Tyytyväinen katsoja, huolestunut koreografi

Hei

Kiitos läpäristä. Esityksen ilme on todellakin omannäköinen, kukaan ei taatusti tule näkemään "sitä mitä arvelikin" katsomossa, kun minullekin kaikki on edelleenkin uuden, ihmeellisen, yllättävän, räikeän ja lempeän väristä yhtä aikaa.

Kohdat, joita jännitin (yleisön takia, pelkuri minä) menivät erityisen hyvin, kuten kaikki katsojakontaktit ja avantgardepuhe.

Ja pehmeys, tuttuus, turvallisuus, villasukkaisuus kuroivat juttua erinäköisistä palasista huolimatta kokonaisemmaksi. Ainoat kohdat, jotka voisin jutusta erottaa pois, ovat koreografiat. Oloni ei johdu tekemisestänne, vaikka tarkkuutta liikkumiseen voisi toki lisätä elämän loppuun asti, vaan lähinnä suunnista, kuvioista, liikkeistä, jotka tuntuvat nyt käsittämättömiltä. Sirkuspellen kauhunhetki: vitsi ei näy, ainakaan tarpeeksi selvästi.

Siispä tuli mieleeni uudistuksia, jotka kirjaan tähän ylös muistin aikana. Näistä on joskus ollut jo pientä puhettakin:
60-lukujumppaan joku yhtenäinen asuste
bändin keppeilyyn tuplatempo, jos vielä saavat luvan heilua korkeuksissaan
aivojentyhjennyslaulun alun liikkumisiin selkeyttä
Antti-Jussi! Yritetään saada sinut nauttimaan lamppuhäröilystäsi

Njaa. Näyttävätpä mitättömiltä nuo ajatukset tässä näytöllä. Mutta ei liene muuta keinoa edetä kuin erinäisiä pikkuseikkoja vääntämällä. Maalini ei todellakaan ole täydellisten koreografioiden taivaassa vaan siinä, että näkisin teidän nauttivan liikkeistä edes lähes yhtä paljon kuin arkussa puuhailusta. Että liikkeillä tuntuisi olevan mahdollista kertoa samaa juttua, kuvaa, tarinaa, vitsiä, propagandaa.

Voi voi. Anteeksi Eino, poliittinen teatteri herättää minussa edelleenkin enemmän ahdistusta liikkeistä kuin sanoista. Saatan samalla olla yksi todiste siitä, että jokainen kaivaa itse itselleen tärkeitä (itselle poliittisia, äärilaitoihin asti) asioita lavan tapahtumista.

Vielä vähän höpinää. Rentojen syysiltojen demoista on jo aikaa, ja keväämmällä yhteiselle ideoimiselle ei ole jäänyt kovin tilaa. Minäkin olen jäänyt tällaiseksi takapiruksi, oma valintani toki, joka vain vuodattaa blogissa ja syljeksii kattoon harjoituksissa. Syssyn perusteella toisen puoliajan hyörinnälle on kovia odotuksia. Huikean poliittista olisi se, että jokainen jokaisen esiintyjän sana tulisi suoraan omasta suusta, mahasta, päästä vai mistä se lähtee. Tai, kuten jo puhuttua, jostakin ryhmän yhteisestä pankista.

Mutta näin näin tällä kertaa. Ensimmäinen puoliaika ansaitsee jo tällaisenaan paikkansa. Siinä esitettävät kuvat, sanat, tekemiset vaikuttavat hitaasti eivätkä niinkään saa aikaan ainakaan minussa teatterihistorian pohdintoja vaan ennemmin pakottavat katseen juuri tähän aikaan, näihin ajatuksiin. Eiköhän siinä ole jo merkitystä.

Elinam