keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Mun tunnustuksia

Mu.tu.

Hei. Olen pannut teidät kuopimaan maata kuin hampsterit, leikkimään konetta, vauvaa, keijukaista, sotilasta... Taiteen nimissä. Aina kun olen häseltänyt jotkut harjoitukset lämppäreineen läpi kummastelen, miksi ihmeessä ideoitani on toteutettu enempiä kyselemättä. On mahtavaa olla epävarma, tarjota liikettä ja ideaa hämillään, mutta vielä mahtavampaa on säilyä lähes tyrmäämättömänä. Tantsujen päämäärät ja ajatukset kaipaavat kirkastamista, mutta sitä pohjaa, miltä minä olen lähtenyt - liikkeet - ei ole vedetty alta pois. Ainakaan vielä.

Olen ihastuksissani pikku yllätyksistä, joita esitys toivottavasti tulee tarjoamaan katsojille. Yleensäkin yllätykset ovat kuin sarjakuvasivuja paksun sanomalehden lopussa - jollakin sivulla kokonaisuudessa, joka muutoin on informatiivista, painavaakin tavaraa.

Tehdä kuvia. Minun tehtäväni on yrittää tehdä liikkuvia, kertovia kuvia eri taidesuuntauksista. Olisinpa sarjakuvataiteilija. Yhden tunnelman kuvaamiseen riittäisi pläntti paperia, kynä ja kenties useampia värikyniä - tämänhetkisen tanssin hien roiskeen sijaan. Mutta hien roiskeessa lienee kohtaloni. Olisinpa sittenkin tanssien tekijä. Ihanaa saada kuvaan eläviä ihmisiä, heidän liikkumisensa, luonteenpiirteensä, ilmeensä, asenteensa ja kysymyksensä: "Mitä minä tässä oikein teen ja miksi?"

Oho. Minä rupesin taas monimutkaistamaan tanssia. Ongelma on siinä, että en kehity ollenkaan ajattelussani sitä kohtaan. Siksi kai säikähdän muutoksia - muutoksen vaatiminen jo tehtyyn tanssiin (puhutaan nimillä, 60-luku-tanssiin) paljastaa sen, että kas vain, minulla ei ole ollut motiivia liikkeilleni eikä ole antaa uutta niiden tilalle. Ei tuossa ole mitään dramaattista, aika vain lienee nyt niskasta kiinni ottamisen ja toisenlaisten tuulien haistamisen.

Onpahan dramaattista. Kaikessa on dramatiikkaa - kuvitelkaa nyt sivistynyt ihminen leikkimässä hamsteria likaisella lattialla. Mihin on maailma menossa? Onko tämä hyvinvointivaltio? Ihmisiä riistetään, alistetaan. Entä hamsterit? Pitäkää lemmikeistänne huolta!

Elina Mnnnn