Tarrojen liimailu on jo vanha juttu

Interaktiivista mainontaa

Puhekuplaprojekti kritisoi tylsien mainosten ylivaltaa.

New Yorkilainen freelance-ad Ji Lee sai idean. Hän painatti nelisen vuotta sitten 15 000 puhekuplatarraa ja liimasi niitä mainoksiin ympäri kaupunkia. Hän arveli, että joku kirjoittaisi kupliin jotain. Näin kävikin.

Hän kävi kuvaamassa kuplia ja kokosi kuvia nettiin. Kuvissa vaatteita mainostava muikea nainen kyselee: "Mikä sota?" ja toinen pyytää katsojaa pelastamaan itsensä objektiksi tekemiseltä. I Robot -elokuvan mainoksessa tarra käskee olemaan hiljaa ja shoppaamaan. IBM:n mainoksessa pukumies kertoo käyttävänsä konetta pornon lataamiseen.

Nyt tarrat ovat lopussa, mutta Ji Lee on jo tilannut 10 000 uutta. Projektinsa hän rahoittaa tekemällä mainoksia.

Hmm. Mainoksia kritisoiva mainosmies? Mitä Ji Lee oikeastaan haluaa sanoa?

"Jos mainostajat kerran haluavat peittää koko maailman mainoksillaan, niiden pitäisi ainakin olla kiinnostavia. Nyt 99,9 prosenttia mainoksista on uskomattoman tylsiä", hän sanoo sähköpostitse.

Ji Lee sanoo projektin olevan myös tapa sovittaa hänen omia mainosmaailmassa tekemiään syntejä.

No, varmasti myös keino tehdä nimeä ja herättää työnantajien kiinnostusta.

Tähän mennessä siviilipoliisit ovat sakottaneet Ji Leeta kolme kertaa. Sakot ovat hänestä pieni riesa.

"Kun poliisi saa minut kiinni, olen hyvin kohtelias. Vannon, että en tee tätä enää koskaan," hän sanoo.

Tarrojen liimaaminen on niin hauskaa, ettei reilun 40 euron maksu tunnu missään.

"On todella tyydyttävää liimata tarra ja käydä myöhemmin katsomassa, mitä ihmiset ovat siihen kirjoittaneet. Voisin jatkaa tätä projektia loppuelämäni", hän sanoo.

Elina Venesmäki

www.thebubbleproject.com

(Ylioppilaslehti 28.10.2005)

Puuhastelusta

Sahaamisessa, maalaamisessa, poraamisessa ja mahjongin pelaamisessa on jotain samaa. Aivoratastot lepäävät, saa keskittyä johonkin näennäisesti täysin hyödyttömään, tulee hiki ja olo on eloisa.

Saatan ruveta ajattelemaan liiaksi, joten palaan sorvin ääreen.

eino

perjantaiehtoota

Olen - aika vaikean viikon jälkeen - suht huojentuneella tuulella. Olen kirjoittanut pari päivää yhtä ja samaa tekstiä kakkosen alkuun, ja nyt se toimii ja manifestoituu, hienosti. Huomenna siitä lisää.

Edessä on räppäystä ja läpäröintiä ykkösen suhteen. Kakkoselle ei millään keretä nyt. Hieman huolettaa sieltä täältä tihkuva kehno terveystilanne tämän kaiken muun lopunajanressin ohessa. Pitkä päivä edessä, joten sitä ennen Lepo.

eino

lisää vuodatusta..

...tulleepi täältä.

ensinnäkin haluan (nolosti muka vain näin kirjallisesti) pyytää anteeksi sitä miten olen viime aikoina tähän juttuun, itseeni, einoon ja ryhmään suhtautunut. anteeksi. naaman vääntely ja tuskastelu ei ole mielestäni mitenkään perusteltua tässä vaiheessa. tai missään vaiheessa. mutta naamani on vääntynyt harjoituksissa, tekstiä lukiessa ja ihan omaa naamaa peilistä tuijottaessa sellaisiin irvistyksiin ettei mittään järkeä.

olen ihan omasta valinnastani jutussa mukana, ja matkan varrella on ollut paljonkin mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin suuntaan juttua viedään tai mikä oma roolini ryhmässä ja jutussa on. olenko sitä silti tehnyt? no en tarpeeksi ainakaan...jos olisin, minulla ei kai olisi nyt tällainen olo.

