Äänestää tyhjää= rösta blankt

Olisipa ihanaa lukea muiden juttuja näillä sivuilla. Kirjoittakaa, jos mahdollista... Ajatusten vaihtaminen rauhassa, joko kunnolla keskustellen tai kirjoittaen, on aika vaikeaa treenien lomassa. Ja minusta ajatusten levittäminen on arvokasta. Sen verran olen jumiutunut rojektimme nimeenkin: tutkimus--.

Omia ajatuksiani levitän liikaakin. Haluaisin oppia kiteyttämään, purkittamaan, säilyttämään ajatuksia...

Rajojen yli hyppimisestä. Rajana voi olla alue henkilökohtaisen ja yhteisen, laillisen ja laittoman, kauniin ja ruman, ärsyttävän ja neutraalin, menneen ja nykyhetken, kunnioituksen ja loukkauksen välissä. Tällaisia rajoja ovat 1900-luvun sankariteatterintekijämme huhujen mukaan ylitelleet. Useinkaan eivät ilman selityksiä tai edes puolustuksia - jopa Jumalan teatteri sai komeat yhteiskuntakriittiset puolustussanansa.
Mutta rajan ylittäminen itsessään on jo niin taidetta, ettei sitä kannattaisi ryhtyä perustelemaan millään tavalla. Meidän ei ainakaan enää tarvitse perustella Artaudin selostuksia. Emmekä eilen kuullussa monologiversiossa perustelekaan.

Voisiko jonkin rajan ylittää taiteessa positiivisella tavalla? Voipihan toki, luulen. Ei pelkällä vitsillä tai suurella aatteen palolla vaan pienesti, askarrellen, ihmetellen... turha sanoakaan, mutta sillä tavoin kokee varmasti jokainen toisinaan rajoja ylittävänsä. Rajojen yli menevä lavastus, ei se tarkoita välttämättä katsojiin suunnattuja häikäiseviä spotteja vaan myös vaikka sitä, että kaikki lavalla on kuin unta, ohjeita seuraamatonta, kaunista. Rajoja ylittävä laulu, ei siinä tarvitse olla erikoisia tahtilajeja, kun se jo tuntuu erilaiselta yleisöstä, jota on pyydetty sulkemaan silmänsä. Rajoja ylittävä monologi, ei sen tarvitse olla hiottu loppuun, jos se kumpuaa osittain jostakin ajankohtaisesta, katsojien tai puhujan vaatteista tai katsomon ilmapiiristä...

Niin itsestään selvää monelle. Minulle ei. Ahdistelin torstaina ennen rajojenylitysdemoja, koska mieleeni ei tullut muuta kuin itsestä tai muilta jotakin liikaa vaativia, raapivia ideoita. Ei käynyt päässä, että jos osaisi, olisi hienointa ylittää joku raja yhdessä kaikkien paikalla olevien kanssa ja silti olla vielä turvassa.

Askarrellen käy marssi etteenpäin, muistakaatte käyttää villasukkia ja huomenna nähdään ja jyystetään futurismi-tanssia epäselvemmin ja tylsemmin kuin ikinä mutta toiveikkaina iloitaan siitä, että jossakin voi olla maailma, jossa ei ole futurismi-tanssia!

Elina Manninen