oloni ei johdu tekemisestänne, vaikka tarkkuutta liikkumiseen voisi toki lisätä elämän loppuun asti, vaan lähinnä suunnista, kuvioista, liikkeistä, jotka tuntuvat nyt käsittämättömiltä. Sirkuspellen kauhunhetki: vitsi ei näy, ainakaan tarpeeksi selvästi.

Siispä tuli mieleeni uudistuksia, jotka kirjaan tähän ylös muistin aikana. Näistä on joskus ollut jo pientä puhettakin:
60-lukujumppaan joku yhtenäinen asuste
bändin keppeilyyn tuplatempo, jos vielä saavat luvan heilua korkeuksissaan
aivojentyhjennyslaulun alun liikkumisiin selkeyttä
Antti-Jussi! Yritetään saada sinut nauttimaan lamppuhäröilystäsi

Njaa. Näyttävätpä mitättömiltä nuo ajatukset tässä näytöllä. Mutta ei liene muuta keinoa edetä kuin erinäisiä pikkuseikkoja vääntämällä. Maalini ei todellakaan ole täydellisten koreografioiden taivaassa vaan siinä, että näkisin teidän nauttivan liikkeistä edes lähes yhtä paljon kuin arkussa puuhailusta. Että liikkeillä tuntuisi olevan mahdollista kertoa samaa juttua, kuvaa, tarinaa, vitsiä, propagandaa.

Voi voi. Anteeksi Eino, poliittinen teatteri herättää minussa edelleenkin enemmän ahdistusta liikkeistä kuin sanoista. Saatan samalla olla yksi todiste siitä, että jokainen kaivaa itse itselleen tärkeitä (itselle poliittisia, äärilaitoihin asti) asioita lavan tapahtumista.

Vielä vähän höpinää. Rentojen syysiltojen demoista on jo aikaa, ja keväämmällä yhteiselle ideoimiselle ei ole jäänyt kovin tilaa. Minäkin olen jäänyt tällaiseksi takapiruksi, oma valintani toki, joka vain vuodattaa blogissa ja syljeksii kattoon harjoituksissa. Syssyn perusteella toisen puoliajan hyörinnälle on kovia odotuksia. Huikean poliittista olisi se, että jokainen jokaisen esiintyjän sana tulisi suoraan omasta suusta, mahasta, päästä vai mistä se lähtee. Tai, kuten jo puhuttua, jostakin ryhmän yhteisestä pankista.

Mutta näin näin tällä kertaa. Ensimmäinen puoliaika ansaitsee jo tällaisenaan paikkansa. Siinä esitettävät kuvat, sanat, tekemiset vaikuttavat hitaasti eivätkä niinkään saa aikaan ainakaan minussa teatterihistorian pohdintoja vaan ennemmin pakottavat katseen juuri tähän aikaan, näihin ajatuksiin. Eiköhän siinä ole jo merkitystä.

Elinam

aamukahvin äärellä

Hyvin toiveikas ja raskas olo jäi eilisestä. Toiveikas, koska näki, kuuli, haistoi ja tajusi mahdollisuudet mitä meillä on. Ja raskas kun ymmärsi työn määrän ja jutun keskeneräisyyden. Stressi herkässä, mutta hymynkare kasvoilla.

Tänään puuhastellaan ja kahlataan kohtauksia alusta eteenpäin hieman uudelleen muokatussa järjestyksessä. Josko joku selkeys tulisi vielä etenemiseen, toivomma.

Viime yö oli melkoista hytinää. Kahdeksan jälkeen tuli herättyä havaintoon, että sähköt on talosta poikki, tai ainakin asunnostani, eikä sulakkeiden vaihtaminen auttanut. Siellä se puukivitalo nyt kylmenee.

Ensi-iltapäivänämme tulee kuluneeksi 75 vuotta Suomen ensimmäisestä siviilipalveluslaista Lex Pekurisesta ja 53 vuotta McDonaldsin perustamisesta.

Päivän valjetessa,

eino

Lukekaa ja ottakaa ihmeessä selvää!!!....

