On suoran toiminnan hetki

Näin viikonloppuna unta, että oli kevät ja meillä ensi-ilta ja Jonne kulki alasti kaupungilla markkinoimassa esitystämme.

Viime yönä näin unta, että generaattorin pihalla oli lipputanko, jonne piti nostaa Suomen lippu aina kun harjoiteltiin. Ja voi pojat, mehän harjoiteltiin. Koko yön minä yritin kirjoittaa tänne bloggeriin, mutta teksti aina hävisi jonnekin, eikä ikinä päivittynyt ja kaikki oli hirveän pettyneitä ja vihaisia sen takia minulle. Ja niin, me ei enää tutkittu poliittista teatteria vaan vanhoja valokuvia. Ja minä olin koko ajan ihan pulassa.

Hyvä nähdä kauniita unia.

Minä palasin taas sekuntiksi käymään kotona, huomenna takaisin Kajaaniin ja suoraan Ristijärvelle. Harmittaa tosi paljon, kun myöhästyn niistä harjoituksista neljä tuntia. No, sellaista se välillä on.

Minua vaivaa samanlainen joku, niin kuin Elinaakin, etten minä ajattele, kerkiä tai halua, niitä asioita mistä esityksessä puhumme. Enemmän tuo koskee kakkosta. Tuon puoliskon teksteissä tuntuu olevan sellaisia asioita, mitä ei edes haluaisi enempää pohtia. Jollain tasolla minä tunnen tuon kakkosen olevan itselleni vaikea, ja se varmaan juuri siksi, että en halua tunnustaa niitä asioita itselleni mistä puhumme, mitä teemme. Niin, ehkä minun pitäisi vaan alkaa ajattelemaan.

Saanko muuttua teinibimboksi joka pilistelee amis-poikien (sori Juho) kanssa kauppakadulla ja juon koko ajan vaan kaljaa enkä enää ajattele mitään sen enempää kuin että onko kulmakarvat hyvin?

Hauska kommentti äitiltä tänään. Se sanoi, että hyvä kun minulla on tuo teatteriharrastus niin en koko ajan vain lue koulujuttuja. Minua vähän hymyilytti tuon kommentin jälkeen.

k.