olen ahdistunut lähestyvästä ensi-illasta. olen ahdistunut siitä, etten koe rooliani jutussa mitenkään tärkeäksi. rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että olen aivan tosissani, kaikissa sielun ja ruumin voimissani harkinnut vakavasti leikin jättämistä kesken. olen ahdistunut, koska minusta tuntuu että olen menettänyt sanomisen tarpeen ja halun seisoa jutun, ihmisten ja "ajamiemme" asioiden takana. ja se on pelottavaa...voitte uskoa.

mieleeni tuli eilen hassuja muistoja viime syksyltä. kun me haahuilimme kadulla valkoisissa, ja oltiin niin että "perkele, meillä on asiaa, huomatkaa meidät ja kylttimme"..tai kun istuttiin juhon kanssa parnellsissa tunti hiljaa ja se piru tilas kaljaa ja minä vaan kahvia kun olin niin raukka. mutta siinä oli niin sitä tekemisen meininkiä vaikkei varsinaista esitystä sillon harjoiteltukaan. minä kaipaan sitä aikaa...ja sitä mimmonen minä oli tämän jutn suhteen sillon. niin toiveikas ja innostunut. hittosoikoon.

minua kauhistuttaa tämä esitys ehkä eniten kuin mikään missä olen aikaisemmin kymmenen vuoden aikana ollut mukana. mutta en minä hommaa kesken jätä. en perkele. sen verran sisukas pitää olla. nyt pitää tehdä kaikki mahdollinen että jutusta tulee kirkas. oma. meidän kaikkien oma. ja tämä irvistely saa luvan loppua nyt.

Sara

Oletko amerikkalainen? Tsekkaa tästä, mihin verorahasi menevät!

Jatkotulva

Kiitos Elina virkistävistä pohdinnoista.

Minä mietin eilen iltasella, onko mahdollista, että esitystämme on harjoiteltu jossain mielessä myös liian pitkään. Väsymistä, turtumista on havaittavissa tähän mesitsitulvaan, joka ei kuitenkaan ole päivänvaloaan vielä nähnyt. Jutun veivaaminen eessuntaassun aiheuttaa siis ainakin sellaisia keloja, että sanoma, viesti, päälauseet yms. sumenevat. Ja silti sitä itse sanottavaa siellä on paljon, liiaksikin, kenties.

Sara jutteli tuossa että jutun tekeminen nimenomaan omalle itselle merkitykselliseksi ja tärkeäksi on välillä pahastikin hakusessa. Tämä sai minut miettimään esiintyjyyttä tässä, sitä mikä jutussa lopulta on lauman, mikä yksilöiden, mikä minun käsialaa. Joskus loppusyksystä tein sellaisen päätöksen hiljaa mielessäni, että tässä saa nyt näkyä minun ajatteluni ja reippaasti, että minun ei tarvitse sitä pimitellä eikä salailla, vaan antaa palaa. Päätöksessä on puolensa. Se mahdollistaa paljon, mutta tekee monet osiot esityksessä myös muille vaikeasti lähestyttäviksi. Eipä silti, ei tätä mihinkään varsinaiseen tilityksen muotoon ole koskaan kirjoitettu, vaikka siellä tietyt tahot saavatkin melkoista kyytiä. Ikävältä valinnoissa tuntuu se, että yksilöt nousevat tästä heikosti, enkä osaa oikein sanoa miksi. Koko juttu on kirjoitettu sellaiseksi, että lavalla näkyy - yksittäisistä yhden ihmisen revittelyistä, kuten Artaud-pätkästä huolimatta - koko ajan joukko, ryhmä, voimineen ja heikkouksineen. Konseptissa on siis varmasti vaikea nähdä ja tuntea oman osuutensa elintärkeyttä, ja tästä nyt osin itseäni soimaan.

Luulen, että kakkosen puuttuva aloitustekstiosuus kääntyy vielä voitoksemme. Tai ainakin - näköiseksemme, kokoiseksemme. Tykkään siitä "Samin tekstin" konkretiasta, mutta se ei ole vielä tarpeeksi "meidän". Eipä silti, ei noita ideoita tuossa muodossa ole toteutettu vielä missään Suomessa. Eikä kai muuallakaan.

Niin, jos jossakin, niin niiden lauseiden takana tai edessä tai keskellä tämän ryhmän pitäisi kaikessa hajanaisuudessaan seisoa.