Kävin tänä iltana netissä aika mielenkiintoisella poliittisella historian ja media sivulla! http://www.vapaasana.net/puntari.php3 Sieltä löytyy tietoa pressa ehdokkaista asioitten toiseltakin puolelta ja varsinkin Halosesta voi lukea kovaa Settiä! Myös sain tietoa sosialistisen liikkeen alkuajoista ja synnystä..
Nyt ois johonkin tulevaan väittelyyn vähän jo muita pohjia!

PS: Aj ja Elias käykää te eritoten siellä ja lukekaa pitkään...

T:Samuel L Jackson

Metusalem

Viime vuoden yllättäjä, poliittinen Metusalem odottaa sinua uudelleenjulkaisuna.

Metusalem - Sellaista on elämä

Tarina ja kuvitus: JuhoY
Master of wep: Kahva

Löytyy tuolta, http://kapteeni.daug.net/metukka

käy toki katsomassa
(tarina rullaa eteenpäin sivun oikeassa alanurkassa olevasta nuolinapista)


sanoo Juho

oi, kyllä sittenkin!!

alan olla vakaasti sitä mieltä että tästä meidän jutusta tulee toooooosi hieno! niinku einokin on kirjoitellu, olot vaihtelee päivittäin. harjotuksissa on joskus olo että ihan kauheeta huttua yritetään vääntää, ja missä on joku ajatus ja mieli ja sitten taas ilo ja onni täyttää sielun kun jotain hienoa löydetään. sitähän se on. etsiskelyä ja puolelta toiselle kallistumista koko elämä. (ainakin minun:)

minua jännittää tällä hetkellä lähinnä esityksen rytmi. että miten kaikista pikku osasista tulee mielekäs kokonaisuus. onneksi se ei meikäläisen murhe olekaan. kunhan hyppelen menemään osasissa siinä järjestyksessä kuin sanotaan:) mutta mielelläni hahmottaisin sen myös omassa päässäni ja olisin siihen tyytyväinen.

kauhean kylmä!!!! ja vähän saamaton olo. taidanpa lähteä kotiin tuumailemaan ennen illan tapaamistamme.

miukumiu teille poliitiikanpyörteissä painiville. pidän teistä kaikista kovin:)
-sara

NO HUH HUH NUITA POIKIA......

Joo tosiaan, tänään oli täällä genellä vähän "Poliittista väittelyä"
Mistä johtuu ,että melkein kaikki ainakin tältä näkymältä ovat enemmän vasemmistolaisuuteen suuntautuvia?
Minusta oli hyvä että puhuimme päivän polttavasta asiasta, mutta pientä takertumista oli huomattavissa...
Ainut asia joka jäi mietityttämään oli kommentti "Noi sun kommentit on vähän rasistisia"
Tämä johtui siitä, että haukuin Tarja Halosen ulkonäköä.
Mutta miten se voi olla kärjistetysti rasismia?
Minusta Rasismi on ennakkoluuloja ja syrjimistä...
Okei ehkä mulla on ennakkoluuloja Tarjaa kohtaan, mutta myös taustatietoa ja puhdasta kyllästymistä ja erimielisyyttä tämän Demari ehdokkaan, että hänen puolueensa suhteen.
Mutta en laskisi sitä haukkumista vielä niin "Rasisitiseksi".
Sen perusteellahan voitaisiin sanoa että tämän blogin salasana on "Rasistinen"
Se syrjii ja käsittää ennakkoluuloja ja pitää sisällään vähän totuuttakin,
aivan kuten minun kommenttini Tarjaa Kohtaan.
Mutta nuo poijjaaat illalla (Elias ja AJ) olivat vasta oikein kuin tenttitoimittajia kun ruvettiin jo puhumaan vaihtoehdoista "KOMMUNISMI VAI FASISMI"
Sanoin kantani olevan sitoutumaton. Olen ylpeä tämän hetkisestä arvomaailmastani ja mielipiteistäni.
Enkä tarkoita olla rasisti missään määrin, mutta puhdas "oikeistolainen" (EN PORVARI)...
Se siitä hyvää reeniviikon jatkoa kaikille!!!!!

