Laskisinpa linnunlukuja
Teatteri on vaikeampaa kuin vuorikiipeily, se on kiipeämistä vuorelle katsojien edessä. Ja harjoitusvaiheessa pieniä vuoria tavoitellaan koko ajan, kukin omaansa. Minä katselin eilisen harjoitusten jälkeen lintujen leikkiä kirkontornin ympärillä (johon Matti sanoi: "Varmaan ihan paskassa tuo torni!") ja ajattelin, että miten ihmeessä lintuset asettuvat asemiinsa ja kuvioihinsa törmäilemättä toisiinsa, mutta ihmisjoukossa kulkeminen - tavallisesti kävellen, siivin liitelystä kaukana - tuntuu ainakin itsestäni yleensä aika hikiseltä. Vaikealta. Tekee mieli astua jonkun varpaille, koska joku on jo keksinyt astua omilleni. Ja kuvioista tullaan tietysti helposti proggiksen tansseihin. Jos tanssisimme vapaasti, lintumaisesti liihotellen, törmäilisimmekö vain toisiimme vai kertoisimmeko katsojille enemmän kuin sekunnintarkkojen ennakkosuunnitelmien avulla?
Minä en tällä hetkellä pidä numeroista. Ne huijaavat ihmisiä. Ne ovat mielipiteiden perusteluja, ihmisiä lokeroivia, ajatuksia kahlitsevia. Presidentinvaalissa ehdokkaat ovat numeroita. Heidän mielipiteensä veroista, armeijasta, koiranleluista, kaasuista, kaikesta mahdollisesta ovat numeroin selitettävissä ja vertailtavissa. Taidettakin väännetään numeroiksi - hinnoiksi, palkoiksi, kuinka monta katsojaa, kuinka monta radikaalia tekoa, kuinka monta floppia, kuinka monta menestystä. Tanssi varsinkin on helposti pelkkiä numeroita - askeleet, iskut, hengityskohdat, hypyt. Ja taas ihmiset numeroina - kuinka monta ärsyttävää "elikkää" joku sanoo, kuinka monta huonoa päivää viikossa, kuinka monta avonaista paitaa, kuinka monta pulloa viinaa, minkä ikäinen, minkä pituinen.
Mutta mutta mitä tehdä numeroille? Ne yhdistävät ihmisiä, niihin voi tukeutua, niistä virheet ja epäkohdat näkyvät paremmin kuin epämääräisistä kuvauksista. Mutta numerot tuntuvat vievän kauemmas omien alitajuisten ajatusten luota. Mikä olisi hyvin tehty - gallup, laskin, luku kertoo. Mutta lukua ei voi oikein ymmärtää..
Tähän asti kulki lukuviha. Nyt vilkaisin kelloa (20:48) ja uskon, että tekstissäni on jo tarpeeksi monta sanaa.
Elinam
Minä en tällä hetkellä pidä numeroista. Ne huijaavat ihmisiä. Ne ovat mielipiteiden perusteluja, ihmisiä lokeroivia, ajatuksia kahlitsevia. Presidentinvaalissa ehdokkaat ovat numeroita. Heidän mielipiteensä veroista, armeijasta, koiranleluista, kaasuista, kaikesta mahdollisesta ovat numeroin selitettävissä ja vertailtavissa. Taidettakin väännetään numeroiksi - hinnoiksi, palkoiksi, kuinka monta katsojaa, kuinka monta radikaalia tekoa, kuinka monta floppia, kuinka monta menestystä. Tanssi varsinkin on helposti pelkkiä numeroita - askeleet, iskut, hengityskohdat, hypyt. Ja taas ihmiset numeroina - kuinka monta ärsyttävää "elikkää" joku sanoo, kuinka monta huonoa päivää viikossa, kuinka monta avonaista paitaa, kuinka monta pulloa viinaa, minkä ikäinen, minkä pituinen.
Mutta mutta mitä tehdä numeroille? Ne yhdistävät ihmisiä, niihin voi tukeutua, niistä virheet ja epäkohdat näkyvät paremmin kuin epämääräisistä kuvauksista. Mutta numerot tuntuvat vievän kauemmas omien alitajuisten ajatusten luota. Mikä olisi hyvin tehty - gallup, laskin, luku kertoo. Mutta lukua ei voi oikein ymmärtää..
Tähän asti kulki lukuviha. Nyt vilkaisin kelloa (20:48) ja uskon, että tekstissäni on jo tarpeeksi monta sanaa.
Elinam
posted by Eino Saari at 9.1.06
2 Comments:
tietynlainen vapaus, törmäily ja liihottelu kuulostaa kivalta... mutta minä tarvitsen ne laskut ja numerot..valitettavasti. tälläinen kömpelö eimusiikinvietävissäolevaeitanssijaolento tarvitsee tiedon milloin ja miten jalkaa pitää liikuttaa ja mihin päin. silloin voi edes yrittää tehdä jotakin jotenkin tai muuten ei mistään tule mittään. nii-i. -sara
juu niin on, numeroita ilman ei maalima pärjää, kun en ainakaan ole kuullut keksityn niitä ilman pärjäävää, koossa pysyvää liihottelua, sitä kivaa.
ei tule mittään tuosta minun numerokauhuisesta tanssimietiskelystä, se on vähän samaa kuin vesikauhuinen uimari alkaisi tilittää. sorppa...-elma
Lähetä kommentti
<< Home