Lopetanpa nyt, jatkan myöhemmin.

eino

Vuoto

Ensi-ilta kulta, olet tulossa nyt kohti vähän ylinopeutta, hidasta vähän

Luin blogiamme. Täällä ollaan ilmaistu huolta Vesku Loirin ja omasta jaksamisesta ja häkkikanoista ja rahan vallasta. Käsikirjoitustekstejämme ei ole sivuilla pahemmin ruodittu, niin kuin ei Kainuun kurjistumistakaan. Sikäli hassua, kun päivänä jos toisena olemme harjoituksissa puurtaneet niiden kanssa itsestäänselvyyksinä. Kaikkea ei toki voikaan lähteä kyseenalaistamaan, mutta juuri siinä on pieni poliittisen teatterin sisäinen jähmettäjä: asioita tulee pidettyä tekijöille selvinä ja yhteisinä. Toivottavasti tämä ei kuulosta syyttävältä, koska tarkoitukseni on ennemmin tutkailla sitä, mitä toimintamme on ollut luonnollisen ja pakottoman tuntuisesti, eikä suinkaan vaatia jotakin muuta.

Tottakai esimerkiksi arvoladatussa tulevaisuuspärskeet-kohtauksessa olen empimättä ja kyselemättä kaikkien hassujen ja todenmukaistenkin visioiden kannalla. MUTTA onko tarkoitus, että senkin kohdan lausahdukset ovat juuri niitä, joita lähestulkoon joka ikinen suomalainen suostuisi toivomaan? (esim. "Kaikissa kaupungeissa on turvallista liikkua")Pitäisikö minun löytää huutojen väliin joku toive, jota yksin itse ja omalla toiminnallani olen ensisijaisesti valmis haluamaan tai jota vain me Paskat olemme vaatimassa? Onko poliittista teatteria näin ollen kahta erilaista: Sellaista, joka auttaa huomaamaan asioita, joita kaikkien olisi hyvä ja oikein pohtia ja sitten sellaista, joka osoittaa jonkun jaon, rajan: me olemme tällä puolella, te toisella, me haluamme tätä, te ette halua, te ette ymmärrä, provosoitukaa?

Miksi jaotella. Poliittinen teatteri lienee molempia pakosti. Kenen joukoissa seisot - sekä kysymyksenä, pohtimaan laittamisena että itsestäänselvyytenä, rajanvetona, kielen näyttämisenä.

Vanhoista blogiteksteistä löysin tähän hetkeen, ensi-illan uhkaavaan lähestymiseen, pari ehkä vain lisäpurtavaa aiheuttavaa (eli ei projektin reippaan, sujuvan etenemisen kannalta hyödyllistä, niin kuin tämä paasaaminen miltään osin ei olekaan) mutta silti itselleni tärkeää kirjoitusta. Haluan nimittäin seistä jutun takana ainakin juuri sen verran, että uskallan kohtuullisen itsevarmana, hyvällä mielellä ja luottavaisena istua kakkosnäytöksessä paattiini ja esitellä palasen itsestäni ja vanhoista valokuvistani ja kaikesta poliittis-taiteelliseen sävyyn.

Ensimmäinen miete syntyi Teemu Mäen näille sivuille lainatusta esseepätkästä, jossa puhutaan, että on vähän väärin kuvitella, että taiteilijan pitäisi omistaa ensin joku sanoma ja sitten esitellä se taiteella viekoittelevaksi tehdyssä muodossa, esityksenä, pakettina yleisölle. Että tuo on enemmänkin mainostoimistohommaa. Minä luulen kuitenkin, että olen vähän mainosmies tuossa suhteessa, kuten Sarakin Teemun juttuja pohtivassa tekstissään mietti. Olisin huomautuksen perusteella todennäköisesti aika surkea teatterintekijä: Haluan oman sanoman ja sen johonkin esitysmuotoon, mutta siinäkään en haluaisi mennä kovin pitkälle - kammoan ajatusta liiallisesta mainostamisesta eli juttuni jäisivät köykäisiksi "Neljä neliösenttiä ilmaislehdessä" -tyylisiksi, huomiota herättämättömiksi pikkupläjäyksiksi.

Sanomasta meidän juttuumme liittyen: Ristijärvellä kannoimme rakkauven ja tunteiden ja kontaktinoton sanomaa kuin soihtua. Olikohan se sitten Mäelle mainospala? Katsojille juttua ei saa ikinä varmaan sanomattomaksi, mutta en osaa ajatella esiintyjien kannalta. Voiko esiintyä ajattelematta itse jotakin sanomaa?

