perjantaina, toukokuuta 19, 2006

Välitilinpäätös

On tainnut jaksu hieman hiipua tämänkin blogin suhteen. Ymmärrettävästi. Henkilökohtaisesti pelkän oman blogin pitämisessä on tällä hetkellä vaikeuksia - kirjoitukset ovat tyyppiä "tänään täällä tapahtuu tämmöistä ja olo on ihan kiva". Kyseessä ei kai ole minkäänasteinen depis loanheittelyyn keskittyneen kirjoittelun suhteen, vaan etäisyyden tarve ja jonkinlaisen hapen saaminen. Yhtä kaikki, tuntuu haikealta, hienolta, surulliselta ja hyvältä jättää tämä proggis nyt vähäksi aikaa kaapin päälle kuivumaan ja odottamaan festarituulien puhallusta.

Kolme esitystä ja sisso. Yritin vääntää jonkin sortin settiä Kainariinkin vielä - halusin ja haluaisin puhua vielä muutamasta asiasta, mutta vaikka mesitsi on kirkkaana kaalissa, se ei oikein ulostu päätteelle. Kesäkuu tulee ja tämä keskustelu unohtuu. Silti jotain hyvää koko rasittavassa juupas eipäs -jaagailussakin on. Keskustelun syntyminen itsessään on jo arvo, puhumattakaan niistä konkreettisista positiivista käänteistä, mitä uumoilen tämän mökin jatkon ylle nyt syntyvän.

Reilun viikon päästä alkavat kesäteatterin treenit. Tuntuu virkistävältä tehdä kevyttä, tehdä muuta, tehdä valmista tekstiä, keskittyä yksinkertaiseen, keskittyä lapsiin, keskittyä kesään. Syksystä en tiedä vielä mitään. Kalenterissa lukee töiden puolesta Kajaanin Teatteritapaaminen ja siinä se sitten onkin. Ehkä opetan jotain. Tai teen soolon. Ja kalastan - sain lahjaksi eräänlaisen kurssinkin kalastuksen tiimoilta kun viime keskiviikkona vanhenin. Ja hoidan kotia. Ja käyn katsomassa esityksiä ja nautin toisten tekemisestä.

Tähän asti ajan saaminen oman tulevaisuutensa kelailulle on tuntunut pelkästään mahtavalta. Toivottavasti peikot eivät iske päälle tulevienkaan kuukausien aikana. Seuraavat avaukset tuntuvat jotenkin harvinaisen suurilta ja merkittäviltä askeleilta. Tämän esityksen jälkeen ei voi tehdä ihan mitä tahansa huttua. Eikä tietysti minkään muunkaan esityksen jälkeen, saa eikä pidä.

Viimeistä siis viedään. Juhlinnan kautta!

einonne