Kelpo slogan

No nyt se syntyi

...nimittäin idea siitä, mitä Jumalan Teatteri -osio tulisi pitämään sisällään. Tänään kokeillaan, saa nähdä miten ajatukset treenien jälkeen muuttuvat. Idea on varsin simppeli, mutta puhutteleva, uskoisin.

Yksinkertaisuutta kohti... Viime yönä näin jotain unta kirjasta nimeltä Vastarinnan Traditioita, siellä oli outoja kuvia meidän jutustammekin mukana. (Vaikka välillä kyllä emmityttää tämäkin.., missähän määrin tässä on kyse vastarinnasta, mihin esityksen terävin särmä ja kritiikki osuu, missä tästä keskustellaan, mitä katsojat ottavat onkeensa jne. Sunnuntaina saadaan ekan yleisöläpärin myötä hieman esimakua asiasta.)

JT:n vastapainoksi Boalin ja Genet´n hautominen tuntuu yhä vaikealta haasteelta. Müllerin olen tämän esityksen suhteen liki jo unohtanutkin, sen aika on toinen.

Pari reeniä esiintyjäporukalla, yksi koko köörin koonti ja sitten ollaankin jo viikonlopun vilskeissä läpikäyntitunnelmissa.

Sunnuntaita odotellessa,

eino

Mitä taiteen tekemiseen tarvitaan?

Mitä taiteen tekemiseen tarvitaan - ei välttämättä hyvän taiteen, vaan taiteen sinänsä - paitsi tietoa, taitoa ja tradition tuntemusta, joita koulussa voi oppia?

Ensinnäkin on luultava itsestään liikoja. Tarvitaan rohkeutta yrittää mahdottomia ja uskallusta ”epäonnistua, niin kuin ei yksikään toinen uskalla epäonnistua”, kuten Samuel Beckett sanoisi.

Toiseksikin on unohdettava järki, hyöty ja sukulaiset. Tarvitaan sitoutumista ja omistautumista turhuudelle, ei-millekään, kuten Francis Bacon sanoisi.

Kolmanneksi on kehdattava. Tarvitaan sisua sivuuttaa häpeä, kun tuntee olevansa tekemässä jotakin typerää, sillä uusi taide vaikuttaa usein aluksi naurettavalta, kuten Anthony Howell sanoisi.

Neljänneksi on oltava itsekäs. Tarvitaan keskittymistä siihen mistä saa voimaa, ei siihen minkä luulee olevan hyvää, kuten Ernst Billgren sanoisi.

- Annette Arlander

muutamia uusia ja vanhoja

kuvia lisätty myös uptt:n sivuloisille. -e

Maalaukset tulivat! (koossa 110 x 60 cm)

Tämän aamun murusia

"Nimestään huolimatta näytelmä ei ole suoranaisesti poliittinen. Se puhuu silti isoista asioista: taiteesta, yhteiskunnasta ja isien ja lasten suhteesta. /.../Birro tasapainottaa raskaita aiheita osuvalla ironialla ja kuivalla huumorilla/.../"(näytelmästä Työväenluokan viimeiset sankarit)
-näkisittepä julisteen


"Teatterilta kaivataan näinäkin aikoina poliittisuutta. Samaan aikaan ja samat ihmiset kuitenkin väistelevät ja ujostelevat avoimia ristiriitoja. Tässä on paljon aiheellistakin yksinkertaisten kärjistysten kritiikkiä, mutta yhtä paljon siinä näyttää olevan omaa mukavuudenhalua ja paljastumisen pelkoa. Yhteiskunnallisia ristiriitoja ei voi oikein käsitellä - niitä ei voi edes tunnistaa - jos ei pidä ristiriidan mekanismista. Me konfliktia kammoavat taiteilijat poliittisina toimijoina? Siinä on jotakin ristiriitaista. Minkäänlaista poliittista taidetta on tällöin turha kaipailla; taide ei voi olla poliittista, jos sitä tekevät ihmiset eivät ole poliittisia."(juha-pekka hotinen)

Sain inspiraation hyökätä surffikierrokselle eilisen juttutuokion perusteella. Omituista, mutta innostun joka kerta, kun harjoituksissamme mainitaan sana 'poliittinen'. Ja se mainitaan usein. Mutta se tuntuu melkein kuin keskustelemiselta aiheesta eli tärkeältä.

