sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

viikonlopun jälkeen

Futurismitanzu rupesi likimain toimimaan. Jäi tyytyväinen olo treeneistä, vaikka harjoittelu näytti maistuvan aika katkonaiselta ja väkinäiseltä välillä. Yhteistreeneissä meillä tuppaa olemaan aimo annos keskittymisen puutetta aina pelissä. Tämä on asia, jota voisivat minusta esiintyjien ja orkesterin lisäksi miettiä myös me vetäjät.

Tämän päivän jälkeen rupesi tuntumaan siltä, että treenitauko saattaa tulla ihan hyvään saumaan viikon parin päästä. Etäisyyden ottaminen on tarpeen, jotta syvemmälle päästäisiin. Ja sitten toisaalta duunia on edessä pirunmoinen määrä tuonne tulevan vuoden puolelle.

Minulla on kohta eka kerta Harry Potterin kanssa. Huomiseen siis.

eino