Toinen napsaisu oli eräästä Einon kommentista, jonka mukaan ehkä tarkoituksenamme ei niinkään ole tehdä "tosi poliittista vaan jotakin tosi tärkeää". Tuo ajatus sopii minun mielestäni näihin päiviin, kun eilen Samin lukeman teatterin uudistusvinkkilistan kohtalo on mietinnässä. Listassa nimittäin voisi olla enemmän omia juttujammekin, mutta ei sitä kannata heittää täysin metsään. Elämmehän ja esiinnymmehän Kajaanissa, Kainuussa, jonne käsittääkseni aika harva kokeileva juttu on tähän mennessä taiteen nimellä eksynyt. Ei liene siis täysin perusteetonta esitellä muualla jo toteutettuja ideoita ihan vain kainuulaisten informoimisen nimissä. Paitsi taas tuo mainostaminen... sorppa.

Oufffhh. Eiköhän tämä jo riitä tältä erää. Kauniita aurinkoisia kevätpäiviä kaikille

Elina

vasemmalla kädellä

Viimeiset bändiharjoitukset menivät.
Biisit ja käsi eivät ole ollenkaan siinä kunnossa, missä niiden pitäisi.
Aluksi käsi tuntui hyvältä, kenties kipulääkkeen ja kylmävoiteen ansiosta, mutta nyt sitä kuumottaa kummallisesti ja muutenkin tuntuu huonolta. En tiedä, mitä minä tämän käden ja pääsykokenauhoitusten ja tämän esityksen kanssa teen. Kunnossa tämä ei ole.
Vaikuttaa siltä, että Mestari Ilkka Tolosen Ensimmäisen Sinfonian Ensi-Iltaa ei tule. Ei ainakaan ennen Paskan ensi-iltaa, ja sen jälkeen tuntuu vähän tyhmältä vetää näitä biisejä yksistään. Ensinäkään ennen ensi-iltaa ei ole juurikaan vapaata aikaa minkäänlaista konserttia varten, ja toiseksikin emme ole vielä saaneet biisejä esityskuntoon, toivottavasti se tapahtuu ensi-iltaan mennessä, mutta tuskin ainakaan paljon aiemmin, ellei ihmisiin hiljalleen iske harjoittelukärpänen. Mysteeri on toki sekin, että onko minun käsi ensi-iltaan mennessä parantunut, jos tämä tästä lähtee pahenemaan.
Ei ole mikään erityisen mahtava fiilis tällä hetkellä.

Ilkka

energetics - maanista

Olen noussut saamattomuuden alhosta ja oppinut tarttumaan kiinni!
Olen käynyt hammaslääkärissä (kaksi reikää ja kaksi viisasta hammasta, joista toinen ikävä kyllä kasvaa vinoon ja se on pakko poistaa - idiootti), tilannut ajan jalkaterapeutille, tehnyt punjabihousut(!), lukenut kirjoja, kuunnellut kirjoja, siivonnut, miettinyt, suunnitellut, ajatellut, oppinut, ollut aikuinen, ollut lapsi, ollut reipas, ollut ujo, stressannut, laulanut, soittanut, virkannut...ketä kiinnostaa, mutta olen saanut aikaan ja se tuntuu mahtavalta. Erityisesti minulle tuottaa hyvää mieltä, miten reipas olin eilen. hehe.

Tein eilen myös kemiallisia testejä kuinka vanhentaa kangasta. Kiitos Piki! Tuon tänään ne näytille. Katsotaan mitä sitten päätetään tehdä.

Ompelin eilen niitä punjabeja ja meinasin pudota kaivoon kun huomasin että olin tehnyt kaavojen leikkuussa emävirheen. Sain sen korjattua - ei huolta, kaikki hyvin.

On tarttumapintaa perusasuasiaankin, ja näin muutamaa viikkoa vaille ensi-iltaa tuntuukin ihan aiheelliselta. Ensi viikolla valmistunee pannumyssy kun Johanna ja minä lyömme pitkät hiuksemme yhteen.

olen energinen - toivottavasti aina.

-Suvi-

Vitun taide

Täydellinen lopetus täydelliselle päivälle. Ei muuta sanottavaa.

Elinak.

Päivän mietelause

taide ei voi olla poliittista, jos sitä tekevät ihmiset eivät ole poliittisia.