-elinam

Järjestystä olla pittää?

Kässäriämme kieritellessä on noussut esiin muuan hämmentävä asia/ajatus. Kohtaukset voisi esittää lähes missä tahansa järjestyksessä. Olen ollut viime viikkoina epätyydyttyneessä tilassa sen puuttuvan palikan suhteen tuolta ykkösen loppupuolelta, ja ruvennut nyt miettimään, mitä tapahtuisi, jos kohtauspaketin panisi oikeasti ajallisesti sekaisin? Tämä ongelma ainakin poistuisi. Syy-yhteyksien hahmottaminen ehkä vaikeutuisi, siis jatkumon hahmottaminen jarrystä tähän päivään, mutta ei se tunnu muutenkaan tehtävältämme tässä - noudattaa jotain sellaista kummallista lineaarista meininkiä ja availla näitä suhteita. Siinä tullaan väistämättä sellaisten katsojakommenttien eteen että miksi se ja sekin ismi ja immeinen sieltä puuttui ja sen ja sen käsitteleminen oli kyllä perkeleen pinnallista jne. Sekoittamisen etu voisi olla siinä, että juttu pysyisi taatusti yllätyksellisenä - saataisiin juttuun aitoa "tässähän voi tapahtua mitä tahansa" -henkeä ja mukavaa kaoottisuutta.

En ole kuitenkaan ihan varma vielä tästä. Joka tapauksessa siellä on tekstin tasolla yhä ja edelleen kummallisia siirtymiä. Surrealismista loikataan kritisoimaan sitä, miten Virallinen Suomi on taiteilijoihinsa vuosisadan varrella (alkupuolella, tosin, lähinnä) suhtautunut ja Kainuun kanssa rakastelusta Brechtin hengessä hypätään historiallisen avantgarden varsin nykyaikaiseen muotoon puettuun katsojienrajojenkokeilunpiiriin. Ou-ou-outoutta.

Tuuminta jatkuu. Tänään tanssitaan ja kovasti!

eino

Shakespeare, Seiska-lehti ja Jussi Parviainen

M&M ILTA 5.9. Isäntänä 7 Päivää -lehti

Kolmisensataa Seitsemän Päivää lehden ja M&M:n vierasta kokoontui Ravintola Kaarle XII:ssa syyskauden ensimmäiseen M&M:iltaan. Aller Julkaisut oli panostanut niin tarjoiluun kuin ohjelmaankin. Ohjaaja, näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen analyysi Seiskasta tämän päivän avainaikakauslehtenä toi perspektiiviä juorulehden olemukseen -ja legitimisoi sen lukemista muuallakin kuin parturissa tai vessassa. Parviainen vertasi Seiskan tyyliä Molièren ja Shakespearen kontekstikirjoittamiseen.
- Monia nykyajan taideaarteita on pidetty aikanaan rumana ja barbaarisena, Parviainen muistutti.
Parviainen kuvasi Seiskaa myös julkisuuden Anttilan kuvastoksi.
- Se kertoo kuvan kanssa minkä hintainen talo jollain on, paljonko se tienaa. Julkkis huolehtii itse siitä, että vaatteet aina vaihtuu numerosta toiseen ja että tarina etenee, juoneen tulee uusia käänteitä.
Parviaisen mukaan julkkikset ja Seiska tarvitsevat toisiaan, mutta Suomessa julkisuuteen ei sentään pakoteta, toisin kuin näyttelijöitä Yhdysvalloissa, jossa näyttelijän yksityiselämän käänteitä käytetään hyväksi uusien tuotantojen lanseerauksissa.
Pekka Virolainen

