syömässä

olen. tuntuu ettei ehdi hengähtää ja rauhottua missään vaiheessa. edes syödessä. hirmu häslinki päällä koko ajan, kun kaikilla tuntuu olevan hirmu ressi ja touhu. niin se paniikki ja tuskastuminen tarttuu. tänään taas purolaan lasten kanssa teatteroimaan. toivon että sieltä saa taas voimia omaan touhuun ja energiaa vaikka muille jaettavaksi.

vielä eilisestä..

että tuntui hyvältä jutella. edes vähän. että saataisiin suitamme enemmän auki, ja jos vihdoin alkaisimme myös tuntea toisiamme sitä kautta pikkasen paremmin. alkaa olla huoli ja paine että se jokin kirkkain yhdessäolon riemu jää jonnekin pinnan alle jos me emme itse ala sitä sieltä kaivelemaan. kun se siellä on. minä olen siitä aivan varma!!

puolitoista kuukautta ensi-iltaan. aikaa on, mutta ei kamalasti. meidän on siis valpastuttava jokaisella osa-alueella, jokaisen. että voimme sitten olla iiiisosti ylpeitä siitä mitä on tehty. ja ettei tämä kaikki aika ole sittenkään ollut ihan hukkaan heitettyä:)

iltaan toukkatoverit!!
sara