Siipien havinat

Kellailut lainehtivat kakkosen puolelle, vaikkei sinne juuri pitäisi kiirehtiä, vaan keskittyä nyt tähän, vanhaan, uuteen vanhan tulkintaan. Eilen, tänään, tässä joskus, mietin, trivialisoiko esityksemme "poliittisen teatterin" - tekeekö se siitä viihteellistä / asenteellista propagandaa? Onko eleemme historian suuntaan tässä suhteessa jopa militantti, väkivaltainen? Ajattelen yhtaikaa tietynlaista kunnioittavaa suhdetta tuohon maastoon ja toisaalta sitä, ettei tässä pitäisi kuvia kumarrella eikä pyhyyksiä paljon pohtia. Ehkä ainut tie on siinä, että tekee valintoja sydämellä. Niin klisee kuin se onkin, ilman sitä em. ongelmiin on hyvinkin mahdollista takertua.

Näinä viikkoina veivataan aika perustavanlaatuista pakkopullaa eli veivataan kohtauksia eteenpäin. Koko "uuden poliittisen" kollektiivinen prosessointi on, jos nyt ei jäissä, niin ainakin esitysmateriaalin työstämisen sivussa marraskuun loppuun saakka. Teatteritapaaminen toiminee tuossa tavallaan uutena sysäyksenä uuden äärelle.

Tällä viikolla bändiäänityksiä, surrealismia, Artaud´ta, Kaipaavaa, futurismi-biisiä, musiikkien kertausta ja videointia ja Heiner Mülleriä. Aenaskin. Tuhti työrupeama edessä!!

eino