Vihinen ja Sauli

Laskisinpa linnunlukuja

Teatteri on vaikeampaa kuin vuorikiipeily, se on kiipeämistä vuorelle katsojien edessä. Ja harjoitusvaiheessa pieniä vuoria tavoitellaan koko ajan, kukin omaansa. Minä katselin eilisen harjoitusten jälkeen lintujen leikkiä kirkontornin ympärillä (johon Matti sanoi: "Varmaan ihan paskassa tuo torni!") ja ajattelin, että miten ihmeessä lintuset asettuvat asemiinsa ja kuvioihinsa törmäilemättä toisiinsa, mutta ihmisjoukossa kulkeminen - tavallisesti kävellen, siivin liitelystä kaukana - tuntuu ainakin itsestäni yleensä aika hikiseltä. Vaikealta. Tekee mieli astua jonkun varpaille, koska joku on jo keksinyt astua omilleni. Ja kuvioista tullaan tietysti helposti proggiksen tansseihin. Jos tanssisimme vapaasti, lintumaisesti liihotellen, törmäilisimmekö vain toisiimme vai kertoisimmeko katsojille enemmän kuin sekunnintarkkojen ennakkosuunnitelmien avulla?

Minä en tällä hetkellä pidä numeroista. Ne huijaavat ihmisiä. Ne ovat mielipiteiden perusteluja, ihmisiä lokeroivia, ajatuksia kahlitsevia. Presidentinvaalissa ehdokkaat ovat numeroita. Heidän mielipiteensä veroista, armeijasta, koiranleluista, kaasuista, kaikesta mahdollisesta ovat numeroin selitettävissä ja vertailtavissa. Taidettakin väännetään numeroiksi - hinnoiksi, palkoiksi, kuinka monta katsojaa, kuinka monta radikaalia tekoa, kuinka monta floppia, kuinka monta menestystä. Tanssi varsinkin on helposti pelkkiä numeroita - askeleet, iskut, hengityskohdat, hypyt. Ja taas ihmiset numeroina - kuinka monta ärsyttävää "elikkää" joku sanoo, kuinka monta huonoa päivää viikossa, kuinka monta avonaista paitaa, kuinka monta pulloa viinaa, minkä ikäinen, minkä pituinen.

Mutta mutta mitä tehdä numeroille? Ne yhdistävät ihmisiä, niihin voi tukeutua, niistä virheet ja epäkohdat näkyvät paremmin kuin epämääräisistä kuvauksista. Mutta numerot tuntuvat vievän kauemmas omien alitajuisten ajatusten luota. Mikä olisi hyvin tehty - gallup, laskin, luku kertoo. Mutta lukua ei voi oikein ymmärtää..

Tähän asti kulki lukuviha. Nyt vilkaisin kelloa (20:48) ja uskon, että tekstissäni on jo tarpeeksi monta sanaa.

Elinam

Tällainen posetiivi tulee esitykseemme Mekaanisen musiikin museosta

Eilen...

Huh Huh mikä LOPPIAINEN!!

Olipa kyllä päivää kerrakseen...
Heräsin n. 7.07 aamulla sohvasta ja puin päälleni ja lähdin linja-autoasemalle päin.
Kaikki vaikutti mukavalta ja ihmeen rauhalliselta...
Mutta se rauhallisuus alkoi tuntua jo hermostuttavalta kun huomasin että asemalla ei ollut ristinsielua!
Katsoin aikataulut ja raivostuin... "Bussit eivät kulje loppiaisena"
Mikä turha pyhäpäivä..
Päätin, että selviän tästä panikoimatta ja kunnialla. Vaihtoehdot olivat vähissä. kotiin pitäisi päästä.. vatsassa kurni.. jalat olivat väsyneet.. suihkuun on päästävä ja saatava vaihtovaatteita!!
Päätin lähteä katsomaan onko valtionrautateillä mitään toivoa suhteeni.
Minulla kannattaisi olla parempi suuntavaisto...
No, eksymisen ja haappuilemisen jälkeen saavuin pelottavan hiljaiselle asemalle.
Myyntikopit kiinni... katsoin aikatauluja.. 10.29... paltamoon... Jes!
Ei!!! se tuleekin loppiaisena klo 11.41... Perhana!
Toivo alkoi hiipua mutta paluuta ei enää ollut.
Puhelimessani oli akkua vain yhteen puheluun, tuo puhelu pitäisi käyttää tarkoin.
Päätin lähteä Eliaksen luo ja matka jatkui...
Saavuin jo melkein näännyksissä Eliaksen talon luo päätin soittaa hänelle että tulisi avaamaan oven.
Rakas ystäväni ei vastannutkaan minun puheluuni ja minulta loppui akku!!
Ei siinä muutakaan auttanut kuin koputtaa ja koputtaa ja koputtaa ja koputtaa....
"Missä helvetin horroksessa ne on!" Ajattelin.
Päätin kysyä heidän naapureiltaan että jos soittaisivat heille, että he avaisivat oven.
Naapurin isäntä kyllä kuunteli mitä sanoin. Mutta... "Mene ja koputa jollain kyllä ne herrräää:" ja hän sulki oven.
Minut valtasi jo pieni epätoivo mutta parin koputtelun jälkeen eliaksen isä avasi oven ja pääsin sisälle ja sain ladattua kännykkäni ja nauroimme koko jutulle Eliaksen kanssa ja nukuimme hänen huoneessaan kunnes minä lähdin siinä 11 aikaan kohti Paltamoa!

