Caj Westerberg sanoo sen paremmin

>>On tuleva aika kun tämäkin talo on kaatuva
ja meidän on mahdotonta kertoa nyt
kuka jää alle ja kuka jää
kaikki ajat kuluvat eikä yksikään palaa
kaikki muuttuu niin hitaasti ja kuitenkin
meidän on kestettävä

On tuleva aika jolloin gallup on ohi
ja kaikki autot ovat ajaneet mittarinsa täyteen
ja tämä aika on käynyt jo, monesti käynyt
niin lähellä ollut kuin ilma on ihossa kiinni
kun sinun on vilu

ja ensimmäinen huuto on silkkaa metallia,
sen olen kuullut

mutta minä jatkan niin kuin vuorokaudet
unta päivästä rajoittamatta minä nyt puhun
sillä mitä minä pelkäisin täällä,
tänne olen syntynyt, en olemaan yksin
vaan niin kuin maailma, en valmistuakseni
vaan liikkeeseen johon ei ole loppua
ja sen takia kerron:

minä, vinhasti rientävä rakentuva kuva, maailman
minä, kahden ohimon välinen tila, kopio
minä jossa ei ole muuta käsittämätöntä kuin että
on tämä puhe, minun on jaksettava talossa kaatuvassa
olla kaatumatta

sillä minä olen maasta kasvanut maata ----->>

Kaupungin pikkujouluhuiskeen keskellä minun tuli runoa ikävä. Runossa on politiikkaa, herkkyyttä, henkilökohtaista, yleistä, juhlaa ja arkea, siis kaikkea - väitän.

Huiskintaa. Rentoutumista teille.

Elina äm