Itku pitkästä ilosta

Nyt se sitten alkaa. Loppusuora. Olkoonkin, että sen alkupää on heppoisempi. Tänään, huomenna ja ylihuomenna tehdään esiintyjien osalta kakkonen valmiiksi. (Jos luoja suo ja ideat toimivat.) Viikonloppuna vielä Ristis ja sitten hajanainen loppukuu ennen täyden häkäpilven hyökyaaltoa.

Paperilla kakkonen tuntuu pehmeältä, mutta hyvältä - ykkösellä on ihan tarpeeksi saarnaa, ajankohtaispolitiikkaa, armotonta menoa.

Luottavainen olo on. Eli ei kun menoksi!

eino

Hykerrys

Heipä hei, minunkin on pakko hehkuttaa tänne Ristis-meiningistä. Virtaala on varmasti paras mahdollinen paikka testata härdellimme toimivuutta ja eroavuutta muista esityksistä. Minä nautin katsojana kaikesta näkemästäni siellä mutta tulin myös miettineeksi, kuinka mielelläni olin tekijänä juuri UPTT-pläjäyksessä. Siinä on ihanaa hetkessä pysyttelemisen haastetta, koska juuri mitään ei voi opetella ulkoa. Siinä ei ole päämääränä luoda tuotetta, lääkettä tai ylipäätään mitään pakettia katsojille vaan vuorovaikutusta. Siinä ei voi munata eikä tehdä nappisuoritusta.

On ihanaa tuntea olevansa tekemässä itselle armollista taidetta. Ilo-oliorumbassa ei tarvitse vakuuttaa ihmisenä (olla kohtelias, iloinen, selkeäsanainen tai mitä usein vaaditaan) vaan kun saa leikkiä jotakin muuta, voi olla arvaamattomampi, uskaliaampi ja lempeämpi kuin oikeasti. Vähäisen näyttelijäkokemukseni perusteella en tiedä, onko olo esiintymisen jälkeen aina yhtä innostunut kuin minulla oli Ristijärvellä. Tuntui kummallakin kerralla, että koko ryhmämme oli kaivanut jotakin uutta sinne lavalle, uutta myös meille itsellemme.

Ahh. Sellaista. Nähdään.-elina

Kuvia Ristikseltä

myös tuossa sivuillamme. -e

dingelidong

daijut!

ja kiitos lauantain showsta:) ilo-oliot oli aivan mainioita, jotta voimme huokaista, homma toimii!!! muuten minun mielipiteeni tuollaisista megatapahtumista on vähän niin ja näin, mutta hienosti olitte osa kummaa kokonaisuutta:)

vähän käynnistymisongelmia näin vapaapäivien jälkeisenä maanantaina mutta kyllä kohta taas porskutellaan ja kovaa. läskin esitykset loppuu huomenna ja sitten pää täyttyykin paskasta vaan. pitää vielä järjestää pitkä lukuhetki tekstille ennen harjotuksia että olisi taas kartalla siitä mitä ollaan tekemässä. vapaalla on ollu kiva olla, mutta kyllä on ihanaa kun harjotukset taas alkaa ja pääsee kiinni normaaliin arkeen.

tyhjää täynnä oleva teksti tuli, mutta olkoon. muistuttaisin vielä, että läskiä menee siis enää tänään ja huomenna eli kaikki kattoon ja kavrit ja siskot ja kummin kaimat mukkaan. vielä mahtuu!!!

sara

Viikonlopulta

Sattuu

Käteen.

Ilkka

tämänpäiväisiä

hohoi. on ilta ja väsyttää,mutta olo on onnellisen hykertelevä. oli todella mukava päivä. ristijärviesityksemme tuntuu omalta ja ihanalta tehdä. ilo-oliot toimivat minulle sillä lailla kuin niiden kai kuuluukin,elikkä tulen niiden tekemisestä ja katsomisesta iloiseksi. omalla kohdallani parantamista olisi kyllä,mutta eiköhän asia muotoudu pikkuhiljaa. vielä maanantaina tämä tunnerojekti tuntui aika isolta ja vieraalta,sellaiselta tukokselta paskan näytelmän harjoitteluputkessa, mutta koko ajan olo on parempi ja innostuneempi.itseasiassa tällainen vaihtelu varmaan piristääkin.vähän niinkuin söisi karkkia lounaan ja päivällisen välissä. huomenna jatketaan uusin voimin.

aurinko paistaa ja kevät tulee.

johanna

Ristijärveltä

diukeli diu

Täällä taiteen heikolla jäällä on tilaa kulkea ja etsiä

Ja tämä kulttuurityön välillä syvänmustalta näyttävä tunneli kaipaa valaisijaa

On suoran toiminnan hetki

Näin viikonloppuna unta, että oli kevät ja meillä ensi-ilta ja Jonne kulki alasti kaupungilla markkinoimassa esitystämme.

