torstaina, huhtikuuta 06, 2006

Summa summarum

Näin taittui päätökseensä ensimmäinen viimeisistä viikoista. Mitä tapahtui? Yksi läpäri, tila pystyssä, valosuunnittelija vaihtui, kakkonen kirkastui, ykköstä hiottiin, kehot jännittyivät ja väsyivät.

Tavoitteita seuraavalle, viimeiselle: meininkiä alkuun, meininkiä kaikkialle, esiintymisestä nauttimisen kasvattaminen maksimaaliseksi, saumojen loppuunhiominen, 60-lukuun bändille hahmot, biisit ja tekniikka kuntoon, treeniä katsojakontaktille, lopetusratkaisu. Näin karkeasti, siinäpä se.

Sami on jo nukahtanut tuolla toimistossa, joten nyt lienee meikäpojan aika lähteä kotiin.

Auvoista vapaapäivää,

eino