tiistaina, toukokuuta 09, 2006

kaikki paitsi haravoiminen on turhaa

luin aiemman kirjoitukseni ja voin ilokseni todeta ettei hätä ole ollenkaan tämän näköinen. kun panee haravoiden pari päivää, tuoksuttelee narsisseja ja multaa, alkaa olo olla heti paljon parempi. muutama tiivis päivä kotosalla on auttanut unohtamaan surun ja murheen, kiukun ja turhautumisen. kyllä täältä vielä noustaan, ihan kuin ne kaikki kotipihan kukkasetkin vaan tupsahtivat lumipenkan alta.

puuhastelen päivän esitysvaatteiden kimpussa, maalaan kylttejä ja juoksen kaupoissa hakemassa tarpeistoja. pääsee hissunkissun takaisin paskan tunnelmaan maalihöyryssä ja silitysraudan ääressä. pidetään myös yksi palaveri teatterikerhojen merkeissä. on positiivinen olo sen suhteen, sillä syksyksi tulee varmasti muutama kerho lisää. kaupungin lapsukaiset pääsevät valloittamaan näyttämöämme yhä enenevissä määrin.

unnalle voimia sairaalaan ja eiköhän pienempi pusero järjesty jos tarvetta tooooodella ilmenee:)

mui mui mussukat. taidan jo aika paljon odottaa viikonloppua. näin se mieli muuttuu. onneksi.

sara