torstaina, lokakuuta 13, 2005

55 pistettä

Miksi uutiset kertovat väkivallasta?
Miksi poliittinen teatteri on käsitellyt aikansa vääryyttä?
Miksi minua kiinnostaa wtc-iskut?
Miksi minäkin valitan aina kaikesta, vaikkapa poliitikkojen kusetuksista?

Minä luulen, että silloin kun Nelson Mandela valittiin presidentiksi, oli monta ääntä jotka menivät juuri sille henkilölle, jota äänestäjä halusikin äänestää.
Minulla on myös vahva usko siitä, että on ollut merkittäviä tapahtumia, joihin ei ole liittynyt mitään väkivaltaisuuksia.
Minulle on tapahtunut tänään monta vähintään yhtä merkittävää asiaa kuin wtc-iskut.

Media ja taide ovat aina olleet kiinnostuneet konflikteista. Toisesta maailmansodasta on saatu paljon mehevämpiä juttuja kuin minun päivästäni.
Miksi?

Onko todella niin, että asiat, joita minä koen elämässäni, ovat mitättömämpiä kuin ne, mitä näen televisiossa? Onko esimerkiksi väkivalta merkittävä asia maailmassa? Miksi minä huolehdin eniten niistä asioista? Parannanko maailmaa jollain tavalla, mikäli ilmoitan vihaavani Amerikan presidenttiä tai rasisteja? Jos vaikka kerron inhoavani heitä niin paljon, että heidät voisi vaikka tappaa. Nykyään ei ole paheksuttavaa sanoa, että haluaisi Bushin hengiltä. Monet pitävät ajatusta varsin hyvänä. Ja koemme olevamme hurjan poliittisia. Miksi tällaiset asiat ovat muka se suurin ja tärkein puheenaihe?

On vastenmielistä julistaa jotakin asiaa vastaan. On vastenmielistä julistaa vastustusta vastaan. Olen paradoksi.

Minä haluaisin kaikki poliittiset ajatukset pois päästäni. Koen, että poliittinen ajattelu johtaa yleensä siihen, että huomaan jonkin epäkohdan, josta ahdistun. Olen huomattavasti kiinnostuneempi esimerkiksi koiran ulkoiluttamisesta kuin kajaanin kaupungin säästötoimista. Koiran ulkoiluttaminen ei tuota minulle minkäänlaista ahdistusta. Ehkä olen hedonisti, mutta en tiedä olisiko asioista vittuuntuminen sen jalompaa.

Sana idiootti tarkoitti alunperin politiikasta tietämätöntä. Olisi hienoa olla idiootti.

Lässynlää.

i