keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

läpiheilumisen jälkeen

Eilen pantiin homma pakettiin teatteritapaamistauoksi ensimmäisen läpikahluun merkeissä. Vaikka sieltä puuttuu ykkösen väleistä vielä 2 tanssia, 3 biisiä, rutosti voimaa ja 2 kohtausta, homma hymyilytti ihan mukavasti. Bändin osuus yhteisen päkerryksen merkeissä jäi vähän kaivelemaan - juttua pitää selkeästi viedä siihen suuntaan, että osallistutaan myös esiintymiseen koko köörin voimalla. Alkupuoli tuntui turhankin kevyeltä, pinnalliselta, loppupuolella taas sanottavaa tuntuu olevan vähän liiankin kanssa. Kesto oli eilen 1h 30 min, vartti tulee helposti lisää. Mielenkiinto pysyy silti helposti yllä - jotain yllätyksellisyyttä juttuun on osattu hakea jo ajoissa, ja se toimii. Kaikista tyytyväisin voi olla ehkä rap-pätkiin. Ne toimivat juontoina loistavasti. Alku varsinkin on täyttä dynamiittia. Ens viikon alussa pitää lyhennellä joitain tekstipätkiä, mutta nyt piän huilia tämän homman työstämisestä.

eeno