tiistaina, tammikuuta 03, 2006

"Taiteilijat - nuo yhteiskunnan syöttöelätit"

"Kulttuurimäärärahat ovat Suomen valtion budjetista 0,2 prosenttia. Yritystukia maksetaan monikymmenkertainen määrä. Kulttuurimäärärahoista alle kahdeskymmenesosa on taiteilijoille maksettavia apurahoja. Useimmat taiteilijat eivät saa apurahaa. Sen sijaan esimerkiksi kaikki maanviljelijät saavat - heidän saamallaan tuella on vain eri nimi. Sosiaaliturva on Suomessa olennaisempi taiteen rahoitusmuoto kuin valtion ja kuntien kulttuurimäärärahat. Taiteilunhaluinen on tiennyt, ettei hänkään voi kuolla nälkään, joutua asunnottomuuteen tai pakkotyöhön. Tilanne on muuttumassa. Eniten kurjistumista lisää sosiaaliturvan supistaminen ja yhä pakottavampi "työhön kannustaminen", josta on tullut sosiaalipolitiikan ohjenuora. Nykyään siltä, joka yrittää tehdä taidettaan sosiaaliturvan varassa, evätään sosiaaliturva. Usein hänet pakotetaan työvoimatoimistossa allekirjoittamaan paperi, jossa hän ilmoittaa lopettavansa "taiteellisen työnsä kannattamattomana". Näin taiteilijasta tulee oikeaa työvoimaa, ja hänet voidaan työvoimatoimiston kautta ujuttaa "oikeaan työelämään" vaikkapa puhelinmyyjänä."

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

kuka on lainauksen lähde?

12:31 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

ah kun unohtui kyydistä. Teemu Mäki.

10:12 ap.  

Lähetä kommentti

<< Home