keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

lisää vuodatusta..

...tulleepi täältä.

ensinnäkin haluan (nolosti muka vain näin kirjallisesti) pyytää anteeksi sitä miten olen viime aikoina tähän juttuun, itseeni, einoon ja ryhmään suhtautunut. anteeksi. naaman vääntely ja tuskastelu ei ole mielestäni mitenkään perusteltua tässä vaiheessa. tai missään vaiheessa. mutta naamani on vääntynyt harjoituksissa, tekstiä lukiessa ja ihan omaa naamaa peilistä tuijottaessa sellaisiin irvistyksiin ettei mittään järkeä.

olen ihan omasta valinnastani jutussa mukana, ja matkan varrella on ollut paljonkin mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin suuntaan juttua viedään tai mikä oma roolini ryhmässä ja jutussa on. olenko sitä silti tehnyt? no en tarpeeksi ainakaan...jos olisin, minulla ei kai olisi nyt tällainen olo.

olen ahdistunut lähestyvästä ensi-illasta. olen ahdistunut siitä, etten koe rooliani jutussa mitenkään tärkeäksi. rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että olen aivan tosissani, kaikissa sielun ja ruumin voimissani harkinnut vakavasti leikin jättämistä kesken. olen ahdistunut, koska minusta tuntuu että olen menettänyt sanomisen tarpeen ja halun seisoa jutun, ihmisten ja "ajamiemme" asioiden takana. ja se on pelottavaa...voitte uskoa.

mieleeni tuli eilen hassuja muistoja viime syksyltä. kun me haahuilimme kadulla valkoisissa, ja oltiin niin että "perkele, meillä on asiaa, huomatkaa meidät ja kylttimme"..tai kun istuttiin juhon kanssa parnellsissa tunti hiljaa ja se piru tilas kaljaa ja minä vaan kahvia kun olin niin raukka. mutta siinä oli niin sitä tekemisen meininkiä vaikkei varsinaista esitystä sillon harjoiteltukaan. minä kaipaan sitä aikaa...ja sitä mimmonen minä oli tämän jutn suhteen sillon. niin toiveikas ja innostunut. hittosoikoon.

minua kauhistuttaa tämä esitys ehkä eniten kuin mikään missä olen aikaisemmin kymmenen vuoden aikana ollut mukana. mutta en minä hommaa kesken jätä. en perkele. sen verran sisukas pitää olla. nyt pitää tehdä kaikki mahdollinen että jutusta tulee kirkas. oma. meidän kaikkien oma. ja tämä irvistely saa luvan loppua nyt.

Sara

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Sara, et todellakaan ole ahdistuksesi kanssa yksin. Joskus minäkin mietin, miksi olen mukana, mitä ihmettä minulla muka on annettavana tälle proggikselle. Välillä taas ajattelen, että juuri ja nimenomaan tätä minä haluan ehdottomasti tehdä - ja niin minä suuri tunteenpalo rinnassani loimuten osallistun siihen, mikä tuntuu tärkeältä. Ja osallistuisin silloinkin, vaikka joutuisin esittämään vain kiveä koko kolmituntisen.

Elinak.

4:24 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home