Voi keskustelualue

Mietin tässä torstain juttuhetkeä. Odotan sitä kovasti. Aihe vain tuntuu pirulaisen laajalta. Mistä teatterin pitäisi kertoa? Teatterin rooli? Mikä minä olen sitä paitsi aihetta vatvomaan. Jokainen näkemäni teatteriesitys on ollut minulle tavalla tai toisella merkityksellinen. Pitäisikö minun ryhtyä arvailemaan, mikä voisi tehdä esityksistä myös muille merkityksellisiä? Onko teatterin rooli maailmassa yhtä suuri ja romanttinen kuin minun mielessäni? Entä jos teatteri onkin oikeasti yhtä kuin tukku lippuja työnantajalta, kaunis rakennus, ahdas vessa, uninen penkki, kiintoisa vierustoveri, pitkät monologit ja nolot esiintymisvaatteet?

Yhden ajatuksen, uuden yksin itselleni, löysin vain: Pieni tila, yhteinen esiintyjille ja katsojille, on teatterin vaikuttavuuden kannalta ykkösjuttuja (siis nimenomaan teatterille ominaisten ja parhaiden vaikutuskeinojen kannalta). Jättimäisellä lavallakin moni juttu toimii - elokuvan tyyliin. Tai karaoken. (Elokuva, karaoke = illuusio, etäisyys, katsoja/kuulija uskaltaa kääntää katseensa/korvansa pois lavalta, esiintyjä voi pudota hetkittäin kärryiltä)

Mutta minäpä kuitenkin vaivun siinäkin kompromissiin: Esiintyjänä olen kyllä vahvasti suurten tilojen kannalla. Varsinkin baletin katsojat saisivat kernaasti loitota takariviin varpaiden linjoja kyttäämästä. Keskittyisivät olennaiseen: puvun kauniiseen väriin, musiikkiin ja taiteen tunnelmaan - eivätkä antaisi esiintyjän inhimillisyyden häiritä. Hyh hyh hengitystä, hikeä ja syntymämerkkejä.

Ei taida olla ihan sattuman kauppaa tuo tilajutun pohtimiseni. Paska näytelmä on parhaimmillaan hypersosiaalinen tapahtuma, jossa esiintyjät ainakaan eivät saa etääntyä tekemisen meiningistä. Askartelupiiri, kuoro, matka-arkkumessut, herätyskokous, lastentarha, sotaharjoitus. Jos sitä saisi katsoa kaukaa, näkisikö sen olennaisen silloin? Sen kauniin ja musiikin ja taiteen?

Kevät on ihana, älkää olko sille allergisia! Jos olette, niin ollaan yhdessä!

Elinam