(kekseliäs otsikko)

Nyt minä taas ihmettelen, miten monipuolinen tutkimusryhmä meillä onkaan. Onneksi Suomessa miltei joka seuran tiimoilta on tapana pitää erilaisia näytöksiä - pian voisimme rojektimme palasia esittämällä osallistua niin veteraanien, voimistelijoiden, musiikkiopistojen, tanssikoulujen, ratsastusseurojen kuin jalkapalloseurojen kevätjuhliin.

Mutta luultavasti esittämällä useamman kuin yhden kohtauksen missä tahansa kevätjuhlassa aiheuttaisimme ainakin konservatiivisimmalle väelle kainaloiden hikoamista.

Minä en nyt mitenkään keksi muuta. Vaikka yritän keksiä, ja kello on kohta viisi, ja minä olen ollut täällä odottamassa kuudelta alkavia harjoituksia jo neljästä.

Elinam

"ohoh, miehän johan tässä voemistelujoukhoja"

Palvottavia hetkiä

Hämmennyin kovin kun näin tutut kuvat uudessa yhteydessä. Seuraava reaktio oli, että suuni levisi mielipuoliseen hymyyn. Nyt en voi katsoa kuvia yhtään kauemmin. Olen kyllästynyt niihin ja löytänyt jo vaikka kuinka monta virhettä.

Mutta voi hyvä ihminen kun minä nautin kuvien ottamisesta! Olin jo jonkin aikaa halunnut valokuvata, mutta paskana olevan jalkani takia en voinut sitä tehdä. Kuvaaminen on äärimmäisen tyydyttävää hommaa, varsinkin jos aluksi oikean kuvakulman löytyminen tuntuu vaikealta eikä kamera millään meinaa totella, mutta kuitenkin kykenee lopulta vangitsemaan sen, mitä on jo jonkin aikaa hakenut mielessään. Minä palvon kuvia. Oikeasti.

Toinen asia mistä nautin tapahtui eilen harjoituksissa. Pääsin harjoittelemaan kanssanne Genêt-kohtausta! Oli tosi kivaa heittäytyä johonkin pitkän tauon jälkeen, vaikka se olikin toisaalta hieman vaikeaa (minulla näet soi koko ajan päässä The Sims 2:n musiikit, raastavaa). Muutenkin pidän kyseisestä kohtauksesta, tai sen ideasta oikeastaan, kaunis.

Mutta nyt loppui pelleily. Kerro meille missä puhuva laama on, ja me poltetaan sun talo poroks. (Tarkoitat tai?)

Elinak.

Im Kainuu kann man skilaufen (fotot Elina K)

Lonttilan räppäysmaisemia osat 1-4: "Talvinen kotikuntani"

Balticin nettifoorumi

Kiinnostavaa teatterikeskustelua netissä Baltic Circlen jäljiltä (in english) täällä

Again this was written by journal Sam

"KEPU PETTÄÄ AINA!"