Viime yönä näin unta, että generaattorin pihalla oli lipputanko, jonne piti nostaa Suomen lippu aina kun harjoiteltiin. Ja voi pojat, mehän harjoiteltiin. Koko yön minä yritin kirjoittaa tänne bloggeriin, mutta teksti aina hävisi jonnekin, eikä ikinä päivittynyt ja kaikki oli hirveän pettyneitä ja vihaisia sen takia minulle. Ja niin, me ei enää tutkittu poliittista teatteria vaan vanhoja valokuvia. Ja minä olin koko ajan ihan pulassa.

Hyvä nähdä kauniita unia.

Minä palasin taas sekuntiksi käymään kotona, huomenna takaisin Kajaaniin ja suoraan Ristijärvelle. Harmittaa tosi paljon, kun myöhästyn niistä harjoituksista neljä tuntia. No, sellaista se välillä on.

Minua vaivaa samanlainen joku, niin kuin Elinaakin, etten minä ajattele, kerkiä tai halua, niitä asioita mistä esityksessä puhumme. Enemmän tuo koskee kakkosta. Tuon puoliskon teksteissä tuntuu olevan sellaisia asioita, mitä ei edes haluaisi enempää pohtia. Jollain tasolla minä tunnen tuon kakkosen olevan itselleni vaikea, ja se varmaan juuri siksi, että en halua tunnustaa niitä asioita itselleni mistä puhumme, mitä teemme. Niin, ehkä minun pitäisi vaan alkaa ajattelemaan.

Saanko muuttua teinibimboksi joka pilistelee amis-poikien (sori Juho) kanssa kauppakadulla ja juon koko ajan vaan kaljaa enkä enää ajattele mitään sen enempää kuin että onko kulmakarvat hyvin?

Hauska kommentti äitiltä tänään. Se sanoi, että hyvä kun minulla on tuo teatteriharrastus niin en koko ajan vain lue koulujuttuja. Minua vähän hymyilytti tuon kommentin jälkeen.

k.

Taidetta ja lukemista taiteen lomassa

En keksi yhtäkkiä mitään yhtä tylsää tekemistä kuin kokeisiin lukeminen. En haluaisi harrastaa mokomaa. Aika kiitettävästi olen siitä lukion ajan luistanut, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni - edes tämän kerran. Ehkä kuitenkin olisin mieluummin luomassa jotain ilo-olioiden kaltaista virikettä Kainuun kansalle, tai mitä ikinä ohjauksemme onkaan Ristijärvelle keksinyt.

No mutta kuten kuvasta näkyy, minun on pakko käyttää aikaani yhteiskuntaopin kanssa kinastelun ohessa myös itseni ilmaisuun. Paino sanalla pakko, niskaani hengittää neljän viiva viiden koulun ennakkotehtävät. Saa kuitenkin nähdä, kuinka moneen oppilaitokseen haluan tai oikeastaan jaksan loppujen lopuksi hakea. Yhdet tehtävät pitää palauttaa jo tämän kuun loppuun mennessä, yksille on aikaa vielä ensi-illan jälkeenkin. Muutama valmis kuva noin sadasta viidestäkymmenestä on jo taskussa, erään innoituksena toimi muuten deletoitu Genêt-kohtaus. Ja kuka vielä kehtasi väittää, ettei taiteesta mitään hyötyä olisi?

Ja ai niin, olen muuten ruvennut ratkomaan sudokuja. Varsinaisia epeleitä nuo numeropirulaiset, jää aivan koukkuun.

