bibbaloiden jälkeen
Joulukuuta surrataan. Eilen sovittiin treeniaikoja pitkälle keväälle ja ensi-iltapäiväkin siinä sivussa. Tähtäimet alkavat konkretisoitua siltäkin osin.
Viikonlopun festarit jättivät tämän jutun suhteen ihan messevän maun. Ajankohtaisen "aiheen" äärellä ainakin ollaan, vaikka samaan hengenvetoon täytyy todeta, etteivät kekkerit juurikaan vastailleet niihin kysymyksiin, joita tässä nyt on itse eniten pohtinut. Se anti oli jossain muualla.
Tänään viimeinen veto ennen joulutaukoa koko köörillä. Kuun lopussa jatketaan jolloin reippaassa kolmessa viikossa pitäisi puskea ykkönen lopullisenoloiseen kuosiin. Siinä ohessa kirjoitan kakkosta, jonka intensiivityöstöön päästään porukalla helmikuun tokalla viikolla.
eunukki

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home