lauantaina, joulukuuta 31, 2005
perjantaina, joulukuuta 30, 2005
maanantaina, joulukuuta 26, 2005
aki jauhaa
Aki Kaurismäki antaa palaa täydellä höyryllä mm. maamme nykypolitiikasta. Lukekaa loistava haastattelu uudesta Voimasta tai suoraan täältä
sunnuntai, joulukuuta 25, 2005
lauantaina, joulukuuta 24, 2005
perjantaina, joulukuuta 23, 2005
aatonaaton yönä
Plari hippusen päivettyi tuossa pienen työrupeamani viime metreillä (muutenkin kuin Annasen poistumisen takia). Ihana tunne kun asiat alkavat kirkastua. Edes hivenen. Kirkkaiden kuvien ja havaintojen löytäminen ja esittäminen on mahtavaa puuhaa, semminkin kun kokemus tästä kaikesta ympärillä on niin usein sumea, sekava ja suttuinen. Mutta on siellä vielä riittämiin työstämistäkin. Kaikista eniten mietityttää tuo jumalan teatterin osio - se kysymys asettuu niin vaikeaksi mielessäni, etten ole keksinyt vielä yhtäkään mielekästä tai edes ei-latteaa toteutusvaihtoehtoa. 2000-luvun Jumalan Teatteri? Vuosikymmenen teatteriteko? Vihollisen filosofia? Rankistelu, militantit eleet teatterissa? Miten suhtaudun näihin? Mielipiteeni ko. teoksesta on kyllä varsin selvä, mutta sillä on vielä vähän tekemistä oman kohtauksemme kanssa.
On annettava ajan kulua? Niin kai, puskemallakaan kun ei jälkeä tässä tapauksessa synny.
Viime päivinä olen myös viettänyt aikaa haaveillen esityksestämme. Unelmoinut sitä eteenpäin, kuvitellut millaisen jutun keskellä ja äärellä voisin ja haluaisin istua huhtikuussa katsomossa. Saanut kiinni omista haluistani ja unelmistani ja muistanut monia pikku juttuja, joita pidin syyskuussa tämän esityksen lähtökohtina ja jotka sittemmin olivat ainakin osin unohtuneet.
Kaikki avaimet ovat käsissämme, mihin tahansa. Se on hienoa. On tunne siitä että tässä voi oikeasti tehdä ihan mitä huvittaa juttunsa kanssa, tehdä unelmaansa todeksi. Ja puhua niistä tärkeistä asioista ja kaikesta rakkaudestaan teatteriin, näyttämön ihmeeseen. Tästä on hyvä ponnistaa tulevalle vuodelle.
Loppuun vielä Hotista muistinvaraisesti: "Nykyistä huomattavasti useampien teatterintekijöiden tulisi valita itselleen naiiveja utopioita kuten maapallon pelastaminen tai ihmisten vapauttaminen. Ei ole väliksi, vaikka utopiat olisivat pelkkiä suggestioita. Ilman niitä ei pääse mihinkään."
Rapsakkaa yötä,
eino

Unta
Näin semmoista unta, että Saddam oli mukana tässä proggiksessa.
Meillä oli joku tapaaminen semmoisessa auditoriossa, jonka lattia ei ollut porrastettu, vaan kalteva, ja olin siinä Saddamin kanssa jotakin paikallaanjuoksupeliä, niin rupesin sitten ihmettelemään, että miten se voi olla mukana, kun sillä on niitä oikeudenkäyntejä. Kumma tyyppi.
Tehtiin Eliaksen kanssa tiistaina käsikirjoitusta Tuntemattomaan sotilaaseen, mutta unohdin sen Kajaaniin, joten pitänee keksiä uusi. Jos jaksaisi.
Hyvää perjantai-iltaa, ja onnellista perjantaiyötä.
Toivottaa Ilkka

torstaina, joulukuuta 22, 2005
Anna-case
Tässä vielä tiedoksi muutokset, joita Annan lähtö teettää ainakin:
- Aj hoitaa yksin 60-lukujuonnon
- Sara opettelee juontorapin
- Alun lyhyt juonto Aivojentyhjennyksen jälkeen tulee Suville
- Maria tulee tanssimaan Silmien välliin
- Juho tekee Paholaisen
- Futurismitanssiin muutokset auki
- Ilkka miettii Brechtin (ja mahd. muiden biisien) osalta biisimuutokset ja -sovitukset
(- jäiköhän jotain...?)
-eeno

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005
kinkun ovella
Joulua päin mennään. Eilen tuli ikävä uutinen Annan päätettyä jäädä geimeistä kokonaan pois. Ei ikävää niinkään siksi etteikö paikkaus tässä vaiheessa hyvinkin onnistuisi, vaan ihmisenmuotoisenaukon vuoksi. Noh, tällä porukalla porskutetaan eteenpäin.
Tulevakin aikataulu näyttää tiukalta. Tammikuussa pitäisi saada paljon valmista aikaiseksi, eikä putki loppupeleissä kovin pitkä ole. Senkin takia on ensiarvoisen tärkeää, että perusasiat ovat kaalissa - repliikit opeteltu ja keskittyminen treeneissä intensiivistä.
Yritän saada lomien aikana ja Avolavan jälkeisinä päivinä plarin ykkösen osalta siihen kuntoon, että voidaan ruveta takomaan matskua viilauksia myöten. Muutama palanen siellä vielä hiertää ja kokonaan uutta materiaaliakin on tulossa.
Lempeää joulunaikaa itse kullekin!

