miä olen niin hukassa...

pelottaa.
liian monia asia. ihan konkreettinen typeryys, eli olla yksin yöllä töissä. kuuntelen jokaista risahdusta ja pelkään...mutta mitä? ovissa on lukot, kukaan ei pääse sisään jos ei tiedä turvakoodia ja jos tietää koodin, on talon työntekijä. ja silti pelottaa. muka aikuista ihmistä.

pelottaa olla mukana tässä produktiossa.
että minulla ei ole sille tai teille muille mitään annettavaa. että olen ihan lukossa ja arka ja täynnä ennakkoluuloja. etten saa karistettua kaikkia lukkoja pois. että olen mieleltäni ihan kalkkis ja urautunu jonnekin väärään suuntaan ja en pääse tältä tieltä enää pois. ikuna.

pelottaa ettei ole aikaa millekään oikeille asioille ja että ne oikeat asiat katoaa kokonaan pois kun ei ole aikaa. päivät täyttyy typerästä hötöstä, väsymyksestä ja valituksesta, töistä, jossittelusta ja miimityksestä. pelottaa että tämä elämä on kohta viuh vaan menny kun minä vaan jossittelen ja jaarittelen, pelkään.

huokauksien huokaus ja kello on vasta 1.41.

pelottaa että vesa-matti loiri kuolee pian. kuuntelin pyörällä polkiessa sen haastattelua ja ääni oli niiiiiiin matala ja hengitys vaikean kuulonen etten kestä. sitä en oikeesti kestä jos vesa-matti loiri kuolee.

huokaus. mii. miu ja mur. no niin. illalapa taas nähhään.

sara