Viidentoista sentin vapaa pudotus

Etsin valokuvia seuraaviin harjoituksiin ja löysin muun muassa tämän. Kuvan pieni kiljuva rääpäle on aina herättänyt minussa suunnatonta hilpeyttä ja samalla myös sääliä. Joskus toivoo, että voisi matkata ajassa taaksepäin ja nostaa nuoren minänsä syliinsä, lohduttaa ja sanoa: "Elähän vaivu epätoivoon, pikku raukka. Etköhän sinä selviä." Joskus toivoo, että pystyisi lohduttamaan nykyistä minäänsä samalla itsevarmuudella. Tuleva, hämähäkit, yo-kirjoitukset, henkinen autioituminen, futurismi-tanssi, lauantaina katsottu elokuva, läheisten pärjääminen, pelko itse ja niin moni muu mainitsematta jäänyt seikka kaivaa välillä mieltä.

Kuten jo ennen taukoa mainitsin, olette tervetulleita katsomaan teatteritaiteen lukiodiplomikurssin esitystämme perjantaina kello 14:15 Generaattorille. Vähän kyllä tämäkin pelottaa, sillä harjoiteltavaa kyllä olisi ja yksi ryhmäläinen sairastui. Pelottaa myös, voimmeko sittenkään tuona päivänä esittää koska teatterilta ei ole vielä varmistettu, käykö aika. No. Tarvitsen vain vähän uskoa.

(Ja näytelmähän oli Ei ole leskeä suremassa ja se kertoo mustan komedian keinoin erään kuolleen henkilön omaisista ja heidän surustaan.)

Pientä triviaa: siskoni teki pienenä tuohon samaiseen keittiökomeroon majoja. Kadehdittavaa.

Elinak.