Entinen kansan kynttilä?

Terve.

Tänään alkoi "koreografin" mieltä painaa.
Radikaaliuden luonnetta pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että radikaaliutta on myös pohjaton ujous, häilyvä epävarmuus ja karmiva pelon tunne mahassa. Herkän selkärangan paljastaminen - tästä kohtaa katkean, jos maailma siitä liikaa painaa. Toisen ääripään radikalismia olisi ilmoittaa, että minua ei katkaise mikään mutta minä katkaisen yhteiskunnan rangan kirveellä.

Saran teksti osuu täydellisesti minun tämänhetkiseen kuumaan aivomyllyyni. Ainakin sillä tavoin juttua ymmärsin. Hiukan helpottuen.

Mitä haluaa ja voi muuttaa itsessään ja muualla? Olin ennen kunnianarvoisessa nuorisovaltuustossa. Otin valtuutetun roolistani hirmuista stressiä, vaikka discojen järjestäminen ei sellaista vaatisi, ja tarkkailin Kajaania ahdistuneena: täällä valitetaan kaikesta, mutta minä kun en just nyt keksi mittään parannettavaa... Perin inhimillistä kai se on. Kun on pyykit pesemättä, tilanteen voi selittää hyväksi ottamalla yltäkylläisestä vaatevarastosta uusia vaatteita. Taitoni tarkkailla yhteiskuntaa ei valitettavasti ole valtuustoajoista nohevammaksi muuttunut.

Kantaa koko maapalloa harteillaan. Hössöillä harteilla. Katsoa kaikkea kyynisten, epäluuloisten, muka kaiken näkevien lasien läpi. Vihata kaikkea, tuijottaa omaa napaa, sulloa paskaa viattomien kylttyyri-ihmisten niskaan, antaa auliisti kymmenen senttiä katusoittajalle. Näissä ilmiöissä ei mielestäni ole suoranaisesti mitään pahaa, vain jotakin hirmuisen ristiriitaista. Siksi ne kärjistettyinä tekevät ainakin minun nössön mieleni sekavaksi.

O'ou. Odotan, että Ilkka lossauttaa minua rankasti tällaisen antianarkistisehkon hengentuotteen ansiosta. Illalla tapellaan,

Elina