Kevyt, painava sana

Spektaakkeli lähestyy maaliviivaansa. Viivoja porukka näyttää kyllä jo vedelleenkin, jos yrittää yhtään asettua ulkopuolelle ja katsella katselijan silmin esityksemme rienaavan riemukasta kulkua. Omaan blogiini ähkyilinkin jo jotain peruspullaa, mutta lisättäköön tähän että kauhean ylpeä olo tuli eilen. Porukastamme ennen kaikkea, siitä jostakin "me-hengestä", josta tässä nyt höpötellään kyllästymiseen asti sekavia, jota ongelmoidaan, kaivataan ja pohditaan harva se ilta. Että joku yhteinen asia on jo olemassa, esitykseen sisään kirjoitettuna, ilmaisusta ja mesitsistä välittyvänä, siitä olen onnellinen. En tiedä tarvitseeko sitä edes nimetä, tai osaisinko.

Tänään aamulla ei meinannut sängystä päästä. Kroppa jumissa jännittämisestä, vaikka itse en lavalla heilunutkaan. Esitys tunkee uniin, ihon alle. Yritin päivemmällä kuljeskella kaupungilla, viettää tovin hidasta aikaa, kuljeskella, antaa katseen lipua ohikulkijoissa, olla ajattelematta, nieleskellä lumihiutaleita jne., mutta tajuntaan on kyllä vaikeaa saada muuta mahtumaan. Rajallisuutensa, keskeneräisyytensä, jaksunsa ja outoutensa kanssa kamppailu jatkuu.

Kymmenen päivän päästä juhlitaan. Toden teolla. Siihen asti työtä.

einonne