Tusinoittain sikiävien aktiviteettien lomassa olen onnistunut miettimään myös esitystämme. Liian usein olen painanut ajatuksiani askarruttavan seikan mieleni pohjalle, tuumannut että työstän tätä kunhan olen rauhassa kotona, ilman ympärillä vilisevää liikettä ja ääntä. Liian usein olen seikan unohtanut kotiin päästyäni ja hupsista koittaakin seuraava aamu ja päivä onkin taas yhtä liikettä iltamyöhään asti. Mutta nyt minulla on kerrankin aikaa vain miettiä. En liiku. Sen ansiosta olen vihdoin saanut päätettyä, mitä ihmettä aion tehdä rumassa näyttelyssä. Monelle kohtaus on varmasti ollut selvä alusta asti, mutta minua se on askarruttanut siitä hetkestä lähtien kun kakkosen käsikirjoituksen käsiini sain. Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Onneksi osaan luottaa siihen, että vaikka jokin kohtaus paperilla näyttäisi kuinka järjettömältä tahansa, voi se käytännössä olla mahdottoman hieno. Sanoo nimimerkki pelästyi kummituseläimiä eräänä elokuisena lauantai-iltapäivänä mutta rakastui niihin heti kun ne konkreettisesti näki.

Mietin myös sitä miten kaipaan kakkoseen vielä jotain, mutta en taida olla tunteeni kanssa yksin. Jotain, mihin ihastun. Kaipuuta kohdistuu myös ykköseen, esimerkiksi viime läpärissä poisheiteyt Jumalan teatterin lyhyet ja henkilökohtaiset teot haluaisin esityksessä nähdä. Katsojana varsinkin, kohtauksessa on niin monta pitkää tekstiä aina yhdeltä ihmiseltä, että korva alkaa puutua. Vaikka kyllä minä vielä toisaalta jaksan kuunnella loppuun asti. Erityisesti jäin kaipaamaan AJ:n lausahdusta "no nyt kun on lämmittelykierros takana". Jos se halutaan paikaltaan poistaa, saanko varastaa sen ja toistella sitä esityksen jälkeen ulko-ovella katsojien poistuessa?

Lisäksi kaipaan Kaipaavaa. Kenen mielestä se muka ei ole kaunein laulu ikinä?

Elinak.

Minä olen piiSAMIrotta!!

Olipa tänään rankat reenit ristijärvellä. heräsin aamulla jo ennen kaheksaa ja olin mennyt nukkumaan vähän ennen kahta yöllä. Reenattiin yheksäst viiteen paltamon juttua ja kuvattiin myös videolle. Jäi vähä masentava/väsyny olo siitä ryhmätyöskentelystä mutta piristyin kun tulin meidän kuvaajan kyydillä tänne genelle. ´Se asuu tuossa vastapäätä geneä ja se oli hauska heppu ja juttua kyllä riitti. Tänne ku tulin niin oli mukavaa huomata että osittain sellainen moraalisesti korkea ilmapiiri oli vieläkin tallella ristijärveltä perintönä. Ku siellä ristijärvellä kaikki oli niin iloisia ja valppaita ja jännittyneitä ja muutenkin se ryhmä henki oli aika mainio! Oli hauskat reenit ja yllätyts oli että ne loppu niin aikaisin. Eipä sitä ois kyllä paljoo enempää jaksanutkaan. Kahtoinpa tuossa eilen ykköseltä sen lyhyen kulttuuripätkän. Siinä oli Kari Heiskanen ja sen proggis. Opinpa ja älysinpä että ohjaajalla on oikeasti paljon enemmän hommaa sen koko kokonaisuuden kanssa ja nyt tosiaankin olen aika lailla sitä mi että.. NÄYTTELIJÄT OVAT LELUJA, JOILLA LEIKKIMINEN OPETTAA NAIMAAN JA TEKEE ELÄMÄSTÄ MIELEKÄSTÄ!!! Näyttelijäthän ovat käytännössä ohjaajan taikinaa jota ohjaaja vain muokkaa...(tämä kone kämmäsi ja ton äskeisen lauseen mi on mieltä!) Nyt tuossa samalla aloin ymmärtämään vähän einoakin. Mutta osin harmittavan että kiehtovan yksinäistä täällä on.. Ehkäpä rupean tämän paikan yöherraksi ja teen kolttosia!!! MUAHAHAHAHAHAHHHAAAA!!!!!!

Oblaa ja oijjaa, on nälkä

Tarvittavanoloiset muutokset on tehty ykköselle. Koskee lähinnä Brechtiä, Aivojentyhjennystä ja agit-proppia. Brecht suomennettiin ja yksinkertaistettiin Juhon osalta. Agit-proppiin tuli lisää tekstiä, ja siihen tuli selkeämpi ja pidemmälle viety aihekin, vihollisuus toinen toisissamme. Pientä viilaamista on tarkoitus tehdä vielä siellä ja täällä myös tekstin tasolla. Avantgardeen tulee ehkä yksi pieni lisähahmo ja Aivojentyhjennykseen maskit. Nämä ainakin.