Joo tosiaan toi lause tuli kuultua eilis illalla ku aj ja elias jäi genelle ja meillä oli ihan uskomattoman, suorastaan raivoisa väittely uskonnosta, politiikasta ja historiasta. (Mutta onneksi ihan hyvällä mielellä)

LOPPUTULOS:
SAMI: Matti Vanhanen +++++ Tarja Halonen -----
Elias: Matti Vanhanen & Sami --------- Tarja Halonen ++++++++
Aj: Matti Vanhanen------ Sami +++-- Tarja Halonen +++++++-

100 päivää ensi-iltaan

Tänään jännittää. 15 treeniä ykkösnäytöstä edessä tammikuussa ja tulosta pitäisi tulla. Painetta on, jonkin verran, täytyy myöntää. 15 treeniä tarkoittaa kutakuinkin sitä, että kohtaus per päivä, vaikka harjoittelemmekin paria kolmea illassa. Mutta siihen voi suhteuttaa myös, miten vähän aikaa kullekin kohtaukselle on.

Tänään uppoudutaan Jean Genet´n maailmaan, tai käsitykseeni/käsitykseemme siitä. Kohtaus on valokuvamainen, ikään kuin yksi pysäytetty, hidastettu otto, yksinkertainen luonnos, musiikillinen piirros, fyysinen kuva, josta Genet´n maailma toivoakseni avautuu katsomoon asti.

Kuluneet päivät olen kirjoitellut. Stressiä tuottaa edelleen ne vaikeimmat palat: Jumalan teatteri ja sitä edeltävä kohtaus. On alkanut tuntua siltä, että pitää nyt vain keskittyä olemassaoleviin kohtauksiin ja takoa näitä puuttuvia sitten kun aika on oikea. Vaikka menisi huhtikuulle.

Harjoituksia on kyllä ehtinyt jo kaivatakin. Visiot esityksestä etenevät toki päätteen äärelläkin, mutta on se toista riehua tuolla salissa ja hahmotella sitä ja tätä maailmaa sinne, kuitenkin.

Myrskyä päin. Lihakset ja nivelet huutavatkin jo liikuntaa ja kimppakivan iloja.

eino

Kuulumisia Kajaanista

Inspiraatiota Genet-kohtaukseen...

Päivän mietelause

Kun kuulen sanan kivääri, tartun kulttuuriini.

"Taiteilijat - nuo yhteiskunnan syöttöelätit"

"Kulttuurimäärärahat ovat Suomen valtion budjetista 0,2 prosenttia. Yritystukia maksetaan monikymmenkertainen määrä. Kulttuurimäärärahoista alle kahdeskymmenesosa on taiteilijoille maksettavia apurahoja. Useimmat taiteilijat eivät saa apurahaa. Sen sijaan esimerkiksi kaikki maanviljelijät saavat - heidän saamallaan tuella on vain eri nimi. Sosiaaliturva on Suomessa olennaisempi taiteen rahoitusmuoto kuin valtion ja kuntien kulttuurimäärärahat. Taiteilunhaluinen on tiennyt, ettei hänkään voi kuolla nälkään, joutua asunnottomuuteen tai pakkotyöhön. Tilanne on muuttumassa. Eniten kurjistumista lisää sosiaaliturvan supistaminen ja yhä pakottavampi "työhön kannustaminen", josta on tullut sosiaalipolitiikan ohjenuora. Nykyään siltä, joka yrittää tehdä taidettaan sosiaaliturvan varassa, evätään sosiaaliturva. Usein hänet pakotetaan työvoimatoimistossa allekirjoittamaan paperi, jossa hän ilmoittaa lopettavansa "taiteellisen työnsä kannattamattomana". Näin taiteilijasta tulee oikeaa työvoimaa, ja hänet voidaan työvoimatoimiston kautta ujuttaa "oikeaan työelämään" vaikkapa puhelinmyyjänä."

Jumppabarbit

Terve

Odotan jo harjoitusten alkua, innolla ja jännityksellä. Eilen sain idean suuresta voimistelujoukkueesta, joka liikehtii hurmiohenkiseen musiikkiin. Siinä on ehkä pientä pohjaa 60-lukutanssailuun. Olkaatte siis valmiita kinkunsulatusjumppaan!

Hyvää uutta vuotta kaikille.

Elinam