keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

kinkun ovella

Joulua päin mennään. Eilen tuli ikävä uutinen Annan päätettyä jäädä geimeistä kokonaan pois. Ei ikävää niinkään siksi etteikö paikkaus tässä vaiheessa hyvinkin onnistuisi, vaan ihmisenmuotoisenaukon vuoksi. Noh, tällä porukalla porskutetaan eteenpäin.

Tulevakin aikataulu näyttää tiukalta. Tammikuussa pitäisi saada paljon valmista aikaiseksi, eikä putki loppupeleissä kovin pitkä ole. Senkin takia on ensiarvoisen tärkeää, että perusasiat ovat kaalissa - repliikit opeteltu ja keskittyminen treeneissä intensiivistä.

Yritän saada lomien aikana ja Avolavan jälkeisinä päivinä plarin ykkösen osalta siihen kuntoon, että voidaan ruveta takomaan matskua viilauksia myöten. Muutama palanen siellä vielä hiertää ja kokonaan uutta materiaaliakin on tulossa.

Lempeää joulunaikaa itse kullekin!

eino