Sinfoniaa takaraivossa

Kuulin tänään Ilkan säveltämät biisit ekaa kertaa bändin soittamina. Hyvin tuntuu jo kulkevan. 22 minuuttia kuuteen osaan jaettua, yhtenäistä, rauhallista, tunnelmoivaa, aavistuksen jazzahtavaa, hienosti virtaavaa, sinfonianomaista, vaikeasti kuvailtavaa ja silti useita assosiaatioita herättävää "italialaista elokuvamusiikkia". Mistään dynamiitista sanan perinteisessä tehomusiikkimerkityksessä ei siis ole kysymys. Täytyy myöntää, että on yhä vaikeaa kuvitella, millaista "näyttämöllistä erityislaatua" tämä musiikki voisi tukea. Tapahtumissa, kohtauksissa, pitää olla jotain toistuvuutta, herkkyyttä ja virtaavuutta. Haaste on kiehtova.

eino