maanantaina, joulukuuta 19, 2005
Esc & Delete
Pakene ja tuhoa
Viime aikoina olen viettänyt niin seesteistä elämää, että tunnen kuin olisin eläkeläinen. Köpöttelen päivät asunnossani ja kerran vuorokaudessa käyn vähän kurkkaamassa oven raosta pihalle. Kaamos on nujertanut minut. No olen minä sen verran yhteiskunnan hyväksi töitä tehnyt, että tuon Paskanheittorapin kirjoitin jonkinmoiseen kuosiin. Otan sen huomenna mukaan, pohdiskele sitä sitten rauhassa, Eino. Otin huostaan eilen kaksi tietokoneen näppäimistön nappia; ESCin ja DELETEN. Niistä voi tehdä vaikka tyylikkäitä sormuksia jos haluaa. Ja Elias, hommappa huomisillalle kattila ja jotain tyhmiä joulukuusen koristeita.
-aj

torstaina, joulukuuta 15, 2005
aivoruokaa siittiöille
http://joonas.stc.cx/kakka.gif
http://koepoe.laskeuma.net/pics/bush.gif
http://www.koolex.net/deekay/b3ta/Lowrider-2005_b3tacompo_b.gif

maanantaina, joulukuuta 12, 2005
Caj Westerberg sanoo sen paremmin
>>On tuleva aika kun tämäkin talo on kaatuva
ja meidän on mahdotonta kertoa nyt
kuka jää alle ja kuka jää
kaikki ajat kuluvat eikä yksikään palaa
kaikki muuttuu niin hitaasti ja kuitenkin
meidän on kestettävä
On tuleva aika jolloin gallup on ohi
ja kaikki autot ovat ajaneet mittarinsa täyteen
ja tämä aika on käynyt jo, monesti käynyt
niin lähellä ollut kuin ilma on ihossa kiinni
kun sinun on vilu
ja ensimmäinen huuto on silkkaa metallia,
sen olen kuullut
mutta minä jatkan niin kuin vuorokaudet
unta päivästä rajoittamatta minä nyt puhun
sillä mitä minä pelkäisin täällä,
tänne olen syntynyt, en olemaan yksin
vaan niin kuin maailma, en valmistuakseni
vaan liikkeeseen johon ei ole loppua
ja sen takia kerron:
minä, vinhasti rientävä rakentuva kuva, maailman
minä, kahden ohimon välinen tila, kopio
minä jossa ei ole muuta käsittämätöntä kuin että
on tämä puhe, minun on jaksettava talossa kaatuvassa
olla kaatumatta
sillä minä olen maasta kasvanut maata ----->>
Kaupungin pikkujouluhuiskeen keskellä minun tuli runoa ikävä. Runossa on politiikkaa, herkkyyttä, henkilökohtaista, yleistä, juhlaa ja arkea, siis kaikkea - väitän.
Huiskintaa. Rentoutumista teille.
Elina äm

lauantaina, joulukuuta 10, 2005
joitakin kuvia
Joista suurin osa on käynyt jo täällä näyttäytymässä, on lisätty uptt:n sivulle gallerian muodossa. Harmi, että itse treenikuvat ovat lähes poikkeuksetta suttuisia tai muuten surkeita.
Minä lähden nyt tapaamaan myyriä ja takatukkia.
Voimallista joulunalusaikaa,

perjantaina, joulukuuta 09, 2005
torstaina, joulukuuta 08, 2005
Paskanheittorap
Meikä aloitti tänään ruotimaan turkkalaista avantgardeosastoa. Asiaa on paljon ja lopussa varmasti saadaan karsia ylimääräistä shittiä pois harvesterein, kirvein, lehtisahoin ja jos ei niillä, niin ainakin moottorisahalla. Olen siis pistämässä settiä, jotain spoken-word-juttua. Tässä vaihessa näen kolme säkeistöä. Yksi on jo valmiina. Jou-jou.
-aake kalliala
-aake kalliala
bibbaloiden jälkeen
Joulukuuta surrataan. Eilen sovittiin treeniaikoja pitkälle keväälle ja ensi-iltapäiväkin siinä sivussa. Tähtäimet alkavat konkretisoitua siltäkin osin.
Viikonlopun festarit jättivät tämän jutun suhteen ihan messevän maun. Ajankohtaisen "aiheen" äärellä ainakin ollaan, vaikka samaan hengenvetoon täytyy todeta, etteivät kekkerit juurikaan vastailleet niihin kysymyksiin, joita tässä nyt on itse eniten pohtinut. Se anti oli jossain muualla.
Tänään viimeinen veto ennen joulutaukoa koko köörillä. Kuun lopussa jatketaan jolloin reippaassa kolmessa viikossa pitäisi puskea ykkönen lopullisenoloiseen kuosiin. Siinä ohessa kirjoitan kakkosta, jonka intensiivityöstöön päästään porukalla helmikuun tokalla viikolla.
eunukki