Vuoto

Ensi-ilta kulta, olet tulossa nyt kohti vähän ylinopeutta, hidasta vähän

Luin blogiamme. Täällä ollaan ilmaistu huolta Vesku Loirin ja omasta jaksamisesta ja häkkikanoista ja rahan vallasta. Käsikirjoitustekstejämme ei ole sivuilla pahemmin ruodittu, niin kuin ei Kainuun kurjistumistakaan. Sikäli hassua, kun päivänä jos toisena olemme harjoituksissa puurtaneet niiden kanssa itsestäänselvyyksinä. Kaikkea ei toki voikaan lähteä kyseenalaistamaan, mutta juuri siinä on pieni poliittisen teatterin sisäinen jähmettäjä: asioita tulee pidettyä tekijöille selvinä ja yhteisinä. Toivottavasti tämä ei kuulosta syyttävältä, koska tarkoitukseni on ennemmin tutkailla sitä, mitä toimintamme on ollut luonnollisen ja pakottoman tuntuisesti, eikä suinkaan vaatia jotakin muuta.

Tottakai esimerkiksi arvoladatussa tulevaisuuspärskeet-kohtauksessa olen empimättä ja kyselemättä kaikkien hassujen ja todenmukaistenkin visioiden kannalla. MUTTA onko tarkoitus, että senkin kohdan lausahdukset ovat juuri niitä, joita lähestulkoon joka ikinen suomalainen suostuisi toivomaan? (esim. "Kaikissa kaupungeissa on turvallista liikkua")Pitäisikö minun löytää huutojen väliin joku toive, jota yksin itse ja omalla toiminnallani olen ensisijaisesti valmis haluamaan tai jota vain me Paskat olemme vaatimassa? Onko poliittista teatteria näin ollen kahta erilaista: Sellaista, joka auttaa huomaamaan asioita, joita kaikkien olisi hyvä ja oikein pohtia ja sitten sellaista, joka osoittaa jonkun jaon, rajan: me olemme tällä puolella, te toisella, me haluamme tätä, te ette halua, te ette ymmärrä, provosoitukaa?

Miksi jaotella. Poliittinen teatteri lienee molempia pakosti. Kenen joukoissa seisot - sekä kysymyksenä, pohtimaan laittamisena että itsestäänselvyytenä, rajanvetona, kielen näyttämisenä.

Vanhoista blogiteksteistä löysin tähän hetkeen, ensi-illan uhkaavaan lähestymiseen, pari ehkä vain lisäpurtavaa aiheuttavaa (eli ei projektin reippaan, sujuvan etenemisen kannalta hyödyllistä, niin kuin tämä paasaaminen miltään osin ei olekaan) mutta silti itselleni tärkeää kirjoitusta. Haluan nimittäin seistä jutun takana ainakin juuri sen verran, että uskallan kohtuullisen itsevarmana, hyvällä mielellä ja luottavaisena istua kakkosnäytöksessä paattiini ja esitellä palasen itsestäni ja vanhoista valokuvistani ja kaikesta poliittis-taiteelliseen sävyyn.

Ensimmäinen miete syntyi Teemu Mäen näille sivuille lainatusta esseepätkästä, jossa puhutaan, että on vähän väärin kuvitella, että taiteilijan pitäisi omistaa ensin joku sanoma ja sitten esitellä se taiteella viekoittelevaksi tehdyssä muodossa, esityksenä, pakettina yleisölle. Että tuo on enemmänkin mainostoimistohommaa. Minä luulen kuitenkin, että olen vähän mainosmies tuossa suhteessa, kuten Sarakin Teemun juttuja pohtivassa tekstissään mietti. Olisin huomautuksen perusteella todennäköisesti aika surkea teatterintekijä: Haluan oman sanoman ja sen johonkin esitysmuotoon, mutta siinäkään en haluaisi mennä kovin pitkälle - kammoan ajatusta liiallisesta mainostamisesta eli juttuni jäisivät köykäisiksi "Neljä neliösenttiä ilmaislehdessä" -tyylisiksi, huomiota herättämättömiksi pikkupläjäyksiksi.

Sanomasta meidän juttuumme liittyen: Ristijärvellä kannoimme rakkauven ja tunteiden ja kontaktinoton sanomaa kuin soihtua. Olikohan se sitten Mäelle mainospala? Katsojille juttua ei saa ikinä varmaan sanomattomaksi, mutta en osaa ajatella esiintyjien kannalta. Voiko esiintyä ajattelematta itse jotakin sanomaa?

Toinen napsaisu oli eräästä Einon kommentista, jonka mukaan ehkä tarkoituksenamme ei niinkään ole tehdä "tosi poliittista vaan jotakin tosi tärkeää". Tuo ajatus sopii minun mielestäni näihin päiviin, kun eilen Samin lukeman teatterin uudistusvinkkilistan kohtalo on mietinnässä. Listassa nimittäin voisi olla enemmän omia juttujammekin, mutta ei sitä kannata heittää täysin metsään. Elämmehän ja esiinnymmehän Kajaanissa, Kainuussa, jonne käsittääkseni aika harva kokeileva juttu on tähän mennessä taiteen nimellä eksynyt. Ei liene siis täysin perusteetonta esitellä muualla jo toteutettuja ideoita ihan vain kainuulaisten informoimisen nimissä. Paitsi taas tuo mainostaminen... sorppa.

Oufffhh. Eiköhän tämä jo riitä tältä erää. Kauniita aurinkoisia kevätpäiviä kaikille

Elina