Nyt taidan kääntää Paskanjauhannan offille ja keskittyä vuorokaudeksi muuhun. Maanantaina uikkarit mukkaan!

-ohjus

"Jokainen saa tehdä itsellään mitä haluaa..."

mäiske ja hiputus

Kuvia eiliseltä

Liput

Esitykseemme sopii jo varata lippuja - ei kuitenkaan ensi-iltaan, joka täytetään enimmäkseen kutsuilla ja myöhemmin. Kansio on genen toimistossa. Ja tähän vielä esityspäivät ja ajat kertauksena.

pe 14.4. klo 19
su 16.4. klo 19
ma 17.4. klo 17
la 22.4. klo 14
su 23.4. klo 17
pe 12.5. klo 19
la 13.5. klo 19
su 14.5. klo 17
pe 19.5. klo 19 (myös tämä vielä pannassa)
la 20.5. klo 19
su 21.5. klo 17 (viimeinen)

-eino

Äsken se lähti!

Nimittäin hakemus Färsaarille! Kylläkyllä, tämähän on aivan selvä homma. Laukkuja pakkaamaan, 2.8. klo 07:34 lähtee kalastuslautta Bergenistä! Perillä ollaan 17.9. mennessä. Jossain.

hepulieino

syömässä

olen. tuntuu ettei ehdi hengähtää ja rauhottua missään vaiheessa. edes syödessä. hirmu häslinki päällä koko ajan, kun kaikilla tuntuu olevan hirmu ressi ja touhu. niin se paniikki ja tuskastuminen tarttuu. tänään taas purolaan lasten kanssa teatteroimaan. toivon että sieltä saa taas voimia omaan touhuun ja energiaa vaikka muille jaettavaksi.

vielä eilisestä..

että tuntui hyvältä jutella. edes vähän. että saataisiin suitamme enemmän auki, ja jos vihdoin alkaisimme myös tuntea toisiamme sitä kautta pikkasen paremmin. alkaa olla huoli ja paine että se jokin kirkkain yhdessäolon riemu jää jonnekin pinnan alle jos me emme itse ala sitä sieltä kaivelemaan. kun se siellä on. minä olen siitä aivan varma!!

puolitoista kuukautta ensi-iltaan. aikaa on, mutta ei kamalasti. meidän on siis valpastuttava jokaisella osa-alueella, jokaisen. että voimme sitten olla iiiisosti ylpeitä siitä mitä on tehty. ja ettei tämä kaikki aika ole sittenkään ollut ihan hukkaan heitettyä:)

iltaan toukkatoverit!!
sara

eilen oli keskustelu

Ja täällä se toivon mukaan jatkuu. Välillä tässä touhotuksessa jää sanomiset ja jakamiset vähiin. Se näkyy pinnanalaisena ahdistuksena, kiemurointina, epäselvyyksinä, hämmennyksinä ja ties minä kaikissa treeneissä. En ole tämän jutun suhteen ihan aa-kerhon miehiäkään, mutta keskustelulle pitää tosiaan raivata tilaa ja aikaa.

Kakkonen on minusta hyvällä mallilla, siis sen suhteen mitä siellä jo on. Huolettaa toki, että kolmen kohtauksen pompsi sieltä puuttuu vielä kokonaan, eikä aikaa ole mitenkään liialti. Absurdia sinänsä, että harjoitusajan pituudesta huolimatta aina näyttää loppumetreillä tulevan valtaisa hoppu.

Se mitä minä itse sinne toiselle näytökselle haaveilen, liittyy paljolti tuon katsojakokemuksena kanssa operoimiseen, rajojen ylittelyyn, kontaktien pidemmälle viemiseen. Tuntuu siltä, että mitkään omat ideat eivät vielä riitä. Useita kohtauksia on tullut heitettyä suoraan paperikoriinkin ikään kuin riittämättöminä.

Tunnelma siellä on silti jo hieno. Aidosti hauras, hiippailematta tunnelmoiva, herkkä ja silti haastava. Pohjiin voi olla tyytyväinen jo ennen huomista koko hela hoidon läpikahluutakin.

Jatkettaan,

eino