Rap-vallankumous

Hei toverit,

haastakaamme kaupunginvaltuusto rap-kilpailuun. Kiinnostavammat sanoitukset ja oman asian puolesta säihkyvämmät silimät voittakoon.

Uudenlaista tekemistä kokeiltiin parina viime päivänä, kun tehtiin rap-demoja yhtenäisehköä esitysmuotoa silmälläpitäen. Yllättäen rapin rajoissakin saatiin aikaan erilaisia juttuja, kuten huomattiin. Nähdäkseni kaikilla ryhmäläisillä on lahja käyttää suomen kieltä osuvasti ja oivaltavasti. Se on hirmuinen rikkaus.

Ihanaa nauraa harjoituksissa. Ja kotona - Rakkaus Keräsen blogista sain juuri asiantuntevalla kädellä kirjoitettua optimismia päivääni.
Eilisen aikataululliset tavoitteetkaan eivät säikäyttäneet. Kunhan jää välillä aikaa naurahdella teatterihistorian kummallisuuksille, taiteilijuudelle, rap-sanoituksille, lehtijutuille ja omalle naamalle. Huumori on aatteen pahin vihollinen, sanotaan. Kuitenkaan emme ole nauraneet esimerkiksi vanhojen taitelijaradikaalien ajatuksia lyttyyn. Emme, vaikka usea metodi, kuten Artaud-höyryily, jääneekin eka puoliajalle eli historiapuolen käsittelyyn. Se tuntuu hyvältä.

Tanssaamisesta. Tällä hetkellä yritän ajatella, että tanssi teatterin välineenä ei ole ollenkaan mystinen laji, se on vain liikettä. Se mitä haluan sanoa tansseilla esityksessä ei ole suurimmaksi osaksi liikkeen vaan tanssijoiden ilmeiden tehtävä. Ilmeitä ja meininkiä saadaan ajan kanssa, ei heti tarjottimelta kuten liikkeitä. Luulen, että tällainen yksinkertaistaminen sopii teatteriin limittyvään tanssiin.

Kuten Sara sanoi, jutusta on tulossa yhteinen juttu. Se tunne on oiva sitomaan koko esitystä paketiksi. Ei sillä, että jo hamuaisin valmiin pikku esityksen perään. Nautin todellakin tästä vaiheesta, jossa jotkut ideat vielä odottavat kiinniottajaansa...

Joujou.

Elina Manninen