Sunnuntaiaatoksia

Kirjoitellut pari tuntia 60-lukua ja Futurismia. Tai kirjoitellut vähemmän ja tuumaillut enemmän, mikä on minulle aika tavallista. Kirjoitustyö vaatii rauhaa, aikaa ja hiljaisuutta. 6-7 tunnissa saattaa syntyä kaksi lausetta tai kymmenen sivua. Jos hommaa rupeaa liiaksi pakottamaan, jälki on väkinäistä tai yksinkertaisesti paskaa.

Omassa päässäni alkaa olla jo selkeä kuva siitä, mitä haluan tässä jutussa näyttämöllä nähdä. Etenkin mitä tulee historiallisiin osuuksiin. Ne on toistaiseksi pakattu vain niin tiiviiksi ja tuhdeiksi, että kohtausten omaksuminen ja harjoitteleminen vie väkisin aikaa. Välillä tulee ulkoapäin valmiuden paineita, mutta tämän jutun suhteen pitäisi oikeasti vain malttaa ja olla loppuun asti kärsivällinen. Yritän silti usuttaa itseäni yhä syvemmälle sisälle esityksen maailmoihin, sen ajattelemisen vauhtiin.

Odottelemalla, fiilistelemällä ja kerhoilemalla ei päästä maaliin. Töitä on tehtävä entistä ronskimmin ja rohkeammin. Ideat syntyvät paitsi mielikuvittelemalla ja koneen äärellä istuskellessa, myös kokeilujen ja rämäpäisen tekemisen kautta. Täytyy uskaltaa asettaa itsensä alttiiksi vaikutuksille, toisille ihmisille, epäonnistumiselle, epävarmuuden tunteille, peloillekin.

En tiedä onko harjoituksissamme toistaiseksi kokeiltu materiaali mitenkään radikaalisti uutta. Työskentelytapamme koen kyllä poikkeavaksi ja mielenkiintoiseksi, ja uskon että ennen pitkää se synnyttää sitä jotakin "uutta poliittista".

Ryhmärakastumisfiilistelyvaihe on ohi. On aika haastaa itsensä ja kaverinsa töihin.

Huomista päin!

eino